Uusi vähittäiskaupan aukioloja säätelevä laki astui voimaan vasta kolme viikkoa sitten, mutta tuntuu, että keskustelu olisi käyty loppuun jo vuosi sitten. No näinhän ei tietenkään ole, vaan kysymysmerkkejä on paljon ja pelkoja vielä enemmän. Ajattelinpa siis - osittain pyynnöstä - kerrata vielä hieman mitä lain valmistelun kannalta tapahtui ja mitä lakimuutos toi tullessaan.
Taustaa
Hallitusohjelmaan kirjattiin 2007 tavoite kaupan aukioloaikojen selkeyttämisestä. Mitään muuta selkeyttämisellä ei tarkoitettu kuin kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. Kaupan liiton tavoitteena on ollut jo vuosikausia kaiken aukioloja säätelevän lainsäädännön purkaminen ja ajatus on saanut muun muassa eduskunnassa tukea Kokoomuslaisilta. Liikeaikalaki alkoi pikkuhiljaa edetä työministeriössä ja syksyllä 2008 Kaupan liitto kutsui PAMin neuvotteluihin. Tilanne oli sillä tavalla historiallinen, että työmarkkinaosapuolet istuivat samaan pöytään jo ennenkuin yhtään esitystä oli tehty. Näin ollen siis myös työntekijöiden ääni saatiin kuuluviin alusta asti. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä odottamaan mitä meille esitetään ja yrittää vaikuttaa valmiiseen lakiesitykseen, joka tunnetusti on hyvin hankalaa.
Yhteinen kompromissi löytyi neuvotteluiden jälkeen marraskuussa 2008. Sitten alkoi poliittinen jahkailu ja lopulta toukokuussa 2009 työministeri toi esityksensä eduskunnalle, joka jäikin lähes samantien kesälomille.
Syksyllä asiaan palattiin. Tapasimme erilaisilla kokoonpanoilla Suomen hiusyrittäjien, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä talousvaliokunnan päättäjiä. Ministerit oli läpikäyty jo 2008. Hiusyrittäjien kanssa oli vielä yhteinen ponnistus alan palauttamisesta liikeaikalain piiriin, se kun oli poistettu (kuten vuonna 2000) esityksestä. Loppuun asti yritimme myös kaikkien järjestöosapuolten kanssa ajaa poikkeuslupien keskittämistä yhdelle viranomaiselle. Sille esitykselle ei kuitenkaan eduskunnassa lämmetty, mutta hiusala saatiin ilman kummempia vääntöjä takaisin lakitekstiin.
Toiveidemme mukaisesti käsittely meni niinkin sukkelasti, että laki astui voimaan 1.12.2009, eli ennen joulun pyhiä. Samaan aikaan astuivat voimaan PAMin ja Kaupan liiton sopimat työehtosopimusmuutokset. Tässä siis ollaan nyt. Osalle aukiolojen laajentuminen on edelleen yhtä myrkkyä ja ymmärrän hyvin. Työajat eivät ole enää samat kuin työhön tultaessa. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin ensisilmäykseltä saattaa näyttää. Kyse on enemmänkin siitä, pystytäänkö työpaikoilla asiat sopimaan niinkuin tarkoitus olisi.
Mikä muuttui?
Lain olennaisimmat muutokset koskevat yli 400 neliöisiä päivittäistavarakauppoja. Pienempien osalta ei aukiolorajoituksia enää ole lainkaan, mutta käytännössä niiden aukiolot pysyvät aikalailla samoina kuin tähänkin asti. Joidenkin kohdalla lauantai-iltaa saatetaan jatkaa, mutta esimerkiksi yöaikana aukipitäminen on valtaosalle totaalisen kannattamatonta. Liikenneasemien työntekijöiden osalta tilanne tasa-arvoistui, kun tienvarsikaupat joutuvat nyt noudattamaan samoja aukioloaikoja samoin kokorajoituksin kuin muutkin ja iltalisät saatiin MaRan kanssa sovittua kaupan tessin kanssa samalle tasolle - vihdoinkin.
