Huomisen ruoka, ekologisempaa ja eettisempää

Maailma ei pysähdy, vaikka PAM neuvottelee parhaillaan yli kahtakymmentä sopimusta. Minä hoitelen vähän mitä sattuu hommia, kun neuvottelupäälliköt ja puheenjohtajat ovat kiinni kuka missäkin. Eikä haittaa. Aamupäivällä istuin Säätytalolla mielenkiintoisessa Maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä Huomisen ruoka- seminaarissa. Valmisteilla on kansallinen ruokastrategia ja keskusteluun voi perinteisten kuulemisten ja seminaarien lisäksi osallistua netissä. http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/100301_verkkokeskustelu_ruoka.html

Seminaarissa pitämäni puheenvuoro oli otsikon Ruoka ja kilpailukyky alla ja se mukaili tietenkin syksyllä aiheesta antamaamme lausuntoa. Haluamme kiinnittää erityisempää huomiota strategiassa esiin nostettuun eri toimijoiden koulutukseen. Strategiaehdotuksen tiivistelmässä kysytään, miten kotimaisten ruokatuotteiden menestystekijöistä viestitään kuluttajille? Ideoina on heitetty esimerkiksi tuottajien kuvien liittäminen kauppojen hyllyihin tai yhteystietoja, joista asiakas voi halutessaan hakea lisätietoa. Kaikki toimenpiteet ovat tervetulleita, mutta väittämäni on kuitenkin, että helpompaa ja joustavampaa asiakaspalvelua on, että vieressä seisovalta myyjältä saa tarvitsemansa tuotetiedon.


Siksipä avainkysymys on, miten kaikki ruokaketjun toimijat tuntevat käsittelemänsä ja myymänsä tuotteet? Hahmotetaanko tuotteiden menestystekijät ja tiedetäänkö niiden alkuperä tai jäljitettävyys, jotta niistä voidaan ja osataan kertoa kuluttajille. Tuotetuntemuksen lisääminen on iso koulutuskysymys. Ruokasektorin nelikenttäanalyysissä yhtenä menestystekijänä on mainittu korkea koulutustaso, mutta se ei nykyisellään koske ruokaketjun eri osissa toimivia kuin pieneltä osin. Korkeaksi koulutustasoksi täytyy myös mieltää jatkuva työn ohessa kouluttautuminen, ei ainoastaan pohjakoulutus. Tutkimuksen ja tuotekehityksen mukana pysyminen vaatii ruokaketjun joka kohdassa jatkuvaa tietojen päivittämistä sekä motivaatiota palvella kuluttajia mahdollisimman laajasti. Toisen asteen koulutusta tulee monipuolistaa ruokatuotteiden tuntemuksen sekä kuluttajaneuvonnan osalta ja lisäksi erityistä huomiota pitää kiinnittää sekä maahanmuuttajien että vähäisen koulutuksen varassa olevien aikuisten täydennyskoulutukseen. Vastuullisuus- ja ympäristökysymykset tulevat jatkossa vaikuttamaan nykyistä vahvemmin ostopäätöksen tekoon ja vastuu kuluttajien ohjaamisesta on yhdessä niin työnantajilla, yrittäjillä kuin työntekijöillä.

PAM teetti kesällä 2009 Suomen gallupilla eettistä kuluttamista selvittäneen tutkimuksen, jonka mukaan tällä hetkellä ainoastaan 52 % myyjistä koki pystyvänsä auttamaan asiakasta tuotteiden alkuperän selvittämisessä joko erittäin tai melko hyvin. Lähes 60 % vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut perehdytystä tuotteiden taustoihin. Kuluttajista 47 % piti alkuperää tai tuotantoa koskevaa tietoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä hankintaperusteena. Olisi selvittämisen arvoista, voitaisiinko erilaisilla tuotemerkinöillä ja yhteisten kansainvälisten standardien laajemmalla käytöllä helpottaa kuluttajien valintaa ja toisaalta turvata tuotteiden mahdollisimman ekologinen ja eettinen tuotanto.

