Maailma ei pysähdy, vaikka PAM neuvottelee parhaillaan yli kahtakymmentä sopimusta. Minä hoitelen vähän mitä sattuu hommia, kun neuvottelupäälliköt ja puheenjohtajat ovat kiinni kuka missäkin. Eikä haittaa. Aamupäivällä istuin Säätytalolla mielenkiintoisessa Maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä Huomisen ruoka- seminaarissa. Valmisteilla on kansallinen ruokastrategia ja keskusteluun voi perinteisten kuulemisten ja seminaarien lisäksi osallistua netissä. http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/100301_verkkokeskustelu_ruoka.html
Seminaarissa pitämäni puheenvuoro oli otsikon Ruoka ja kilpailukyky alla ja se mukaili tietenkin syksyllä aiheesta antamaamme lausuntoa. Haluamme kiinnittää erityisempää huomiota strategiassa esiin nostettuun eri toimijoiden koulutukseen. Strategiaehdotuksen tiivistelmässä kysytään, miten kotimaisten ruokatuotteiden menestystekijöistä viestitään kuluttajille? Ideoina on heitetty esimerkiksi tuottajien kuvien liittäminen kauppojen hyllyihin tai yhteystietoja, joista asiakas voi halutessaan hakea lisätietoa. Kaikki toimenpiteet ovat tervetulleita, mutta väittämäni on kuitenkin, että helpompaa ja joustavampaa asiakaspalvelua on, että vieressä seisovalta myyjältä saa tarvitsemansa tuotetiedon.
Siksipä avainkysymys on, miten kaikki ruokaketjun toimijat tuntevat käsittelemänsä ja myymänsä tuotteet? Hahmotetaanko tuotteiden menestystekijät ja tiedetäänkö niiden alkuperä tai jäljitettävyys, jotta niistä voidaan ja osataan kertoa kuluttajille. Tuotetuntemuksen lisääminen on iso koulutuskysymys. Ruokasektorin nelikenttäanalyysissä yhtenä menestystekijänä on mainittu korkea koulutustaso, mutta se ei nykyisellään koske ruokaketjun eri osissa toimivia kuin pieneltä osin. Korkeaksi koulutustasoksi täytyy myös mieltää jatkuva työn ohessa kouluttautuminen, ei ainoastaan pohjakoulutus. Tutkimuksen ja tuotekehityksen mukana pysyminen vaatii ruokaketjun joka kohdassa jatkuvaa tietojen päivittämistä sekä motivaatiota palvella kuluttajia mahdollisimman laajasti. Toisen asteen koulutusta tulee monipuolistaa ruokatuotteiden tuntemuksen sekä kuluttajaneuvonnan osalta ja lisäksi erityistä huomiota pitää kiinnittää sekä maahanmuuttajien että vähäisen koulutuksen varassa olevien aikuisten täydennyskoulutukseen. Vastuullisuus- ja ympäristökysymykset tulevat jatkossa vaikuttamaan nykyistä vahvemmin ostopäätöksen tekoon ja vastuu kuluttajien ohjaamisesta on yhdessä niin työnantajilla, yrittäjillä kuin työntekijöillä.
PAM teetti kesällä 2009 Suomen gallupilla eettistä kuluttamista selvittäneen tutkimuksen, jonka mukaan tällä hetkellä ainoastaan 52 % myyjistä koki pystyvänsä auttamaan asiakasta tuotteiden alkuperän selvittämisessä joko erittäin tai melko hyvin. Lähes 60 % vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut perehdytystä tuotteiden taustoihin. Kuluttajista 47 % piti alkuperää tai tuotantoa koskevaa tietoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä hankintaperusteena. Olisi selvittämisen arvoista, voitaisiinko erilaisilla tuotemerkinöillä ja yhteisten kansainvälisten standardien laajemmalla käytöllä helpottaa kuluttajien valintaa ja toisaalta turvata tuotteiden mahdollisimman ekologinen ja eettinen tuotanto.
Yksi maailman suurimmista vientialoista on valitettavasti jäänyt koko ruokastrategiaehdotuksesta pois. Johtuen ehkä siitä, että elinkeino on niin lapsenkengissä meillä. Nimittäin turismi. Matkailun edistämisessä ehdoton valttikorttimme on nimenomaan puhdas, turvallinen ja vahvasti omaleimainen ruoka ja korkea ravintola-alan osaaminen. Luonnon markkinoinnin rinnalle on meidän rohkaistuttava nostamaan loistava raaka-aine omavaraisuutemme ja huippukokkimme. Viimeksi viime viikolla tämä linja sai tukea, kun Suomen uusimman Michelin-tähden sai ravintola Luomo, jonka liiketoiminnan ydin perustuu ekologisuuteen ja eettisyyteen. Kuluttajien käyttäytymistä ohjaa yhä enemmän eettisyys, niin matkailun kuin syömisenkin osalta ja meidän pitäisi ymmärtää tarttua tilaisuuteen.
Yhteenvetona voisi todeta, että kaupan alalla sekä majoitus- ja ravintola-alalla keskeiset kilpailuetumme tulevaisuudessa ovat laatu, lähituotanto ja tuotetuntemus. Korkeatasoisen asiakaspalvelun varmistamiseksi on panostettava henkilöstön ammattitaidon jatkuvaan päivittämiseen.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Oma koti kullan kallis, kirjaimellisesti
Ympäristöministeriö asetti 1. helmikuuta 2010 alkaen työryhmän selvittämään valtiovallan roolia yhteiskunnan ja eri väestöryhmien tarpeita vastaavan asuntotarjonnan turvaamisessa sekä tasapainoisten asuntomarkkinoiden edistämisessä 2010-luvun Suomessa. SAK:sta on kutsuttu edustaja 18.3. järjestettävään kuulemistilaisuuteen ja hienosti taas tuli heti meillekin kommenttipyyntö. Yleensä aina aikataulu on tiukka, mutta silti täytyy antaa keskusjärjestölle kiitosta siitä, että liitoilta aina kysytään ennenkuin mennään jotakin lausumaan koko SAK:laisen kentän suulla. Eilen sitten kirjoittelin joitain huomioita pamilaisten näkökulmasta liittyen asumiseen, asuntotuotantoon sekä maankäytön suunnitteluun.
Kohtuuhintaisten asuntojen, niin vuokra- kuin omistusasuntojenkin puute kasvukeskuksissa on jo este työvoiman liikkuvuudelle. Suurimman ongelman muodostaa pääkaupunkiseutu. Uhkana on, että yhdyskuntarakenne hajautuu siten, että työpaikat ja asunnot sijaitsevat kohtuuttoman matkan päässä toisistaan. Julkisten ja yksityisten palvelualojen työntekijöillä on jo nyt suuria vaikeuksia maksaa esimerkiksi keskimääräisiä neliövuokria PKS4-alueella. Pulaa on edelleen pienistä kaksioista ja yksiöistä.
Asumisen hintaan tulee voida vaikuttaa alueiden monimuotoisella suunnittelulla, esimerkiksi autottomien alueiden kokeiluilla ja sekamuotoisilla (osaomistusta, vuokraa, omistusta) taloyhtiöillä. Kiinteistöhuollon ja isännöinnin ammattimaisuuden lisäämisellä ja oikea-aikaisten pienkorjausten, optimoidun jätehuollon ja automaation hyödyntämisellä pystytään myös tehokkaasti ehkäisemään jatkuvaa neliövuokrien nousua.
Tukku- ja vähittäiskauppa on selkeästi suurin työllistäjä metropolialueella, jonne arvioidaan muuttavan vielä noin 200 000 ihmistä muutaman vuosikymmenen säteellä. Maakuntatasoinen maankäytön suunnittelu ja kaavoitus olisi käynnistettävä viipymättä. Uusien asuinalueiden, kaupan suuryksiköiden ja teollisuuden sijoittumisen suunnittelussa on kiinnitettävä erityishuomiota työmatka- ja asiointiliikenteen sujuvuuteen. Sosiaaliselle asuntotuotannolle on osoitettava rakennuspaikkoja työvoimavaltaisten työpaikkakeskittymien läheisyydestä.