Aiemmin mahdollisia kalenteriviikkoja, jolloin isot liikkeet ovat voineet olla auki seitsemän päivää, on ollut vuodessa 22. Poikkeusluvilla vielä muutama enemmänkin. Uuden lain myötä seitsemänpäiväisiä viikkoja on 38. Muille viikoille osuu jokin sellainen juhlapyhä, joka on jo laissa määritelty päiväksi, jolloin kaikkien liikkeiden on oltava suljettuina. Kaupan liiton ja PAMin sopimuksessa sovittiin uutena asiana, että työntekijällä on oikeus 22 vapaaseen sunnuntaihin. Näin ollen siis potentiaalisia sunnuntaitöitä tulee 26 päivälle. Jos tilanne on ollut se, että aiemminkin on ollut töissä silloin, kun liike on ollut sunnuntaisin auki, niin nyt vuoteen tulee 4 sunnuntaita lisää. Ihan siis kaikkia vapaapäiviä ei joudu edelleenkään käyttämään töissänsä. Ja lisäksi työntekijällä on oikeus vaatia sunnuntai vapaaksi perustellusta perhesyystä, eli merkkipäivien, lapsen hoitojärjestelyiden tms. takia. Mielenkiintoista on tietysti odotella ensimmäisiä perhekäsitteestä syntyviä erimielisyyksiä, jotka yleensä tuppaavat nousemaan pintaan tämänkaltaisten pykälien kohdalla. Ja tulkitaanko hoitojärjestelyt koskemaan vain pieniä lapsia, miten on ikääntyneiden vanhempien laita? Luottamusmiesten kannattaa siis olla hereillä, jotta käytännön toteutus ei muodostu liian yksisilmäiseksi.
Hommaa luottareille aiheuttavat toki muutkin mahdolliset muutokset. Työaikojen reilumpi muutos, kuten yötyöhön siirtyminen, edellyttää yt-neuvotteluita. Lisäksi sopimuksellamme turvattiin se, että sunnuntaityön teettämiseen tarvitaan edelleen työntekijän suostumus. Oma juttunsa onkin, onko työntekijällä aito mahdollisuus kieltäytyä sunnuntaityöstä. Mikäli kaupalle lisää aukiolotunteja tulee, niin edellyttämme tietysti, että paikallisin työaikajärjestelyin asia hoidetaan siten, että nykyiset osa-aikaiset ovat etusijalla.
Yli 400 neliöisissä liikkeissä työskentelee tällä hetkellä noin 100 000 työntekijää. Laajeneville aukioloilla on tietysti vielä vaikutuksensa muun muassa vartiointiin, kiinteistöhuoltoon, siivoukseen, varastoihin jne. Varastojahan jo tehdyt tes-muutokset koskevat, mutta muiden osalta asia nousee taatusti esille kevään neuvotteluissa, normaalin tes-kierroksen yhteydessä. Kuntapuolen palveluiden osalta kukaan ei osaa sanoa mitään. Tarve julkisen liikenteeseen ja päivähoitoon lisääntyy varmasti, mutta nykyisessä kuntien taloustilanteessa tulevaisuus ei näytä valoisalta. Yhden tavallisen päiväkodin muuttaminen vuoropäiväkodiksi on esimerkiksi Vantaalla melkein puolen miljoonan paukku. Näihin ongelmiin hallitus varmaan vastaa kevään aikana.
Joulurauha kaupoissa koittaa vihdoin kello 12, kuten suurimmalle osalle muitakin suomalaisia. Kun Turku on sanansa sanonut, on turha enää juosta unohtuneiden rosollitarpeiden perässä, seuraavan kerran ostoksille pääsee tapanina.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja iloista, mutta varovaista, vuodenvaihdetta!