Yksi maailman suurimmista vientialoista on valitettavasti jäänyt koko ruokastrategiaehdotuksesta pois. Johtuen ehkä siitä, että elinkeino on niin lapsenkengissä meillä. Nimittäin turismi. Matkailun edistämisessä ehdoton valttikorttimme on nimenomaan puhdas, turvallinen ja vahvasti omaleimainen ruoka ja korkea ravintola-alan osaaminen. Luonnon markkinoinnin rinnalle on meidän rohkaistuttava nostamaan loistava raaka-aine omavaraisuutemme ja huippukokkimme. Viimeksi viime viikolla tämä linja sai tukea, kun Suomen uusimman Michelin-tähden sai ravintola Luomo, jonka liiketoiminnan ydin perustuu ekologisuuteen ja eettisyyteen. Kuluttajien käyttäytymistä ohjaa yhä enemmän eettisyys, niin matkailun kuin syömisenkin osalta ja meidän pitäisi ymmärtää tarttua tilaisuuteen.

Yhteenvetona voisi todeta, että kaupan alalla sekä majoitus- ja ravintola-alalla keskeiset kilpailuetumme tulevaisuudessa ovat laatu, lähituotanto ja tuotetuntemus. Korkeatasoisen asiakaspalvelun varmistamiseksi on panostettava henkilöstön ammattitaidon jatkuvaan päivittämiseen.

Oma koti kullan kallis, kirjaimellisesti

Ympäristöministeriö asetti 1. helmikuuta 2010 alkaen työryhmän selvittämään valtiovallan roolia yhteiskunnan ja eri väestöryhmien tarpeita vastaavan asuntotarjonnan turvaamisessa sekä tasapainoisten asuntomarkkinoiden edistämisessä 2010-luvun Suomessa. SAK:sta on kutsuttu edustaja 18.3. järjestettävään kuulemistilaisuuteen ja hienosti taas tuli heti meillekin kommenttipyyntö. Yleensä aina aikataulu on tiukka, mutta silti täytyy antaa keskusjärjestölle kiitosta siitä, että liitoilta aina kysytään ennenkuin mennään jotakin lausumaan koko SAK:laisen kentän suulla. Eilen sitten kirjoittelin joitain huomioita pamilaisten näkökulmasta liittyen asumiseen, asuntotuotantoon sekä maankäytön suunnitteluun.

Kohtuuhintaisten asuntojen, niin vuokra- kuin omistusasuntojenkin puute kasvukeskuksissa on jo este työvoiman liikkuvuudelle. Suurimman ongelman muodostaa pääkaupunkiseutu. Uhkana on, että yhdyskuntarakenne hajautuu siten, että työpaikat ja asunnot sijaitsevat kohtuuttoman matkan päässä toisistaan. Julkisten ja yksityisten palvelualojen työntekijöillä on jo nyt suuria vaikeuksia maksaa esimerkiksi keskimääräisiä neliövuokria PKS4-alueella. Pulaa on edelleen pienistä kaksioista ja yksiöistä.


Asumisen hintaan tulee voida vaikuttaa alueiden monimuotoisella suunnittelulla, esimerkiksi autottomien alueiden kokeiluilla ja sekamuotoisilla (osaomistusta, vuokraa, omistusta) taloyhtiöillä. Kiinteistöhuollon ja isännöinnin ammattimaisuuden lisäämisellä ja oikea-aikaisten pienkorjausten, optimoidun jätehuollon ja automaation hyödyntämisellä pystytään myös tehokkaasti ehkäisemään jatkuvaa neliövuokrien nousua.

Tukku- ja vähittäiskauppa on selkeästi suurin työllistäjä metropolialueella, jonne arvioidaan muuttavan vielä noin 200 000 ihmistä muutaman vuosikymmenen säteellä. Maakuntatasoinen maankäytön suunnittelu ja kaavoitus olisi käynnistettävä viipymättä. Uusien asuinalueiden, kaupan suuryksiköiden ja teollisuuden sijoittumisen suunnittelussa on kiinnitettävä erityishuomiota työmatka- ja asiointiliikenteen sujuvuuteen. Sosiaaliselle asuntotuotannolle on osoitettava rakennuspaikkoja työvoimavaltaisten työpaikkakeskittymien läheisyydestä.

Metropolialueen aiesopimuksen toteutumisen varmistamiseksi ja nopeuttamiseksi alueen kunnille olisi tarjottava ”porkkana-rahaa”. Ylimääräisen ja määräaikaisen, suoraan kunnille osoitetun tuen tulisi määräytyä etupainotteisesti joko vahvistettujen kaavojen tai alkaneiden rakennuskohteiden mukaan.

