perjantai, 9. joulukuuta 2011
Vapaalla
PAMin vaikuttamistyö ei ole lainkaan hiipunut, eikä aulailijakaan ole irtisanoutunut, mutta lukijoille tiedoksi, että blogi viettää hiljaiseloa syksyyn 2012 asti. Kyseessähän on työblogi ja erilaiset kabinetit ovat vaihtuneet osaltani hetkeksi vauvantuoksuiseen kotiin, joten jätän suosiolla ajankohtaisen kommentoinnin niille, jotka arkeansa toimistolla viettävät. Palaillaan asiaan siis jonkin ajan päästä!
keskiviikko, 9. helmikuuta 2011
Rehellisen yrittäjän puolesta - ja työntekijän
Maan hallitus ei enää yhtään esitystä anna ja eduskuntakin jo laskee päiviä vaalivapaaseen, mutta erilaiset työryhmät porskuttavat hiki hatussa. Niin myös harmaata taloutta rakennus- ja majoitus- ja ravintola-alalla pohtiva ryhmä työ- ja elinkeinoministeriössä. Työryhmään kuuluu edustajia useammasta ministeriöstä, kaikista työmarkkinakeskusjärjestöistä ja sitten alakohtaisina edustajina olemme me, Rakennusliitto ja työnantajakumppanimme. Toimeksiantona on valmistella konkreettisia toimenpide-ehdotuksia tuleviin hallitusohjelmaneuvotteluihin. Mielessä on käynyt parikin kertaa, että miksei hommia hoidettu kuluneen neljän vuoden aikana ripeämmin, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Tulevan hallituksen - väristä riippumatta - on pakko huomioida nämäkin kysymykset jotenkin. On kestämätöntä, että valtio menettää vuosittain 4-5 miljardia euroa epärehellisen yritystoiminnan takia. Kaiken kaikkiaan harmaan talouden laajuden arvioidaan olevan jo 10-14 miljardia, siis suurin piirtein saman verran kuin koko sosiaali- ja terveysministeriön budjetti!
Toimenpiteitä nimittäin löytyy. Pitää vaan päättää mitä lakeja lähdetään ensimmäisenä sorvaamaan. Majoitus- ja ravintola-alalla olemme työnantajien kanssa yksimielisiä kaikista esitetyistä toimista. Sinällään harvinaista, mutta loogista, kaikki muutokset parantavat myös työntekijän turvaa niin työsuojelun kuin palkkojen tai eläkekertymien osalta. Meidän listamme olisi seuraavanlainen:
1) Tilaajavastuulaki on laajennettava koskemaan myös majoitus- ja ravintola-alaa
2) Käyttöön on otettava sertifioitu kassajärjestelmä ja kuitinantopakko (kassakoneeseen ns. musta laatikko, joka rekisteröi kaikki suoritukset)
3) Varastokirjanpidossa osalta tulisi edellyttää se, että alkoholin alkuperä pystytään osoittamaan tositteellisesti tarkastuksen yhteydessä (kassajärjetelmä hoitaa tämän automaattisesti, eli liittyy kohtaan 2)
4) Alkohotarkastajien valtuuksia on laajennettava siten, että he voivat myös tarkastaa kohteita, joilla ei ole anniskelulupaa, mutta epäillään, että alkoholia silti myydään ja luvalle olisi tarvetta
5) Omistussuhteiden muutokset on ilmoitettava ja laiminlyömisestä seuraisi sakko
6) Kaikki alkoholiostot tulisi tehdä lupanumerolla
7) Alkoholilain hallinnollisen seuraamusjärjestelmän kehittäminen. Lisättäisiin keinovalikoimaan hallinnollinen laiminlyöntimaksu, väliaikainen luvan peruuttaminen ja uhkasakko.
Ehdoton ykkönen kuitenkin koko hommassa on valvonta- ja tarkastusresurssien lisääminen. Lait voivat olla vaikka kuinka hyviä, mutta jos kiinnijäämisenriski on miinuksen puolella, niin koko homma on yhtä tyhjän kanssa. Tällä hetkellä Valvirassa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan on 1 virka! Viimeisen neljän vuoden aikana virkoja on vähennetty niin Valvirasta kuin aluehallinnostakin ja lisätarve olisi pienimmillään nyt 8 henkeä. Karkeasti voi kuitenkin laskea, että yksi tarkasta saa työllään valtiolle tuloja noin puolen miljoonan edestä ja palkkaan ei todellaakaan kulu samaa summaa. Yhtä lailla lisävoimia kaipaavat verottaja, poliisi, syyttäjä, ulkomaalaisviranomaiset ja tulli. Rikollista toimintaa pyörittäviä ei saada kiinni ja juttujen eteenpäin vieminen vie vuosia, kun tutkintapyynnöt kasautuvat pöydille.
Julkista keskustelua on syytä pitää yllä, jotta harmaan talouden torjunta ei unohdu vaalien jälkeisissä neuvotteluissa. Talousrikollisuus on meiltä kaikilta pois.