PS. Koko PAMin ja Kaupan liiton tes-paketin löydät tästä ja talousvaliokunnan mietinnön kaikkine perusteluineen tästä
tiistai 22. joulukuuta 2009
perjantai 11. joulukuuta 2009
Määräaikainen syrjintä on OK
Eduskunta päätti antaa pienen joululahjan osa-aikatyöntekijöille ja alle 3000 euroa tienaaville lomautetuille. Toissapäivänä hyväksyttiin lakiesitys työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta. Tutummin kyse on sovitellusta päivärahasta. Metallin ja teknologiateollisuuden neuvotteluiden yhteydessä valtiovalta lupasi uudistuksen soviteltuun työttömyysturvaan. Kolmikantaisesti, mutta yhdessä pöydässä sovittiin toimista, jotka vaikuttavat kaikille aloille. Asia ei liiemmin puhuttanut edes Metallin valtuustossa diiliä hyväksyttäessä, joten voinen vetää johtopäätöksen, että työttömyyskassan työn sujuvoittaminen oli tärkeämpää kuin pienempi palkkaisen työkaverin työttömuuskorvauksen taso.
Lausuntonsa esitykseen antoivat perustuslakivaliokunta (PeVL), työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL) ja lopullisen mietinnön valmisti sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL). Alkusyksystä työtä pohjusti hallitusneuvos Esko Salon vetämä työryhmä. Jokaiselle taholle mekin valmistimme materiaalia ja laskelmia ja itse kävin kuultavana kahdessa viimeksi mainitussa valiokunnassa. Tunnelma valiokunnissa oli asiamme kannalta hyvä, mutta sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä päätösten kanssa.
Muutama suora lainaus. TyV:in lausunnossa todetaan seuraavasti: " Naisvaltaisilla palvelualoilla työntekijät ovat siis joissakin tilanteissa huonommassa asemassa - - Valiokunta katsoo, että lähtökohtaisesti kaikkia toimialoja ja niille soveltuvia lomautustapoja samoin kuin lomautusten kohteena olevia työntekijöitä tulee kohdella lainsäädännössä yhdenvertaisin periaattein. Valiokunta katsoo kuitenkin, että koska kyse on määräaikaisesta laista, jolla pyritään auttamaan erittäin vaikeassa tilanteessa olevaa teollisuutta, on lakiesitys hyväksyttävissä".
StVL omassa mietinnössään: "Alle 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevien päivärahan määrä sen sijaan on mainituissa tilanteissa nykyistä soviteltua päivärahaa matalampi. Työttömyyspäivärahan määrä vähenee tällöin nykyiseen verrattuna sitä enemmän, mitä pienemmät työntekijän ansiot ovat".
Kaikki lakiesityksen ongelmat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osalta olivat siis tiedossa, kun päätös tehtiin. Nyt olemme tilanteessa, jossa eri tavalla vajaatyölliset saavat korvauksia eri perustein ja osalla työttömyyskorvaus laskee jopa 80 euroa kuukaudessa. Annan muutaman esimerkin suhteellisesta ja absoluuttisesta häviämisestä.
1) Työntekijä X:n työaikaa on lyhennetty 25% siten, että hän tekee vajaata päivää maanantaista perjantaihin. Työntekijä Y:n työaikaa puolestaan on lyhennetty 20% niin, että hän työskentelee maanantaista torstaihin. Molempien kokonaistyöajan palkka on 2500 euroa kuukaudessa. Hyväksytyn lain myötä X ei saa lainkaan työttömyyskorvausta, sen sijaan Y:lle myönnetään 250 euroa.
2) Kokonaistyöajan palkka olisi 2500 euroa, mutta ihminen on lomautettuna kahdeksi päiväksi viikossa. Tällä hetkellä hän saa menetetystä työajasta korvausta n. 580 euroa kuussa. Vuoden alusta alkaen työttömyyskorvaus on 500 euroa. Samaan aikaan ihminen, jonka kokonaistyöajan palkka on 3500 euroa kuussa on nyt saanut kahden päivän lomautuksen johdosta työttömyyskorvausta n. 480 euroa ja vuoden alusta iloitsee korvauksen noususta 590 euroon.
Koko ajan esityksen tavoitteena on ollut helpottaa yritysten toiminnan sopeuttamista taloudellisen taantuman keskellä. Lama on vaikuttanut tässä vaiheessa eniten vientiteollisuuteen ja teknologiateollisuudessa noin viidennes on jo ollut lomautettuna. Kansantalouden ja työpaikkojen säilyttämisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että turhat esteet poistetaan. On järkevää taata työttömyyspäiväraha myös päiväksi lomautetuille, jottei ainoa tapa olisi työajan lyhentäminen kokonaisiksi työviikoiksi. Pienempien tilausten vastaanottaminen todennäköisesti ja toivottavasti helpottuu.