Metropolialueen aiesopimuksen toteutumisen varmistamiseksi ja nopeuttamiseksi alueen kunnille olisi tarjottava ”porkkana-rahaa”. Ylimääräisen ja määräaikaisen, suoraan kunnille osoitetun tuen tulisi määräytyä etupainotteisesti joko vahvistettujen kaavojen tai alkaneiden rakennuskohteiden mukaan.
Julkisen, eli ARA:n tuen on pysyttävä vähintään vuoden 2009 tasolla. Korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden lisäämiseen on panostettava nykyistä enemmän, mutta yhtä tärkeää on pitää sosiaalinen asuntotuotanto käynnissä investointiavustusten tuella. Erityisryhmien asumisen osalta nuorisoasumisen alin tuki olisi nostettava 10 %:iin ja tuetun asumisen kohteiden osalta tukeen olisi hyväksyttävä mukaan myös yleisten tilojen kustannuksia.
Vanhojen asuinalueiden, eli lähiöiden vetovoimaisuus ja palvelutarjonta on turvattava täydennysrakentamisella, peruskorjaussuunnitelmilla ja aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Kasvukeskuksissa on pitkäjänteisellä suunnittelulla ehkäistävä segrekaatiota, jota on nyt jo havaittavissa paikoitellen. Kaupungin/kunnan omistuspohjaa tulee jatkossakin olla asuntomarkkinoilla riittävästi, jotta aluekehitystä pystytään tarvittaessa ohjaamaan halutumpaan suuntaan.
Kohtuuhintaisten asuntojen, niin vuokra- kuin omistusasuntojenkin puute kasvukeskuksissa on jo este työvoiman liikkuvuudelle. Suurimman ongelman muodostaa pääkaupunkiseutu. Uhkana on, että yhdyskuntarakenne hajautuu siten, että työpaikat ja asunnot sijaitsevat kohtuuttoman matkan päässä toisistaan. Julkisten ja yksityisten palvelualojen työntekijöillä on jo nyt suuria vaikeuksia maksaa esimerkiksi keskimääräisiä neliövuokria PKS4-alueella. Pulaa on edelleen pienistä kaksioista ja yksiöistä.
Asumisen hintaan tulee voida vaikuttaa alueiden monimuotoisella suunnittelulla, esimerkiksi autottomien alueiden kokeiluilla ja sekamuotoisilla (osaomistusta, vuokraa, omistusta) taloyhtiöillä. Kiinteistöhuollon ja isännöinnin ammattimaisuuden lisäämisellä ja oikea-aikaisten pienkorjausten, optimoidun jätehuollon ja automaation hyödyntämisellä pystytään myös tehokkaasti ehkäisemään jatkuvaa neliövuokrien nousua.
Tukku- ja vähittäiskauppa on selkeästi suurin työllistäjä metropolialueella, jonne arvioidaan muuttavan vielä noin 200 000 ihmistä muutaman vuosikymmenen säteellä. Maakuntatasoinen maankäytön suunnittelu ja kaavoitus olisi käynnistettävä viipymättä. Uusien asuinalueiden, kaupan suuryksiköiden ja teollisuuden sijoittumisen suunnittelussa on kiinnitettävä erityishuomiota työmatka- ja asiointiliikenteen sujuvuuteen. Sosiaaliselle asuntotuotannolle on osoitettava rakennuspaikkoja työvoimavaltaisten työpaikkakeskittymien läheisyydestä.
Metropolialueen aiesopimuksen toteutumisen varmistamiseksi ja nopeuttamiseksi alueen kunnille olisi tarjottava ”porkkana-rahaa”. Ylimääräisen ja määräaikaisen, suoraan kunnille osoitetun tuen tulisi määräytyä etupainotteisesti joko vahvistettujen kaavojen tai alkaneiden rakennuskohteiden mukaan.
Julkisen, eli ARA:n tuen on pysyttävä vähintään vuoden 2009 tasolla. Korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden lisäämiseen on panostettava nykyistä enemmän, mutta yhtä tärkeää on pitää sosiaalinen asuntotuotanto käynnissä investointiavustusten tuella. Erityisryhmien asumisen osalta nuorisoasumisen alin tuki olisi nostettava 10 %:iin ja tuetun asumisen kohteiden osalta tukeen olisi hyväksyttävä mukaan myös yleisten tilojen kustannuksia.
Vanhojen asuinalueiden, eli lähiöiden vetovoimaisuus ja palvelutarjonta on turvattava täydennysrakentamisella, peruskorjaussuunnitelmilla ja aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Kasvukeskuksissa on pitkäjänteisellä suunnittelulla ehkäistävä segrekaatiota, jota on nyt jo havaittavissa paikoitellen. Kaupungin/kunnan omistuspohjaa tulee jatkossakin olla asuntomarkkinoilla riittävästi, jotta aluekehitystä pystytään tarvittaessa ohjaamaan halutumpaan suuntaan.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Kontaktin kaipuu
Vuorokausi täyspäiväistä työskentelyä sosiaalisessa mediassa ja julistaudun vanhojen kunnon aikojen kannattajaksi. Miten ihanaa olisi jutella kasvotusten, käydä debattia nähden mitä toinen tarkoittaa. Puhuessamme sanojen osuus viestinnästä on muistaakseni noin 30 % ja loppu perustuu non-verbaalisuuteen, siis elekieleen, äänenpainoihin, katseeseen. Ja mites se toteutuu kommunikaation pelastavassa sosiaalisessa mediassa? Ei yhtään mitenkään. Tuijotan kirjoittajan nimen vieressä olevaa tyhjää aukkoa, jossa voisi olla kuva, ja mietin miksi emme pääse asiassa eteenpäin.
Sosiaalisen median yksi kultaisista säännöistä on kaksisuuntaisuus. Ei ole tarkoitus vain kaataa tietoa jostain johonkin tai vaihdella linkkejä. Olen kuitenkin lyhyellä oppimäärällä jo turhautunut aidon keskusteluyhteyden puutteesta. Aloitimme eilen PAMin tavoiteohjelmatyön Ning-verkostossa, joka alustana vaikuttaa kyllä kaikin puolin lupaavalta. On mahdollisuus pidemmille blogeille, foorumi-keskustelulle, chatille, kuvan ja tekstin linkittämiselle jne. Minkään ei siis pitäisi estää eri puolilla Suomea asuvien pamilaisten säkenöivää työskentelyä. Vaan pahoin pekään, että kuitenkin teknisistä edellytyksistä huolimatta, esteeksi muodostunee, että todellakin ymmärrämme vain 30 % siitä, mitä toinen yrittää sanoa.
Haenkin nyt siis uusia lähestymiskulmia. Miten avata aiheet niin, että viesti olisi mahdollisimman yksiselitteinen, mutta kuitenkin provosoisi keskusteluun? Miten johdatella keskustelua siten, että aina aukeaisi uusi näkökulma, emmekä junnaisi yhdessä lokerossa. "Out of the box"-ajattelu ei siis lainkaan tarkoita uusien työvälineiden käyttöönottoa, vaan kokonaan uuden keskustelukulttuurin luomista. Kulttuurin, jossa ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla ei ole roolia. Pohdin siis luultavasti uuden, ainoastaan sanojen varassa kommunikoivan ihmistyypin kehittelyä.
Kirves ei tietenkään ole vielä lentämässä kaivoon, vaan vakaasti uskon ja vielä hartaammin toivon, että tulevan kahden kuukauden aikana aktiivikeskustelijat oppivat toistensa kirjallisen ilmaisun nyanssit ja verkkokeskustelu lähenee kasvokkain käytävää keskustelua. Aiheet eivät ole helppoja ja tavoiteltava päämäärä suuri. PAMin visiona on kuitenkin olla Suomen uudenaikaisin ammattiliitto 2015 ja se edellyttää, että meillä on aidosti jäsenten kanssa työstetty tavoiteohjelma 2010-2014 - aivan kuten ammattiliitoilla oli viime vuosisadan alussa.