Toimenpiteitä nimittäin löytyy. Pitää vaan päättää mitä lakeja lähdetään ensimmäisenä sorvaamaan. Majoitus- ja ravintola-alalla olemme työnantajien kanssa yksimielisiä kaikista esitetyistä toimista. Sinällään harvinaista, mutta loogista, kaikki muutokset parantavat myös työntekijän turvaa niin työsuojelun kuin palkkojen tai eläkekertymien osalta. Meidän listamme olisi seuraavanlainen:
1) Tilaajavastuulaki on laajennettava koskemaan myös majoitus- ja ravintola-alaa
2) Käyttöön on otettava sertifioitu kassajärjestelmä ja kuitinantopakko (kassakoneeseen ns. musta laatikko, joka rekisteröi kaikki suoritukset)
3) Varastokirjanpidossa osalta tulisi edellyttää se, että alkoholin alkuperä pystytään osoittamaan tositteellisesti tarkastuksen yhteydessä (kassajärjetelmä hoitaa tämän automaattisesti, eli liittyy kohtaan 2)
4) Alkohotarkastajien valtuuksia on laajennettava siten, että he voivat myös tarkastaa kohteita, joilla ei ole anniskelulupaa, mutta epäillään, että alkoholia silti myydään ja luvalle olisi tarvetta
5) Omistussuhteiden muutokset on ilmoitettava ja laiminlyömisestä seuraisi sakko
6) Kaikki alkoholiostot tulisi tehdä lupanumerolla
7) Alkoholilain hallinnollisen seuraamusjärjestelmän kehittäminen. Lisättäisiin keinovalikoimaan hallinnollinen laiminlyöntimaksu, väliaikainen luvan peruuttaminen ja uhkasakko.
Ehdoton ykkönen kuitenkin koko hommassa on valvonta- ja tarkastusresurssien lisääminen. Lait voivat olla vaikka kuinka hyviä, mutta jos kiinnijäämisenriski on miinuksen puolella, niin koko homma on yhtä tyhjän kanssa. Tällä hetkellä Valvirassa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan on 1 virka! Viimeisen neljän vuoden aikana virkoja on vähennetty niin Valvirasta kuin aluehallinnostakin ja lisätarve olisi pienimmillään nyt 8 henkeä. Karkeasti voi kuitenkin laskea, että yksi tarkasta saa työllään valtiolle tuloja noin puolen miljoonan edestä ja palkkaan ei todellaakaan kulu samaa summaa. Yhtä lailla lisävoimia kaipaavat verottaja, poliisi, syyttäjä, ulkomaalaisviranomaiset ja tulli. Rikollista toimintaa pyörittäviä ei saada kiinni ja juttujen eteenpäin vieminen vie vuosia, kun tutkintapyynnöt kasautuvat pöydille.
Julkista keskustelua on syytä pitää yllä, jotta harmaan talouden torjunta ei unohdu vaalien jälkeisissä neuvotteluissa. Talousrikollisuus on meiltä kaikilta pois.
torstai, 16. joulukuuta 2010
Perusturvaa
Eilisen iltapäivän vietin kuunnellen työelämä tutkija, dosentti Raija Julkusta SAK:ssa. Pohjana oli Yksin sovittu-kirja, johon myös puheenjohtajamme Selin on kirjoittanut puheenvuoron. Julkunen on erittäin selkeä ja mielenkiintoinen puhuja ja olisi ollut mielenkiintoista kuunnella pidempäänkin hänen näkemyksiään suomalaisen perusturvan kehityksestä, mutta jo pätkäkin herätti ajatuksia. Tai oikeastaan selkeytti.
Viime viikkoina sosiaaliturvastamme on käyty paljon keskustelua ja monen syyttävä sormi on osoittanut ay-liikkeen suuntaan. Erityisesti Osmo Soininvaara on kohdentanut turhautumisensa SAK:öön ja samoilla linjoilla on ollut Heikki Hiilamo. Molempien kritiikki pohjautuu pieleen menneen sata-komitean työskentelyn nollatuloksiin. Ihmeelliseltä tuntuu, että pyyhkeitä ei saa päättäjät, vaan ammattiliitot, mutta kyllä tämäkin kestetään. On aivan totta, että Suomessa perusturva on jäänyt erittäin pahasti jälkeen ja toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavista puolestaan vain 3 % on köyhyysrajan alapuolella. Pohjoismaille tyypillistä onkin, että sosiaaliturvajärjestelmämme rakentuu voimakkaasti ansiosidonnaisten etujen varaan. Ongelma meillä vaan on, että 90-luvun laman vaatimien leikkausten jäljiltä ehdot ovat heikentyneet siten, että yhä harvempi on tosiasiallisesti ansisidonnaisiin etuihin oikeutettu. Tämä ei silti tarkoita sitä, että meidän tulisi luopua esimerkiksi ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, vaan päinvastoin pyrkiä palauttamaan ehdot vastaamaan tämän päivän pätkittyä työn teettämistä.