Näistä syistä jätinkin helmen pohjalle. Päiväksi lomautetuille päiväraha olisi voitu taata niinkin yksinkertaisesti kuin nostamalla nykysovitellun työaikaraja 80 %:iin ja ansioraja 95 %:iin. Näin oltaisiin vältetty kaikki epätasa-arvoisuudet ja työttömyysetuuksien laskut. Tosin ensimmäisen esimerkin työntekijä Y saisi korvausta 178 euroa. Se on toki 72 euroa vähemmän kuin lakimuutoksen jälkeen, mutta olisi ollut silti 178 enemmän kuin nyt. Tämä summako sai teollisuuden ajamaan kaikkien vähemmän työllistettyjen aseman heikentämistä? Ja tämän summan takiako eduskunta oli valmis lain säätämään?
Erityisesti Vihreät ovat syyttäneet ay-liikettä prekaaria työtä tekevien unohtamisesta. Ei tainnut omatunto huutaa tarpeeksi kovaa, kun koko ryhmä äänesti sulassa sovussa esityksen puolesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton edustajat jättivät vastalauseen, joka hävisi lopullisessa äänestyksessä 102-62. Vastalause sisälsi muotoilut nykysovitellun muuttamisesta juuri kuten yllä kirjoitin. Hauskana yhteensattumana luin samana päivänä JHL:n Motiivista Jyrki Kasvin (vihr.) haastattelua, jossa hän kertoili heidän aktivoitumisestaan ammattiyhdistystoiminnassa. Sanoisin, ettei jaan äänestäminen nostanut pisteitä kovin korkealle kunta-alan lomautusten kanssa painivien työntekijöiden silmissä. Harva kun sielläkään tienaa yli kolmen tonnin.
Määräaikainen laki astuu voimaan 1.1.2010 jatkuen vuoden loppuun. Näillä näkymin.
Lausuntonsa esitykseen antoivat perustuslakivaliokunta (PeVL), työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL) ja lopullisen mietinnön valmisti sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL). Alkusyksystä työtä pohjusti hallitusneuvos Esko Salon vetämä työryhmä. Jokaiselle taholle mekin valmistimme materiaalia ja laskelmia ja itse kävin kuultavana kahdessa viimeksi mainitussa valiokunnassa. Tunnelma valiokunnissa oli asiamme kannalta hyvä, mutta sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä päätösten kanssa.
Muutama suora lainaus. TyV:in lausunnossa todetaan seuraavasti: " Naisvaltaisilla palvelualoilla työntekijät ovat siis joissakin tilanteissa huonommassa asemassa - - Valiokunta katsoo, että lähtökohtaisesti kaikkia toimialoja ja niille soveltuvia lomautustapoja samoin kuin lomautusten kohteena olevia työntekijöitä tulee kohdella lainsäädännössä yhdenvertaisin periaattein. Valiokunta katsoo kuitenkin, että koska kyse on määräaikaisesta laista, jolla pyritään auttamaan erittäin vaikeassa tilanteessa olevaa teollisuutta, on lakiesitys hyväksyttävissä".
StVL omassa mietinnössään: "Alle 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevien päivärahan määrä sen sijaan on mainituissa tilanteissa nykyistä soviteltua päivärahaa matalampi. Työttömyyspäivärahan määrä vähenee tällöin nykyiseen verrattuna sitä enemmän, mitä pienemmät työntekijän ansiot ovat".
Kaikki lakiesityksen ongelmat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osalta olivat siis tiedossa, kun päätös tehtiin. Nyt olemme tilanteessa, jossa eri tavalla vajaatyölliset saavat korvauksia eri perustein ja osalla työttömyyskorvaus laskee jopa 80 euroa kuukaudessa. Annan muutaman esimerkin suhteellisesta ja absoluuttisesta häviämisestä.