Mukaan tavoiteohjelma työhön, PAMin rohkeimpaan ryhmään pääset kirjautumalla Ning-ryhmäämme, tervetuloa! Ryhmän sivuilla on tarkemmin tietoa työskentelytavasta ja ohjelmalle pohjaa antavista strategisista linjauksistamme. Minun turhaumiani ei tarvitse jakaa, vaan antaa palaa rohkeilla mielipiteillä!
Sosiaalisen median yksi kultaisista säännöistä on kaksisuuntaisuus. Ei ole tarkoitus vain kaataa tietoa jostain johonkin tai vaihdella linkkejä. Olen kuitenkin lyhyellä oppimäärällä jo turhautunut aidon keskusteluyhteyden puutteesta. Aloitimme eilen PAMin tavoiteohjelmatyön Ning-verkostossa, joka alustana vaikuttaa kyllä kaikin puolin lupaavalta. On mahdollisuus pidemmille blogeille, foorumi-keskustelulle, chatille, kuvan ja tekstin linkittämiselle jne. Minkään ei siis pitäisi estää eri puolilla Suomea asuvien pamilaisten säkenöivää työskentelyä. Vaan pahoin pekään, että kuitenkin teknisistä edellytyksistä huolimatta, esteeksi muodostunee, että todellakin ymmärrämme vain 30 % siitä, mitä toinen yrittää sanoa.
Haenkin nyt siis uusia lähestymiskulmia. Miten avata aiheet niin, että viesti olisi mahdollisimman yksiselitteinen, mutta kuitenkin provosoisi keskusteluun? Miten johdatella keskustelua siten, että aina aukeaisi uusi näkökulma, emmekä junnaisi yhdessä lokerossa. "Out of the box"-ajattelu ei siis lainkaan tarkoita uusien työvälineiden käyttöönottoa, vaan kokonaan uuden keskustelukulttuurin luomista. Kulttuurin, jossa ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla ei ole roolia. Pohdin siis luultavasti uuden, ainoastaan sanojen varassa kommunikoivan ihmistyypin kehittelyä.
Kirves ei tietenkään ole vielä lentämässä kaivoon, vaan vakaasti uskon ja vielä hartaammin toivon, että tulevan kahden kuukauden aikana aktiivikeskustelijat oppivat toistensa kirjallisen ilmaisun nyanssit ja verkkokeskustelu lähenee kasvokkain käytävää keskustelua. Aiheet eivät ole helppoja ja tavoiteltava päämäärä suuri. PAMin visiona on kuitenkin olla Suomen uudenaikaisin ammattiliitto 2015 ja se edellyttää, että meillä on aidosti jäsenten kanssa työstetty tavoiteohjelma 2010-2014 - aivan kuten ammattiliitoilla oli viime vuosisadan alussa.
Mukaan tavoiteohjelma työhön, PAMin rohkeimpaan ryhmään pääset kirjautumalla Ning-ryhmäämme, tervetuloa! Ryhmän sivuilla on tarkemmin tietoa työskentelytavasta ja ohjelmalle pohjaa antavista strategisista linjauksistamme. Minun turhaumiani ei tarvitse jakaa, vaan antaa palaa rohkeilla mielipiteillä!
torstai 11. helmikuuta 2010
Puuroa ja buranaa
Parhaillaan yritän hioa loppuun lausuntoamme itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamisesta, eli vapauttamisesta päivittäistavarakauppaan. Voisiko siis lähitulevaisuudessa Suomessakin ostaa maitokaupasta tavallisimpia särky-, allergia- tai vaikkapa vatsan hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä? Päivittäistavarakauppa PTY on tilannut aiheesta kyselytutkimuksen ja järjestää 16.2. kuulemistilaisuuden. Heidän kantansa on jo vuosia ollut selvä: itsehoitolääkkeet kauppojen hyllyille. Muissa Pohjoismaissa linja on ollut samaan suuntaan. Viimeisimpänä Ruotsi purki apteekkien monopolin viime syksynä. Kaikilla on joitain rajoituksia, kuten korkeammat ikärajat, tuotesijoittelu on tarkkaan ohjeistettua jne., mutta silti ongelmia tarkastuksissa on ilmennyt aika lailla. Huolestuttavimpina Tanskan epäviralliset terveiset, joiden mukaan erityisesti särkylääkkeiden väärinkäyttö nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Valtaosassa muuta Eurooppaa kaikki lääketuotteet ovat tiukasti apteekkien hallussa, mistään yleismaailmallisesta kehitystrendistä ei siis ole kyse.
Yleinen uskomushan on, ettei itsehoitolääkkeistä ole mitään vaaraa. Vaikuttavat ainesosat ovat kuitenkin aivan samoja kuin reseptilääkkeissä ja yhteisvaikutukset osaamattoman käsissä arvaamattomia. Vahingot siis lisääntyvät kun käyttökin lisääntyy ja niinhän väistämättä käy, kun tarjonta laajenee. Maalaisjärjellä ajatellen esimerkiksi parasetamoli on ihan tavallinen ja vaaraton aine. Sen vakavin haitta on kuitenkin liian suuren kerta-annoksen tai jatkuvasti otettujen pienten annosten aiheuttama myrkytys, joka voi johtaa kuolemaan tai maksavaurioon. Yhdysvalloissa 75 % lääkkeiden aiheuttamista maksan toimintahäiriöistä johtuu parasetamolista. Puhumattakaan riskeistä, jos lääkkeen yhteyteen liitetään jokin muu maksaa rasittava aine, kuten alkoholi, joka ei olisi ihan epätyypillistä Suomessa. Mikäänhän ei tietenkään nykyäänkään estä väärinkäyttämästä itsehoitolääkkeitä, mutta pienemmissä apteekeissa henkilökunta kyllä panee merkille asiakkaan ostokset tai toistuvat käynnit. Lääkeneuvontaahan ei saa antaa kuin farmaseutti tai proviisori, joita ei tietenkään lähimarketista löydy.
Osaltaan apteekki on toki omaa kuoppaansa kaivanut laajentamalla tuotevalikoimaansa lotosta meikkeihin ja ohjaamalla asiakkaita itsepalveluun. Ääriesimerkkejä on kuitenkin vähän, ainoastaan isojen kaupunkien keskustoissa. Valtaosa apteekeista on edelleen pieniä, tiskin takaa palvelunsa hoitavia. Apteekkiverkostomme on nykyisellään pohjoismaiden kattavin ja sellaisena se olisi pidettäväkin. Kyseessä ovat tietenkin myös apteekkien teknisen henkilökunnan työpaikat. Mikäli itsehoitolääkkeiden vapauttaminen rapauttaa verkostoa, kuten Norjassa on käynyt, on uhkana, että reseptilääkkeiden saanti hankaloituu liiaksi. Useamman vuoden ajan on syrjäseuduilla ollut mahdollista ylläpitää kaupan yhteydessä ns. lääkekaappia. Lääkekaappijärjestelmää pitäisikin kehittää pidemmälle ja laajentaa vaikkapa siten, että kerran viikossa paikalla olisi myös farmauseuttista henkilökuntaa, jolloin olisi mahdollista hoitaa myös reseptilääketoimituksia.
Kuluttajien kanta on ymmärrettävästi se, että tavallisimpia itsehoitolääkkeitä tulisi saada päivittäistavarakaupoista. Ongelma on vaan se, ettei haittoja tunneta niin hyvin kuin luullaan ja entistä enemmän siirrytään diagnosoimaan vaivoja itse. Näin uskoisin tapahtuvan erityisesti vanhuksilla ja miehillä. Arvelullani ei ole mitään feminististä takapirua, vaan ainoastaan tilastot siitä, että jo nykyisellään työikäiset miehet hakeutuvat keskimääräistä myöhemmin vaivojensa kanssa lääkärin vastaanotolle. Väärä hoito tai hoidon viivästyminen on yksilön kannalta usein kohtalokasta, mutta myös kansantaloudellisesti haitallista.