Julkisen, eli ARA:n tuen on pysyttävä vähintään vuoden 2009 tasolla. Korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden lisäämiseen on panostettava nykyistä enemmän, mutta yhtä tärkeää on pitää sosiaalinen asuntotuotanto käynnissä investointiavustusten tuella. Erityisryhmien asumisen osalta nuorisoasumisen alin tuki olisi nostettava 10 %:iin ja tuetun asumisen kohteiden osalta tukeen olisi hyväksyttävä mukaan myös yleisten tilojen kustannuksia.

Vanhojen asuinalueiden, eli lähiöiden vetovoimaisuus ja palvelutarjonta on turvattava täydennysrakentamisella, peruskorjaussuunnitelmilla ja aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Kasvukeskuksissa on pitkäjänteisellä suunnittelulla ehkäistävä segrekaatiota, jota on nyt jo havaittavissa paikoitellen. Kaupungin/kunnan omistuspohjaa tulee jatkossakin olla asuntomarkkinoilla riittävästi, jotta aluekehitystä pystytään tarvittaessa ohjaamaan halutumpaan suuntaan.

Kontaktin kaipuu

Vuorokausi täyspäiväistä työskentelyä sosiaalisessa mediassa ja julistaudun vanhojen kunnon aikojen kannattajaksi. Miten ihanaa olisi jutella kasvotusten, käydä debattia nähden mitä toinen tarkoittaa. Puhuessamme sanojen osuus viestinnästä on muistaakseni noin 30 % ja loppu perustuu non-verbaalisuuteen, siis elekieleen, äänenpainoihin, katseeseen. Ja mites se toteutuu kommunikaation pelastavassa sosiaalisessa mediassa? Ei yhtään mitenkään. Tuijotan kirjoittajan nimen vieressä olevaa tyhjää aukkoa, jossa voisi olla kuva, ja mietin miksi emme pääse asiassa eteenpäin.

Sosiaalisen median yksi kultaisista säännöistä on kaksisuuntaisuus. Ei ole tarkoitus vain kaataa tietoa jostain johonkin tai vaihdella linkkejä. Olen kuitenkin lyhyellä oppimäärällä jo turhautunut aidon keskusteluyhteyden puutteesta. Aloitimme eilen PAMin tavoiteohjelmatyön Ning-verkostossa, joka alustana vaikuttaa kyllä kaikin puolin lupaavalta. On mahdollisuus pidemmille blogeille, foorumi-keskustelulle, chatille, kuvan ja tekstin linkittämiselle jne. Minkään ei siis pitäisi estää eri puolilla Suomea asuvien pamilaisten säkenöivää työskentelyä. Vaan pahoin pekään, että kuitenkin teknisistä edellytyksistä huolimatta, esteeksi muodostunee, että todellakin ymmärrämme vain 30 % siitä, mitä toinen yrittää sanoa.

Haenkin nyt siis uusia lähestymiskulmia. Miten avata aiheet niin, että viesti olisi mahdollisimman yksiselitteinen, mutta kuitenkin provosoisi keskusteluun? Miten johdatella keskustelua siten, että aina aukeaisi uusi näkökulma, emmekä junnaisi yhdessä lokerossa. "Out of the box"-ajattelu ei siis lainkaan tarkoita uusien työvälineiden käyttöönottoa, vaan kokonaan uuden keskustelukulttuurin luomista. Kulttuurin, jossa ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla ei ole roolia. Pohdin siis luultavasti uuden, ainoastaan sanojen varassa kommunikoivan ihmistyypin kehittelyä.

Kirves ei tietenkään ole vielä lentämässä kaivoon, vaan vakaasti uskon ja vielä hartaammin toivon, että tulevan kahden kuukauden aikana aktiivikeskustelijat oppivat toistensa kirjallisen ilmaisun nyanssit ja verkkokeskustelu lähenee kasvokkain käytävää keskustelua. Aiheet eivät ole helppoja ja tavoiteltava päämäärä suuri. PAMin visiona on kuitenkin olla Suomen uudenaikaisin ammattiliitto 2015 ja se edellyttää, että meillä on aidosti jäsenten kanssa työstetty tavoiteohjelma 2010-2014 - aivan kuten ammattiliitoilla oli viime vuosisadan alussa.

Mukaan tavoiteohjelma työhön, PAMin rohkeimpaan ryhmään pääset kirjautumalla Ning-ryhmäämme, tervetuloa! Ryhmän sivuilla on tarkemmin tietoa työskentelytavasta ja ohjelmalle pohjaa antavista strategisista linjauksistamme. Minun turhaumiani ei tarvitse jakaa, vaan antaa palaa rohkeilla mielipiteillä!