1) Työntekijä X:n työaikaa on lyhennetty 25% siten, että hän tekee vajaata päivää maanantaista perjantaihin. Työntekijä Y:n työaikaa puolestaan on lyhennetty 20% niin, että hän työskentelee maanantaista torstaihin. Molempien kokonaistyöajan palkka on 2500 euroa kuukaudessa. Hyväksytyn lain myötä X ei saa lainkaan työttömyyskorvausta, sen sijaan Y:lle myönnetään 250 euroa.
2) Kokonaistyöajan palkka olisi 2500 euroa, mutta ihminen on lomautettuna kahdeksi päiväksi viikossa. Tällä hetkellä hän saa menetetystä työajasta korvausta n. 580 euroa kuussa. Vuoden alusta alkaen työttömyyskorvaus on 500 euroa. Samaan aikaan ihminen, jonka kokonaistyöajan palkka on 3500 euroa kuussa on nyt saanut kahden päivän lomautuksen johdosta työttömyyskorvausta n. 480 euroa ja vuoden alusta iloitsee korvauksen noususta 590 euroon.
Koko ajan esityksen tavoitteena on ollut helpottaa yritysten toiminnan sopeuttamista taloudellisen taantuman keskellä. Lama on vaikuttanut tässä vaiheessa eniten vientiteollisuuteen ja teknologiateollisuudessa noin viidennes on jo ollut lomautettuna. Kansantalouden ja työpaikkojen säilyttämisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että turhat esteet poistetaan. On järkevää taata työttömyyspäiväraha myös päiväksi lomautetuille, jottei ainoa tapa olisi työajan lyhentäminen kokonaisiksi työviikoiksi. Pienempien tilausten vastaanottaminen todennäköisesti ja toivottavasti helpottuu.
Näistä syistä jätinkin helmen pohjalle. Päiväksi lomautetuille päiväraha olisi voitu taata niinkin yksinkertaisesti kuin nostamalla nykysovitellun työaikaraja 80 %:iin ja ansioraja 95 %:iin. Näin oltaisiin vältetty kaikki epätasa-arvoisuudet ja työttömyysetuuksien laskut. Tosin ensimmäisen esimerkin työntekijä Y saisi korvausta 178 euroa. Se on toki 72 euroa vähemmän kuin lakimuutoksen jälkeen, mutta olisi ollut silti 178 enemmän kuin nyt. Tämä summako sai teollisuuden ajamaan kaikkien vähemmän työllistettyjen aseman heikentämistä? Ja tämän summan takiako eduskunta oli valmis lain säätämään?
Erityisesti Vihreät ovat syyttäneet ay-liikettä prekaaria työtä tekevien unohtamisesta. Ei tainnut omatunto huutaa tarpeeksi kovaa, kun koko ryhmä äänesti sulassa sovussa esityksen puolesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton edustajat jättivät vastalauseen, joka hävisi lopullisessa äänestyksessä 102-62. Vastalause sisälsi muotoilut nykysovitellun muuttamisesta juuri kuten yllä kirjoitin. Hauskana yhteensattumana luin samana päivänä JHL:n Motiivista Jyrki Kasvin (vihr.) haastattelua, jossa hän kertoili heidän aktivoitumisestaan ammattiyhdistystoiminnassa. Sanoisin, ettei jaan äänestäminen nostanut pisteitä kovin korkealle kunta-alan lomautusten kanssa painivien työntekijöiden silmissä. Harva kun sielläkään tienaa yli kolmen tonnin.
Määräaikainen laki astuu voimaan 1.1.2010 jatkuen vuoden loppuun. Näillä näkymin.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Uupuminen kiellettävä lailla
Hakaniemen harmaudessa ajattelin kirjoittaa työilon ja elämän merkityksellisyyden katoamisesta. Ei sillä, että itse olisin jotenkin erityisen allapäin ja ahdistunut, mutta moni muu on. Viime päivinä on jälleen uutisoitu alle 25-vuotiaiden sairauspoissaolojen lisääntymisestä, päällimmäisenä syynä masennus. Vastausta vaille jää tässä kirjoituksessa, miten olemme onnistuneet sössimään vanhemmuuden, koulutusjärjestelmämme ja nuorten työntekijöiden rekrytoinnin niin, että ihmisten mielenterveys järkkyy jo ennen itsenäisen elämisen kunnollista käynnistymistä. Sen sijaan keskityn pohtimaan samaan aihepiiriin liittyvää hallitusohjelmatavoitetta työurien pidentämisestä kolmella vuodella.