Ja toisaalta useimmiten asiat menevät hyvin ja tuntuu lähes turhalta kiusanteolta, ettei kyypakkausta tai heinänuhasumutetta saa mökkireissulla lähikaupasta, vaan on lähdettävä kylille apteekkia etsimään. Välimallin ratkaisu voisi olla hyvin suppean valikoiman vapauttaminen päivittäistavarakauppaan. Toisaalta voitaisiin myös vaatia apteekkien vielä aktiivisempaa otetta lääkeneuvonnan suhteen. Hyllyistä pois kosmetiikka ja tilalle roimasti valistusta ja henkilökohtaista otetta.
Yleinen uskomushan on, ettei itsehoitolääkkeistä ole mitään vaaraa. Vaikuttavat ainesosat ovat kuitenkin aivan samoja kuin reseptilääkkeissä ja yhteisvaikutukset osaamattoman käsissä arvaamattomia. Vahingot siis lisääntyvät kun käyttökin lisääntyy ja niinhän väistämättä käy, kun tarjonta laajenee. Maalaisjärjellä ajatellen esimerkiksi parasetamoli on ihan tavallinen ja vaaraton aine. Sen vakavin haitta on kuitenkin liian suuren kerta-annoksen tai jatkuvasti otettujen pienten annosten aiheuttama myrkytys, joka voi johtaa kuolemaan tai maksavaurioon. Yhdysvalloissa 75 % lääkkeiden aiheuttamista maksan toimintahäiriöistä johtuu parasetamolista. Puhumattakaan riskeistä, jos lääkkeen yhteyteen liitetään jokin muu maksaa rasittava aine, kuten alkoholi, joka ei olisi ihan epätyypillistä Suomessa. Mikäänhän ei tietenkään nykyäänkään estä väärinkäyttämästä itsehoitolääkkeitä, mutta pienemmissä apteekeissa henkilökunta kyllä panee merkille asiakkaan ostokset tai toistuvat käynnit. Lääkeneuvontaahan ei saa antaa kuin farmaseutti tai proviisori, joita ei tietenkään lähimarketista löydy.
Osaltaan apteekki on toki omaa kuoppaansa kaivanut laajentamalla tuotevalikoimaansa lotosta meikkeihin ja ohjaamalla asiakkaita itsepalveluun. Ääriesimerkkejä on kuitenkin vähän, ainoastaan isojen kaupunkien keskustoissa. Valtaosa apteekeista on edelleen pieniä, tiskin takaa palvelunsa hoitavia. Apteekkiverkostomme on nykyisellään pohjoismaiden kattavin ja sellaisena se olisi pidettäväkin. Kyseessä ovat tietenkin myös apteekkien teknisen henkilökunnan työpaikat. Mikäli itsehoitolääkkeiden vapauttaminen rapauttaa verkostoa, kuten Norjassa on käynyt, on uhkana, että reseptilääkkeiden saanti hankaloituu liiaksi. Useamman vuoden ajan on syrjäseuduilla ollut mahdollista ylläpitää kaupan yhteydessä ns. lääkekaappia. Lääkekaappijärjestelmää pitäisikin kehittää pidemmälle ja laajentaa vaikkapa siten, että kerran viikossa paikalla olisi myös farmauseuttista henkilökuntaa, jolloin olisi mahdollista hoitaa myös reseptilääketoimituksia.
Kuluttajien kanta on ymmärrettävästi se, että tavallisimpia itsehoitolääkkeitä tulisi saada päivittäistavarakaupoista. Ongelma on vaan se, ettei haittoja tunneta niin hyvin kuin luullaan ja entistä enemmän siirrytään diagnosoimaan vaivoja itse. Näin uskoisin tapahtuvan erityisesti vanhuksilla ja miehillä. Arvelullani ei ole mitään feminististä takapirua, vaan ainoastaan tilastot siitä, että jo nykyisellään työikäiset miehet hakeutuvat keskimääräistä myöhemmin vaivojensa kanssa lääkärin vastaanotolle. Väärä hoito tai hoidon viivästyminen on yksilön kannalta usein kohtalokasta, mutta myös kansantaloudellisesti haitallista.
Ja toisaalta useimmiten asiat menevät hyvin ja tuntuu lähes turhalta kiusanteolta, ettei kyypakkausta tai heinänuhasumutetta saa mökkireissulla lähikaupasta, vaan on lähdettävä kylille apteekkia etsimään. Välimallin ratkaisu voisi olla hyvin suppean valikoiman vapauttaminen päivittäistavarakauppaan. Toisaalta voitaisiin myös vaatia apteekkien vielä aktiivisempaa otetta lääkeneuvonnan suhteen. Hyllyistä pois kosmetiikka ja tilalle roimasti valistusta ja henkilökohtaista otetta.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Kolmikanta kovilla
Pahin paine on toki keskusjärjestön neuvottelijoilla, mutta kyllä muidenkin työpäivät ovat saaneet säpinää kriisiytyneistä työuraneuvotteluista. Itsekin aloitin eilisen seitsemältä, kun kokoonnuimme pikakutsulla pohtimaan PAMin näkemyksiä työryhmien tuoreimpiin käänteisiin. Pöydällä lötköttävät edelleen työnantajien esitykset 40 vuoden työhistorian edellytyksestä vanhuuseläkeikään 63-vuotiaana sekä ikääntyneiden työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistaminen. Eläkeputken poisto olisi lähinnä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien simputusta. Edellisen laman jälkeen yritettiin hyvin moninaisin keinoin työllistää, uudelleenkouluttaa ja motivoida vanhuuseläkeikää lähestyviä, usein osatyökykyisiä ihmisiä. Tulokset olivat aika lailla surkeita. Ainoa suuri saavutus oli arkikieleemme pysyvästi jäänyt termi rakennetyöttömyys. Vuonna 2005 onneksi voimaan tuli kertaratkaisuna niin sanottu Lex Taipale. Myöhemmillä ratkaisuilla on inhimillinen siirtyminen työttömyydestä eläkkeelle mahdollistettu lisäpäivien ja varhennetun vanhuuseläkkeen avulla.
Nyt, työurien pidentämisen varjolla, työnantajat haluaisivat lisää helpotuksia omaan vastuuseensa. Vaikea on ymmärtää miten ikääntyneiden työttömyysturvan heikentäminen pidentäisi työuraa? Väittäisin, että hyvin harvoin kolmekymmentä vuotta yritystä palvellut 59-vuotias työntekijä itse pyytää työnantajalta irtisanomista. Erityisesti taloustaantuma on vauhdittanut ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisia, työuran jatkaminen ei ole siis työntekijän omasta halusta kiinni. Samaa todistavat tietysti tilastotkin. Vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana - mikäli työnantaja suo. Ja useimmat täysin työkykyiset alle kuusikymppiset toivoisivat löytävänsä vielä oman alansa töitä, mutta kun avoimet markkinat eivät vedä. Tilastokeskuksen mukaan 55-64 vuotiaiden työllisyysaste oli vuoden 2009 lopulla 54,9. Ehkäpä olisi syytä myös pohtia eläkevastuun keventämistä viimeisen työnantajan osalta. Älkää kysykö miten, mutta kai joku todellinen asiantuntija osaisi esittää malleja ikääntyneiden työllistymisen esteiden poistamiseksi muutoinkin kuin työttömyysturvaa leikkaamalla.
Viikko on vielä vääntöä jäljellä. Oma arvioni valitettavasti on, ettei sopua synny. Hallitus on irtisanoutunut työryhmissä olleista esityksistä, mutta silti hallituskorttia on väläytelty neuvotteluvalttina, eivätkä valtiosihteerit yleensä ole olleet kolmikantaisissa neuvotteluissa yksityishenkilöinä. Kansalainen Sailas on nyt kuitenkin valtionvarainministeriön puolesta jätetty puhumaan vain omalla suullaan, mikä kieltämättä antaa kummallisen kuvan hallituksen osallistumisesta kolmikantaan. Vai onko päässyt unohtumaan, ettei OECD ole se kolmas kanta. Väkisinkin hiipii mieleen ajatus, että koko näytelmän opetus on, että näin huonosti työmarkkinajärjestöt saavat hommat hoitumaan. Ensin haudattiin tupo ja näin hyvästellään kolmikanta. Toivottavasti ei. Varmaa kuitenkin on, että työskentely on politisoitunut ja pian joutuvat Katainen ja Vanhanen sanomaan kantansa.
Nuorten työllisyysaste on vuodessa laskenut 7,2 prosenttiyksikköä. Kaikki resurssit olisi suunnattava ehdottomasti työuran alkupäähän, siis nuorten nopean työllistymisen turvaamiseen. Nuorten koulutus- ja työpaikkatakuu ei ole mitään utopiaa, vaan siitä on onnistuneita esimerkkejä kunnista, joissa eri tahojen yhteistyöllä on kaikki "poimittu talteen". Ilman rahaa ja ammattitaitoista työvoimaa ei kuitenkaan mikään onnistu. Valtion tuottavuusohjelma olisi jäädytettävä ja annettava työvoimahallinnon rauhassa työskennellä nyt kun tarvetta kipeästi on. Kuten aiemminkin kirjoitin, on yhdentekevää työskenteleekö ihminen vuoden tai kaksi pidempään ennen vanhuuseläkettä, jos työelämään on päässyt vasta nelikymppisenä.
Nyt, työurien pidentämisen varjolla, työnantajat haluaisivat lisää helpotuksia omaan vastuuseensa. Vaikea on ymmärtää miten ikääntyneiden työttömyysturvan heikentäminen pidentäisi työuraa? Väittäisin, että hyvin harvoin kolmekymmentä vuotta yritystä palvellut 59-vuotias työntekijä itse pyytää työnantajalta irtisanomista. Erityisesti taloustaantuma on vauhdittanut ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisia, työuran jatkaminen ei ole siis työntekijän omasta halusta kiinni. Samaa todistavat tietysti tilastotkin. Vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana - mikäli työnantaja suo. Ja useimmat täysin työkykyiset alle kuusikymppiset toivoisivat löytävänsä vielä oman alansa töitä, mutta kun avoimet markkinat eivät vedä. Tilastokeskuksen mukaan 55-64 vuotiaiden työllisyysaste oli vuoden 2009 lopulla 54,9. Ehkäpä olisi syytä myös pohtia eläkevastuun keventämistä viimeisen työnantajan osalta. Älkää kysykö miten, mutta kai joku todellinen asiantuntija osaisi esittää malleja ikääntyneiden työllistymisen esteiden poistamiseksi muutoinkin kuin työttömyysturvaa leikkaamalla.
Viikko on vielä vääntöä jäljellä. Oma arvioni valitettavasti on, ettei sopua synny. Hallitus on irtisanoutunut työryhmissä olleista esityksistä, mutta silti hallituskorttia on väläytelty neuvotteluvalttina, eivätkä valtiosihteerit yleensä ole olleet kolmikantaisissa neuvotteluissa yksityishenkilöinä. Kansalainen Sailas on nyt kuitenkin valtionvarainministeriön puolesta jätetty puhumaan vain omalla suullaan, mikä kieltämättä antaa kummallisen kuvan hallituksen osallistumisesta kolmikantaan. Vai onko päässyt unohtumaan, ettei OECD ole se kolmas kanta. Väkisinkin hiipii mieleen ajatus, että koko näytelmän opetus on, että näin huonosti työmarkkinajärjestöt saavat hommat hoitumaan. Ensin haudattiin tupo ja näin hyvästellään kolmikanta. Toivottavasti ei. Varmaa kuitenkin on, että työskentely on politisoitunut ja pian joutuvat Katainen ja Vanhanen sanomaan kantansa.
Nuorten työllisyysaste on vuodessa laskenut 7,2 prosenttiyksikköä. Kaikki resurssit olisi suunnattava ehdottomasti työuran alkupäähän, siis nuorten nopean työllistymisen turvaamiseen. Nuorten koulutus- ja työpaikkatakuu ei ole mitään utopiaa, vaan siitä on onnistuneita esimerkkejä kunnista, joissa eri tahojen yhteistyöllä on kaikki "poimittu talteen". Ilman rahaa ja ammattitaitoista työvoimaa ei kuitenkaan mikään onnistu. Valtion tuottavuusohjelma olisi jäädytettävä ja annettava työvoimahallinnon rauhassa työskennellä nyt kun tarvetta kipeästi on. Kuten aiemminkin kirjoitin, on yhdentekevää työskenteleekö ihminen vuoden tai kaksi pidempään ennen vanhuuseläkettä, jos työelämään on päässyt vasta nelikymppisenä.
tiistai 22. joulukuuta 2009
Yleisön pyynnöstä - liikeaikalaki
Uusi vähittäiskaupan aukioloja säätelevä laki astui voimaan vasta kolme viikkoa sitten, mutta tuntuu, että keskustelu olisi käyty loppuun jo vuosi sitten. No näinhän ei tietenkään ole, vaan kysymysmerkkejä on paljon ja pelkoja vielä enemmän. Ajattelinpa siis - osittain pyynnöstä - kerrata vielä hieman mitä lain valmistelun kannalta tapahtui ja mitä lakimuutos toi tullessaan.
Taustaa
Hallitusohjelmaan kirjattiin 2007 tavoite kaupan aukioloaikojen selkeyttämisestä. Mitään muuta selkeyttämisellä ei tarkoitettu kuin kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. Kaupan liiton tavoitteena on ollut jo vuosikausia kaiken aukioloja säätelevän lainsäädännön purkaminen ja ajatus on saanut muun muassa eduskunnassa tukea Kokoomuslaisilta. Liikeaikalaki alkoi pikkuhiljaa edetä työministeriössä ja syksyllä 2008 Kaupan liitto kutsui PAMin neuvotteluihin. Tilanne oli sillä tavalla historiallinen, että työmarkkinaosapuolet istuivat samaan pöytään jo ennenkuin yhtään esitystä oli tehty. Näin ollen siis myös työntekijöiden ääni saatiin kuuluviin alusta asti. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä odottamaan mitä meille esitetään ja yrittää vaikuttaa valmiiseen lakiesitykseen, joka tunnetusti on hyvin hankalaa.
Yhteinen kompromissi löytyi neuvotteluiden jälkeen marraskuussa 2008. Sitten alkoi poliittinen jahkailu ja lopulta toukokuussa 2009 työministeri toi esityksensä eduskunnalle, joka jäikin lähes samantien kesälomille.
Syksyllä asiaan palattiin. Tapasimme erilaisilla kokoonpanoilla Suomen hiusyrittäjien, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä talousvaliokunnan päättäjiä. Ministerit oli läpikäyty jo 2008. Hiusyrittäjien kanssa oli vielä yhteinen ponnistus alan palauttamisesta liikeaikalain piiriin, se kun oli poistettu (kuten vuonna 2000) esityksestä. Loppuun asti yritimme myös kaikkien järjestöosapuolten kanssa ajaa poikkeuslupien keskittämistä yhdelle viranomaiselle. Sille esitykselle ei kuitenkaan eduskunnassa lämmetty, mutta hiusala saatiin ilman kummempia vääntöjä takaisin lakitekstiin.
Toiveidemme mukaisesti käsittely meni niinkin sukkelasti, että laki astui voimaan 1.12.2009, eli ennen joulun pyhiä. Samaan aikaan astuivat voimaan PAMin ja Kaupan liiton sopimat työehtosopimusmuutokset. Tässä siis ollaan nyt. Osalle aukiolojen laajentuminen on edelleen yhtä myrkkyä ja ymmärrän hyvin. Työajat eivät ole enää samat kuin työhön tultaessa. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin ensisilmäykseltä saattaa näyttää. Kyse on enemmänkin siitä, pystytäänkö työpaikoilla asiat sopimaan niinkuin tarkoitus olisi.