Niin sanotut työuraneuvottelut käynnistyivät alkuvuodesta. Vanhasen esittämä vanhuuseläkeiän nosto 65 vuoteen aiheutti aikamoisen kansanliikkeen ja lopputuloksena oli kahden rinnakkain ratkaisuja etsivän työryhmän perustaminen. Eri osapuolet ovat siis kokoontuneet jo kuukausia eläkeneuvotteluryhmän (ENR) ja työelämäryhmän (TER) puitteissa. Eikä yhteisymmärrystä oikein löydy. Hiekka tiimalasissa on valunut lähes loppuun, sillä esitykset on jätettävä hallitukselle 31.12. mennessä.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että vastakkain ovat ajattelumallit, joissa a) katsotaan koko elinkaarta tai b) katsotaan työuran muutamaa viimeistä vuotta. Maalaisjärkeen b-vaihtoehto ei oikein sovi, kun nykyisellään vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana ja työkyvyttömyyseläkkeelle jo keskimäärin 52-vuotiaana. Tästä syystä kokonaisuudessaan eläkkeellejäämisen keski-ikä on reilusti alle tavoitellun. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ykkössyy on tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja kakkosena - valitettavasti - mielenterveyssairaudet. Uusi kansantautimme on viime aikoina ohittanut sydän- ja verisuonitaudit, joten sanotaanko Pohjois-Karjala projektille heipat ja aloitetaan kansallinen Yläpää kuntoon-kampanja? Ehei. Etla, sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtionvarainminmisteriö ovat laskeskelleet, että ongelman tehokkain ratkaisu on tukea EK:n esittämiä malleja, joilla vanhuuseläkkeelle siirtymista myöhennetään ja varhaiseläkkeet poistetaan.
Lasse Laatusen johdolla EK siis esittää, että osa-aikaeläke ja lisäpäivärahaoikeus poistetaan, varhennettu vanhuuseläke poistetaan, normaalia parempi eläkekarttuma alkaisi vasta 60 vuoden täyttämisen jälkeen (nyt 53), 63 ikäisenä vanhuuseläkkeelle pääsisi vain 40 vuoden työhistorialla tai vaihtoehtoisesti eläkeikä sidottaisiin elinajan odotteen kehitykseen. Viimeinen vaihtoehto olisi kaikista mielenkiintoisin. Lakia toki ehditään vielä vuosien varrella muuttaa moneen kertaan, mutta periaatteessa minun lapseni pääsisi esityksen mukaan eläkkeelle noin 80 vuotiaana. Ei huono, jos tykkää työstään. 40 vuoden työhistoriaankaan ei taida moni yltää. Jos tekee lapsia, jää työttömäksi, sairastuu jossain elämän vaiheessa, pitää vuorotteluvapaata, opiskelee pidempään tai on pätkätyöläinen, niin voi hyvillä mielin unohtaa vireät vanhuuspäivät.
Takaisin kuitenkin aiheeseen. Itse näkisin, että olennaisempaa olisi etsiä kaikin voimin keinoja pidentää koko elinkaarelle ajoittuvaa työuraa. On aivan se ja sama, jääkö ihminen vanhuuseläkkeelle 62- vai 67-vuotiaana, jos työelämään on kunnolla päässyt käsiksi vasta nelikymppisenä tai pienenkin taantuman kohdatessa työnantaja tuuppaa kortistoon/eläkeputkeen. Nykyinen lepsuilu nuorisotyöttömyyden kanssa johtaa valtaviin tappioihin. Vastavalmistuneiden nuorten osaamisen rapautuminen, turhautuminen ja pidentyvää työttömyyttä helposti seuraavat sosiaaliset ongelmat lyhentävät työuraa enemmän kuin muutaman vuoden vanhuuseläkeiän nostolla pystytään korjaamaan. Ja ne, jotka töihin ovat kiinni päässeet, palavat loppuun ennätysnopeasti. Kaikkien työllistymistä nopeuttavien toimien sekä työterveyshuollon kehittämisen pitäisi olla listalla ykkösenä.