Mikä muuttui?
Lain olennaisimmat muutokset koskevat yli 400 neliöisiä päivittäistavarakauppoja. Pienempien osalta ei aukiolorajoituksia enää ole lainkaan, mutta käytännössä niiden aukiolot pysyvät aikalailla samoina kuin tähänkin asti. Joidenkin kohdalla lauantai-iltaa saatetaan jatkaa, mutta esimerkiksi yöaikana aukipitäminen on valtaosalle totaalisen kannattamatonta. Liikenneasemien työntekijöiden osalta tilanne tasa-arvoistui, kun tienvarsikaupat joutuvat nyt noudattamaan samoja aukioloaikoja samoin kokorajoituksin kuin muutkin ja iltalisät saatiin MaRan kanssa sovittua kaupan tessin kanssa samalle tasolle - vihdoinkin.
Aiemmin mahdollisia kalenteriviikkoja, jolloin isot liikkeet ovat voineet olla auki seitsemän päivää, on ollut vuodessa 22. Poikkeusluvilla vielä muutama enemmänkin. Uuden lain myötä seitsemänpäiväisiä viikkoja on 38. Muille viikoille osuu jokin sellainen juhlapyhä, joka on jo laissa määritelty päiväksi, jolloin kaikkien liikkeiden on oltava suljettuina. Kaupan liiton ja PAMin sopimuksessa sovittiin uutena asiana, että työntekijällä on oikeus 22 vapaaseen sunnuntaihin. Näin ollen siis potentiaalisia sunnuntaitöitä tulee 26 päivälle. Jos tilanne on ollut se, että aiemminkin on ollut töissä silloin, kun liike on ollut sunnuntaisin auki, niin nyt vuoteen tulee 4 sunnuntaita lisää. Ihan siis kaikkia vapaapäiviä ei joudu edelleenkään käyttämään töissänsä. Ja lisäksi työntekijällä on oikeus vaatia sunnuntai vapaaksi perustellusta perhesyystä, eli merkkipäivien, lapsen hoitojärjestelyiden tms. takia. Mielenkiintoista on tietysti odotella ensimmäisiä perhekäsitteestä syntyviä erimielisyyksiä, jotka yleensä tuppaavat nousemaan pintaan tämänkaltaisten pykälien kohdalla. Ja tulkitaanko hoitojärjestelyt koskemaan vain pieniä lapsia, miten on ikääntyneiden vanhempien laita? Luottamusmiesten kannattaa siis olla hereillä, jotta käytännön toteutus ei muodostu liian yksisilmäiseksi.
Hommaa luottareille aiheuttavat toki muutkin mahdolliset muutokset. Työaikojen reilumpi muutos, kuten yötyöhön siirtyminen, edellyttää yt-neuvotteluita. Lisäksi sopimuksellamme turvattiin se, että sunnuntaityön teettämiseen tarvitaan edelleen työntekijän suostumus. Oma juttunsa onkin, onko työntekijällä aito mahdollisuus kieltäytyä sunnuntaityöstä. Mikäli kaupalle lisää aukiolotunteja tulee, niin edellyttämme tietysti, että paikallisin työaikajärjestelyin asia hoidetaan siten, että nykyiset osa-aikaiset ovat etusijalla.
Yli 400 neliöisissä liikkeissä työskentelee tällä hetkellä noin 100 000 työntekijää. Laajeneville aukioloilla on tietysti vielä vaikutuksensa muun muassa vartiointiin, kiinteistöhuoltoon, siivoukseen, varastoihin jne. Varastojahan jo tehdyt tes-muutokset koskevat, mutta muiden osalta asia nousee taatusti esille kevään neuvotteluissa, normaalin tes-kierroksen yhteydessä. Kuntapuolen palveluiden osalta kukaan ei osaa sanoa mitään. Tarve julkisen liikenteeseen ja päivähoitoon lisääntyy varmasti, mutta nykyisessä kuntien taloustilanteessa tulevaisuus ei näytä valoisalta. Yhden tavallisen päiväkodin muuttaminen vuoropäiväkodiksi on esimerkiksi Vantaalla melkein puolen miljoonan paukku. Näihin ongelmiin hallitus varmaan vastaa kevään aikana.
Joulurauha kaupoissa koittaa vihdoin kello 12, kuten suurimmalle osalle muitakin suomalaisia. Kun Turku on sanansa sanonut, on turha enää juosta unohtuneiden rosollitarpeiden perässä, seuraavan kerran ostoksille pääsee tapanina.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja iloista, mutta varovaista, vuodenvaihdetta!
PS. Koko PAMin ja Kaupan liiton tes-paketin löydät tästä ja talousvaliokunnan mietinnön kaikkine perusteluineen tästä
Taustaa
Hallitusohjelmaan kirjattiin 2007 tavoite kaupan aukioloaikojen selkeyttämisestä. Mitään muuta selkeyttämisellä ei tarkoitettu kuin kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. Kaupan liiton tavoitteena on ollut jo vuosikausia kaiken aukioloja säätelevän lainsäädännön purkaminen ja ajatus on saanut muun muassa eduskunnassa tukea Kokoomuslaisilta. Liikeaikalaki alkoi pikkuhiljaa edetä työministeriössä ja syksyllä 2008 Kaupan liitto kutsui PAMin neuvotteluihin. Tilanne oli sillä tavalla historiallinen, että työmarkkinaosapuolet istuivat samaan pöytään jo ennenkuin yhtään esitystä oli tehty. Näin ollen siis myös työntekijöiden ääni saatiin kuuluviin alusta asti. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä odottamaan mitä meille esitetään ja yrittää vaikuttaa valmiiseen lakiesitykseen, joka tunnetusti on hyvin hankalaa.
Yhteinen kompromissi löytyi neuvotteluiden jälkeen marraskuussa 2008. Sitten alkoi poliittinen jahkailu ja lopulta toukokuussa 2009 työministeri toi esityksensä eduskunnalle, joka jäikin lähes samantien kesälomille.
Syksyllä asiaan palattiin. Tapasimme erilaisilla kokoonpanoilla Suomen hiusyrittäjien, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä talousvaliokunnan päättäjiä. Ministerit oli läpikäyty jo 2008. Hiusyrittäjien kanssa oli vielä yhteinen ponnistus alan palauttamisesta liikeaikalain piiriin, se kun oli poistettu (kuten vuonna 2000) esityksestä. Loppuun asti yritimme myös kaikkien järjestöosapuolten kanssa ajaa poikkeuslupien keskittämistä yhdelle viranomaiselle. Sille esitykselle ei kuitenkaan eduskunnassa lämmetty, mutta hiusala saatiin ilman kummempia vääntöjä takaisin lakitekstiin.
Toiveidemme mukaisesti käsittely meni niinkin sukkelasti, että laki astui voimaan 1.12.2009, eli ennen joulun pyhiä. Samaan aikaan astuivat voimaan PAMin ja Kaupan liiton sopimat työehtosopimusmuutokset. Tässä siis ollaan nyt. Osalle aukiolojen laajentuminen on edelleen yhtä myrkkyä ja ymmärrän hyvin. Työajat eivät ole enää samat kuin työhön tultaessa. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin ensisilmäykseltä saattaa näyttää. Kyse on enemmänkin siitä, pystytäänkö työpaikoilla asiat sopimaan niinkuin tarkoitus olisi.
Mikä muuttui?
Lain olennaisimmat muutokset koskevat yli 400 neliöisiä päivittäistavarakauppoja. Pienempien osalta ei aukiolorajoituksia enää ole lainkaan, mutta käytännössä niiden aukiolot pysyvät aikalailla samoina kuin tähänkin asti. Joidenkin kohdalla lauantai-iltaa saatetaan jatkaa, mutta esimerkiksi yöaikana aukipitäminen on valtaosalle totaalisen kannattamatonta. Liikenneasemien työntekijöiden osalta tilanne tasa-arvoistui, kun tienvarsikaupat joutuvat nyt noudattamaan samoja aukioloaikoja samoin kokorajoituksin kuin muutkin ja iltalisät saatiin MaRan kanssa sovittua kaupan tessin kanssa samalle tasolle - vihdoinkin.