Pätkätyöntekijöille on saatava työterveyskortti, joka turvaa hoitoketjun katkeamattomuuden, vaikka työnantajat silppuilisivatkin. Rakennuspuolella vastaava järjestelmä on jo ollut kauan, joten innovointiin ei aikaa kulu. Työterveyshuollolle tulisi myös määrittää laatukriteerit, joiden porkkanana olisi selkeästi korkeampi korvausprosentti. Työttömille työnhakijoille olisi säädettävä lakisääteinen oikeus työkykyä ylläpitäviin tukipalveluihin. Moniammatillisuus astuu nykyään kuvaan vasta kun puhutaan kuntouttavasta työtoiminnasta, ja sitten ollaan jo aika kaukana avoimille markkinoille suoraan työllistymisestä.
Työelämässä olevien osalta olisi työnantajienkin jo korkea aika huolestua. Esimiesten koulutuksella on lisättävä työhyvinvointia, omaan työhön vaikuttamisen kanavia ja parannettava henkilöstöjohtamista. Työaikasuojelu on otettava tosissaan. Ja päinvastoin kuin EK esittää, osa-aikaisuuteen on luotava entistä enemmän mahdollisuuksia niille, jotka lyhyempää päivää tai viikkoa haluavat tehdä. On käsittämätöntä, että kuusikymppinen tarjoilija ei saisi jäädä osa-aikaeläkkeelle, mutta kaksikymppiselle asuntovelalliselle ei lisätunteja löydy. Siis ikääntyville, pienten lasten vanhemmille, osatyökykyisille ja monille muillekin suotakoon mahdollisuus työskennellä omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Toinen vaihtoehtohan on, että he ovat kokonaan työelämän ulkopuolella.
Työelämän laatuun ja ennaltaehkäisevään toimintaan panostaminen on tietysti poliittisesti vaikeampaa. Ei ole osoittaa hetkessä mitään konkreettista toimenpidettä, jolla taikatempun omaisesti pelastetaan kansantalous. Hidas tie on kuitenkin ainoa inhimillinen tie.
Niin sanotut työuraneuvottelut käynnistyivät alkuvuodesta. Vanhasen esittämä vanhuuseläkeiän nosto 65 vuoteen aiheutti aikamoisen kansanliikkeen ja lopputuloksena oli kahden rinnakkain ratkaisuja etsivän työryhmän perustaminen. Eri osapuolet ovat siis kokoontuneet jo kuukausia eläkeneuvotteluryhmän (ENR) ja työelämäryhmän (TER) puitteissa. Eikä yhteisymmärrystä oikein löydy. Hiekka tiimalasissa on valunut lähes loppuun, sillä esitykset on jätettävä hallitukselle 31.12. mennessä.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että vastakkain ovat ajattelumallit, joissa a) katsotaan koko elinkaarta tai b) katsotaan työuran muutamaa viimeistä vuotta. Maalaisjärkeen b-vaihtoehto ei oikein sovi, kun nykyisellään vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana ja työkyvyttömyyseläkkeelle jo keskimäärin 52-vuotiaana. Tästä syystä kokonaisuudessaan eläkkeellejäämisen keski-ikä on reilusti alle tavoitellun. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ykkössyy on tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja kakkosena - valitettavasti - mielenterveyssairaudet. Uusi kansantautimme on viime aikoina ohittanut sydän- ja verisuonitaudit, joten sanotaanko Pohjois-Karjala projektille heipat ja aloitetaan kansallinen Yläpää kuntoon-kampanja? Ehei. Etla, sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtionvarainminmisteriö ovat laskeskelleet, että ongelman tehokkain ratkaisu on tukea EK:n esittämiä malleja, joilla vanhuuseläkkeelle siirtymista myöhennetään ja varhaiseläkkeet poistetaan.
Lasse Laatusen johdolla EK siis esittää, että osa-aikaeläke ja lisäpäivärahaoikeus poistetaan, varhennettu vanhuuseläke poistetaan, normaalia parempi eläkekarttuma alkaisi vasta 60 vuoden täyttämisen jälkeen (nyt 53), 63 ikäisenä vanhuuseläkkeelle pääsisi vain 40 vuoden työhistorialla tai vaihtoehtoisesti eläkeikä sidottaisiin elinajan odotteen kehitykseen. Viimeinen vaihtoehto olisi kaikista mielenkiintoisin. Lakia toki ehditään vielä vuosien varrella muuttaa moneen kertaan, mutta periaatteessa minun lapseni pääsisi esityksen mukaan eläkkeelle noin 80 vuotiaana. Ei huono, jos tykkää työstään. 40 vuoden työhistoriaankaan ei taida moni yltää. Jos tekee lapsia, jää työttömäksi, sairastuu jossain elämän vaiheessa, pitää vuorotteluvapaata, opiskelee pidempään tai on pätkätyöläinen, niin voi hyvillä mielin unohtaa vireät vanhuuspäivät.
Takaisin kuitenkin aiheeseen. Itse näkisin, että olennaisempaa olisi etsiä kaikin voimin keinoja pidentää koko elinkaarelle ajoittuvaa työuraa. On aivan se ja sama, jääkö ihminen vanhuuseläkkeelle 62- vai 67-vuotiaana, jos työelämään on kunnolla päässyt käsiksi vasta nelikymppisenä tai pienenkin taantuman kohdatessa työnantaja tuuppaa kortistoon/eläkeputkeen. Nykyinen lepsuilu nuorisotyöttömyyden kanssa johtaa valtaviin tappioihin. Vastavalmistuneiden nuorten osaamisen rapautuminen, turhautuminen ja pidentyvää työttömyyttä helposti seuraavat sosiaaliset ongelmat lyhentävät työuraa enemmän kuin muutaman vuoden vanhuuseläkeiän nostolla pystytään korjaamaan. Ja ne, jotka töihin ovat kiinni päässeet, palavat loppuun ennätysnopeasti. Kaikkien työllistymistä nopeuttavien toimien sekä työterveyshuollon kehittämisen pitäisi olla listalla ykkösenä.
Pätkätyöntekijöille on saatava työterveyskortti, joka turvaa hoitoketjun katkeamattomuuden, vaikka työnantajat silppuilisivatkin. Rakennuspuolella vastaava järjestelmä on jo ollut kauan, joten innovointiin ei aikaa kulu. Työterveyshuollolle tulisi myös määrittää laatukriteerit, joiden porkkanana olisi selkeästi korkeampi korvausprosentti. Työttömille työnhakijoille olisi säädettävä lakisääteinen oikeus työkykyä ylläpitäviin tukipalveluihin. Moniammatillisuus astuu nykyään kuvaan vasta kun puhutaan kuntouttavasta työtoiminnasta, ja sitten ollaan jo aika kaukana avoimille markkinoille suoraan työllistymisestä.
Työelämässä olevien osalta olisi työnantajienkin jo korkea aika huolestua. Esimiesten koulutuksella on lisättävä työhyvinvointia, omaan työhön vaikuttamisen kanavia ja parannettava henkilöstöjohtamista. Työaikasuojelu on otettava tosissaan. Ja päinvastoin kuin EK esittää, osa-aikaisuuteen on luotava entistä enemmän mahdollisuuksia niille, jotka lyhyempää päivää tai viikkoa haluavat tehdä. On käsittämätöntä, että kuusikymppinen tarjoilija ei saisi jäädä osa-aikaeläkkeelle, mutta kaksikymppiselle asuntovelalliselle ei lisätunteja löydy. Siis ikääntyville, pienten lasten vanhemmille, osatyökykyisille ja monille muillekin suotakoon mahdollisuus työskennellä omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Toinen vaihtoehtohan on, että he ovat kokonaan työelämän ulkopuolella.
Työelämän laatuun ja ennaltaehkäisevään toimintaan panostaminen on tietysti poliittisesti vaikeampaa. Ei ole osoittaa hetkessä mitään konkreettista toimenpidettä, jolla taikatempun omaisesti pelastetaan kansantalous. Hidas tie on kuitenkin ainoa inhimillinen tie.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