Aiemmin mahdollisia kalenteriviikkoja, jolloin isot liikkeet ovat voineet olla auki seitsemän päivää, on ollut vuodessa 22. Poikkeusluvilla vielä muutama enemmänkin. Uuden lain myötä seitsemänpäiväisiä viikkoja on 38. Muille viikoille osuu jokin sellainen juhlapyhä, joka on jo laissa määritelty päiväksi, jolloin kaikkien liikkeiden on oltava suljettuina. Kaupan liiton ja PAMin sopimuksessa sovittiin uutena asiana, että työntekijällä on oikeus 22 vapaaseen sunnuntaihin. Näin ollen siis potentiaalisia sunnuntaitöitä tulee 26 päivälle. Jos tilanne on ollut se, että aiemminkin on ollut töissä silloin, kun liike on ollut sunnuntaisin auki, niin nyt vuoteen tulee 4 sunnuntaita lisää. Ihan siis kaikkia vapaapäiviä ei joudu edelleenkään käyttämään töissänsä. Ja lisäksi työntekijällä on oikeus vaatia sunnuntai vapaaksi perustellusta perhesyystä, eli merkkipäivien, lapsen hoitojärjestelyiden tms. takia. Mielenkiintoista on tietysti odotella ensimmäisiä perhekäsitteestä syntyviä erimielisyyksiä, jotka yleensä tuppaavat nousemaan pintaan tämänkaltaisten pykälien kohdalla. Ja tulkitaanko hoitojärjestelyt koskemaan vain pieniä lapsia, miten on ikääntyneiden vanhempien laita? Luottamusmiesten kannattaa siis olla hereillä, jotta käytännön toteutus ei muodostu liian yksisilmäiseksi.
Hommaa luottareille aiheuttavat toki muutkin mahdolliset muutokset. Työaikojen reilumpi muutos, kuten yötyöhön siirtyminen, edellyttää yt-neuvotteluita. Lisäksi sopimuksellamme turvattiin se, että sunnuntaityön teettämiseen tarvitaan edelleen työntekijän suostumus. Oma juttunsa onkin, onko työntekijällä aito mahdollisuus kieltäytyä sunnuntaityöstä. Mikäli kaupalle lisää aukiolotunteja tulee, niin edellyttämme tietysti, että paikallisin työaikajärjestelyin asia hoidetaan siten, että nykyiset osa-aikaiset ovat etusijalla.
Yli 400 neliöisissä liikkeissä työskentelee tällä hetkellä noin 100 000 työntekijää. Laajeneville aukioloilla on tietysti vielä vaikutuksensa muun muassa vartiointiin, kiinteistöhuoltoon, siivoukseen, varastoihin jne. Varastojahan jo tehdyt tes-muutokset koskevat, mutta muiden osalta asia nousee taatusti esille kevään neuvotteluissa, normaalin tes-kierroksen yhteydessä. Kuntapuolen palveluiden osalta kukaan ei osaa sanoa mitään. Tarve julkisen liikenteeseen ja päivähoitoon lisääntyy varmasti, mutta nykyisessä kuntien taloustilanteessa tulevaisuus ei näytä valoisalta. Yhden tavallisen päiväkodin muuttaminen vuoropäiväkodiksi on esimerkiksi Vantaalla melkein puolen miljoonan paukku. Näihin ongelmiin hallitus varmaan vastaa kevään aikana.
Joulurauha kaupoissa koittaa vihdoin kello 12, kuten suurimmalle osalle muitakin suomalaisia. Kun Turku on sanansa sanonut, on turha enää juosta unohtuneiden rosollitarpeiden perässä, seuraavan kerran ostoksille pääsee tapanina.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja iloista, mutta varovaista, vuodenvaihdetta!
PS. Koko PAMin ja Kaupan liiton tes-paketin löydät tästä ja talousvaliokunnan mietinnön kaikkine perusteluineen tästä
perjantai 11. joulukuuta 2009
Määräaikainen syrjintä on OK
Eduskunta päätti antaa pienen joululahjan osa-aikatyöntekijöille ja alle 3000 euroa tienaaville lomautetuille. Toissapäivänä hyväksyttiin lakiesitys työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta. Tutummin kyse on sovitellusta päivärahasta. Metallin ja teknologiateollisuuden neuvotteluiden yhteydessä valtiovalta lupasi uudistuksen soviteltuun työttömyysturvaan. Kolmikantaisesti, mutta yhdessä pöydässä sovittiin toimista, jotka vaikuttavat kaikille aloille. Asia ei liiemmin puhuttanut edes Metallin valtuustossa diiliä hyväksyttäessä, joten voinen vetää johtopäätöksen, että työttömyyskassan työn sujuvoittaminen oli tärkeämpää kuin pienempi palkkaisen työkaverin työttömuuskorvauksen taso.
Lausuntonsa esitykseen antoivat perustuslakivaliokunta (PeVL), työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL) ja lopullisen mietinnön valmisti sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL). Alkusyksystä työtä pohjusti hallitusneuvos Esko Salon vetämä työryhmä. Jokaiselle taholle mekin valmistimme materiaalia ja laskelmia ja itse kävin kuultavana kahdessa viimeksi mainitussa valiokunnassa. Tunnelma valiokunnissa oli asiamme kannalta hyvä, mutta sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä päätösten kanssa.
Muutama suora lainaus. TyV:in lausunnossa todetaan seuraavasti: " Naisvaltaisilla palvelualoilla työntekijät ovat siis joissakin tilanteissa huonommassa asemassa - - Valiokunta katsoo, että lähtökohtaisesti kaikkia toimialoja ja niille soveltuvia lomautustapoja samoin kuin lomautusten kohteena olevia työntekijöitä tulee kohdella lainsäädännössä yhdenvertaisin periaattein. Valiokunta katsoo kuitenkin, että koska kyse on määräaikaisesta laista, jolla pyritään auttamaan erittäin vaikeassa tilanteessa olevaa teollisuutta, on lakiesitys hyväksyttävissä".
StVL omassa mietinnössään: "Alle 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevien päivärahan määrä sen sijaan on mainituissa tilanteissa nykyistä soviteltua päivärahaa matalampi. Työttömyyspäivärahan määrä vähenee tällöin nykyiseen verrattuna sitä enemmän, mitä pienemmät työntekijän ansiot ovat".
Kaikki lakiesityksen ongelmat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osalta olivat siis tiedossa, kun päätös tehtiin. Nyt olemme tilanteessa, jossa eri tavalla vajaatyölliset saavat korvauksia eri perustein ja osalla työttömyyskorvaus laskee jopa 80 euroa kuukaudessa. Annan muutaman esimerkin suhteellisesta ja absoluuttisesta häviämisestä.
1) Työntekijä X:n työaikaa on lyhennetty 25% siten, että hän tekee vajaata päivää maanantaista perjantaihin. Työntekijä Y:n työaikaa puolestaan on lyhennetty 20% niin, että hän työskentelee maanantaista torstaihin. Molempien kokonaistyöajan palkka on 2500 euroa kuukaudessa. Hyväksytyn lain myötä X ei saa lainkaan työttömyyskorvausta, sen sijaan Y:lle myönnetään 250 euroa.
2) Kokonaistyöajan palkka olisi 2500 euroa, mutta ihminen on lomautettuna kahdeksi päiväksi viikossa. Tällä hetkellä hän saa menetetystä työajasta korvausta n. 580 euroa kuussa. Vuoden alusta alkaen työttömyyskorvaus on 500 euroa. Samaan aikaan ihminen, jonka kokonaistyöajan palkka on 3500 euroa kuussa on nyt saanut kahden päivän lomautuksen johdosta työttömyyskorvausta n. 480 euroa ja vuoden alusta iloitsee korvauksen noususta 590 euroon.
Koko ajan esityksen tavoitteena on ollut helpottaa yritysten toiminnan sopeuttamista taloudellisen taantuman keskellä. Lama on vaikuttanut tässä vaiheessa eniten vientiteollisuuteen ja teknologiateollisuudessa noin viidennes on jo ollut lomautettuna. Kansantalouden ja työpaikkojen säilyttämisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että turhat esteet poistetaan. On järkevää taata työttömyyspäiväraha myös päiväksi lomautetuille, jottei ainoa tapa olisi työajan lyhentäminen kokonaisiksi työviikoiksi. Pienempien tilausten vastaanottaminen todennäköisesti ja toivottavasti helpottuu.
Näistä syistä jätinkin helmen pohjalle. Päiväksi lomautetuille päiväraha olisi voitu taata niinkin yksinkertaisesti kuin nostamalla nykysovitellun työaikaraja 80 %:iin ja ansioraja 95 %:iin. Näin oltaisiin vältetty kaikki epätasa-arvoisuudet ja työttömyysetuuksien laskut. Tosin ensimmäisen esimerkin työntekijä Y saisi korvausta 178 euroa. Se on toki 72 euroa vähemmän kuin lakimuutoksen jälkeen, mutta olisi ollut silti 178 enemmän kuin nyt. Tämä summako sai teollisuuden ajamaan kaikkien vähemmän työllistettyjen aseman heikentämistä? Ja tämän summan takiako eduskunta oli valmis lain säätämään?
Erityisesti Vihreät ovat syyttäneet ay-liikettä prekaaria työtä tekevien unohtamisesta. Ei tainnut omatunto huutaa tarpeeksi kovaa, kun koko ryhmä äänesti sulassa sovussa esityksen puolesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton edustajat jättivät vastalauseen, joka hävisi lopullisessa äänestyksessä 102-62. Vastalause sisälsi muotoilut nykysovitellun muuttamisesta juuri kuten yllä kirjoitin. Hauskana yhteensattumana luin samana päivänä JHL:n Motiivista Jyrki Kasvin (vihr.) haastattelua, jossa hän kertoili heidän aktivoitumisestaan ammattiyhdistystoiminnassa. Sanoisin, ettei jaan äänestäminen nostanut pisteitä kovin korkealle kunta-alan lomautusten kanssa painivien työntekijöiden silmissä. Harva kun sielläkään tienaa yli kolmen tonnin.
Määräaikainen laki astuu voimaan 1.1.2010 jatkuen vuoden loppuun. Näillä näkymin.
Lausuntonsa esitykseen antoivat perustuslakivaliokunta (PeVL), työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL) ja lopullisen mietinnön valmisti sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL). Alkusyksystä työtä pohjusti hallitusneuvos Esko Salon vetämä työryhmä. Jokaiselle taholle mekin valmistimme materiaalia ja laskelmia ja itse kävin kuultavana kahdessa viimeksi mainitussa valiokunnassa. Tunnelma valiokunnissa oli asiamme kannalta hyvä, mutta sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä päätösten kanssa.
Muutama suora lainaus. TyV:in lausunnossa todetaan seuraavasti: " Naisvaltaisilla palvelualoilla työntekijät ovat siis joissakin tilanteissa huonommassa asemassa - - Valiokunta katsoo, että lähtökohtaisesti kaikkia toimialoja ja niille soveltuvia lomautustapoja samoin kuin lomautusten kohteena olevia työntekijöitä tulee kohdella lainsäädännössä yhdenvertaisin periaattein. Valiokunta katsoo kuitenkin, että koska kyse on määräaikaisesta laista, jolla pyritään auttamaan erittäin vaikeassa tilanteessa olevaa teollisuutta, on lakiesitys hyväksyttävissä".
StVL omassa mietinnössään: "Alle 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevien päivärahan määrä sen sijaan on mainituissa tilanteissa nykyistä soviteltua päivärahaa matalampi. Työttömyyspäivärahan määrä vähenee tällöin nykyiseen verrattuna sitä enemmän, mitä pienemmät työntekijän ansiot ovat".
Kaikki lakiesityksen ongelmat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osalta olivat siis tiedossa, kun päätös tehtiin. Nyt olemme tilanteessa, jossa eri tavalla vajaatyölliset saavat korvauksia eri perustein ja osalla työttömyyskorvaus laskee jopa 80 euroa kuukaudessa. Annan muutaman esimerkin suhteellisesta ja absoluuttisesta häviämisestä.
1) Työntekijä X:n työaikaa on lyhennetty 25% siten, että hän tekee vajaata päivää maanantaista perjantaihin. Työntekijä Y:n työaikaa puolestaan on lyhennetty 20% niin, että hän työskentelee maanantaista torstaihin. Molempien kokonaistyöajan palkka on 2500 euroa kuukaudessa. Hyväksytyn lain myötä X ei saa lainkaan työttömyyskorvausta, sen sijaan Y:lle myönnetään 250 euroa.
2) Kokonaistyöajan palkka olisi 2500 euroa, mutta ihminen on lomautettuna kahdeksi päiväksi viikossa. Tällä hetkellä hän saa menetetystä työajasta korvausta n. 580 euroa kuussa. Vuoden alusta alkaen työttömyyskorvaus on 500 euroa. Samaan aikaan ihminen, jonka kokonaistyöajan palkka on 3500 euroa kuussa on nyt saanut kahden päivän lomautuksen johdosta työttömyyskorvausta n. 480 euroa ja vuoden alusta iloitsee korvauksen noususta 590 euroon.
Koko ajan esityksen tavoitteena on ollut helpottaa yritysten toiminnan sopeuttamista taloudellisen taantuman keskellä. Lama on vaikuttanut tässä vaiheessa eniten vientiteollisuuteen ja teknologiateollisuudessa noin viidennes on jo ollut lomautettuna. Kansantalouden ja työpaikkojen säilyttämisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että turhat esteet poistetaan. On järkevää taata työttömyyspäiväraha myös päiväksi lomautetuille, jottei ainoa tapa olisi työajan lyhentäminen kokonaisiksi työviikoiksi. Pienempien tilausten vastaanottaminen todennäköisesti ja toivottavasti helpottuu.
Näistä syistä jätinkin helmen pohjalle. Päiväksi lomautetuille päiväraha olisi voitu taata niinkin yksinkertaisesti kuin nostamalla nykysovitellun työaikaraja 80 %:iin ja ansioraja 95 %:iin. Näin oltaisiin vältetty kaikki epätasa-arvoisuudet ja työttömyysetuuksien laskut. Tosin ensimmäisen esimerkin työntekijä Y saisi korvausta 178 euroa. Se on toki 72 euroa vähemmän kuin lakimuutoksen jälkeen, mutta olisi ollut silti 178 enemmän kuin nyt. Tämä summako sai teollisuuden ajamaan kaikkien vähemmän työllistettyjen aseman heikentämistä? Ja tämän summan takiako eduskunta oli valmis lain säätämään?
Erityisesti Vihreät ovat syyttäneet ay-liikettä prekaaria työtä tekevien unohtamisesta. Ei tainnut omatunto huutaa tarpeeksi kovaa, kun koko ryhmä äänesti sulassa sovussa esityksen puolesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton edustajat jättivät vastalauseen, joka hävisi lopullisessa äänestyksessä 102-62. Vastalause sisälsi muotoilut nykysovitellun muuttamisesta juuri kuten yllä kirjoitin. Hauskana yhteensattumana luin samana päivänä JHL:n Motiivista Jyrki Kasvin (vihr.) haastattelua, jossa hän kertoili heidän aktivoitumisestaan ammattiyhdistystoiminnassa. Sanoisin, ettei jaan äänestäminen nostanut pisteitä kovin korkealle kunta-alan lomautusten kanssa painivien työntekijöiden silmissä. Harva kun sielläkään tienaa yli kolmen tonnin.
Määräaikainen laki astuu voimaan 1.1.2010 jatkuen vuoden loppuun. Näillä näkymin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