Yksittäisenä syynä peruspäivärahan korottamisen ongelmiin on mainittu kytkös ansisidonnaiseen. Molemmat nousevat, jos peruspäivärahaa korotetaan. Sinällään väite on täysin harhaanjohtava. Jos peruspäiväraha nousee euron, nousee ansiosidonnainen 55 senttiä. Siten esimerkiksi peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuukaudessa maksaisi tällä hetkellä bruttona 250 miljoona, jakaantuen ansisidonnaisen puolelle 90 miljoonaa ja perusturvaan 160 miljoonaa. Nettokustannus olisi valtiolla 140 miljoonaa vuodessa. Vertailuna vaikkapa työnantajien kela-maksun poisto, joka vähensi valtion tuloja 800 miljoonalla. Kyse ei siis ole kytköksestä, vaan valinnoista.
Eikä kyse ole ainoastaan rahasta, vaan hyvin syvästä periaatteesta. Sata vuotta sitten ihmistä suojasi ainoastaan oma omaisuus ja siihen liitetyt edut. Sittemmin luotiin sosiaaliturvajärjestelmä, jossa työ ja siitä saatu ansio oikeuttaa suojaan työttömyyden, sairauden, vanhemmuuden ja esimerkiksi opiskelun ajaksi. On tänä päivänä universaali oikeus olla turvattuna myös taloudellisesti, mikäli muita tuloja ei ole. Meillä tämän subjektiivisen oikeuden on realisoinut viimesijassa toimeentulotuki. Ihmisen ei ole tarvinnut erikseen ansaita oikeutustaan tulla toimeen. Nyt elämme kuitenkin ajassa, jossa hallituksen päätöksillä alle 25-vuotiaiden osalta tätä kaikille kuuluvaa perusturvaa murennetaan. 250 euroa kuukaudessa ei riitä elämiseen. Kannustamisen nimissä tehtiin valtava arvovalinta; onko ihminen arvokas vain tuottavana toimijana, vai tuleeko kaikista huolehtia humaanein perustein? Onko oikein, että nuorista huolehditaan vähän vähemmän kuin muista? Olisi ollut erittäin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa, kun perustuslakivaliokunta asiaa eduskunnassa käsitteli. Jo aiemmin vajaasta ihmisten yksilöllisistä syrjimättömyyden ja sosiaalisten oikeuksien suojasta annetaan koko ajan periksi.
Työ on ollut aiempina vuosikymmeninä paras tuloerojen tasaaja ja ansiosidonnaisilla etuisuuksilla on ehkäisty syrjäytymisriskejä, niin meillä kuin muissa Pohjoismaissa. Työn tuottamien verotulojen oikeudenmukainen jakaminen on ollut toinen merkittävä kansalaisten yhdenvertaisuutta tasaava tekijä. PAMin vaateet sosiaalisesti oikeudenmukaisesta verotuksesta, perusturvan parantamisesta sekä työllisyysasteen kasvattamisesta 75 %:iin ovatkin aivan avainkysymyksiä, kun pohdimme turvallisempaa ja paremmin voivaa Suomea ja ennen kaikkea suomalaisia.
Viime viikkoina sosiaaliturvastamme on käyty paljon keskustelua ja monen syyttävä sormi on osoittanut ay-liikkeen suuntaan. Erityisesti Osmo Soininvaara on kohdentanut turhautumisensa SAK:öön ja samoilla linjoilla on ollut Heikki Hiilamo. Molempien kritiikki pohjautuu pieleen menneen sata-komitean työskentelyn nollatuloksiin. Ihmeelliseltä tuntuu, että pyyhkeitä ei saa päättäjät, vaan ammattiliitot, mutta kyllä tämäkin kestetään. On aivan totta, että Suomessa perusturva on jäänyt erittäin pahasti jälkeen ja toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavista puolestaan vain 3 % on köyhyysrajan alapuolella. Pohjoismaille tyypillistä onkin, että sosiaaliturvajärjestelmämme rakentuu voimakkaasti ansiosidonnaisten etujen varaan. Ongelma meillä vaan on, että 90-luvun laman vaatimien leikkausten jäljiltä ehdot ovat heikentyneet siten, että yhä harvempi on tosiasiallisesti ansisidonnaisiin etuihin oikeutettu. Tämä ei silti tarkoita sitä, että meidän tulisi luopua esimerkiksi ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, vaan päinvastoin pyrkiä palauttamaan ehdot vastaamaan tämän päivän pätkittyä työn teettämistä.
Yksittäisenä syynä peruspäivärahan korottamisen ongelmiin on mainittu kytkös ansisidonnaiseen. Molemmat nousevat, jos peruspäivärahaa korotetaan. Sinällään väite on täysin harhaanjohtava. Jos peruspäiväraha nousee euron, nousee ansiosidonnainen 55 senttiä. Siten esimerkiksi peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuukaudessa maksaisi tällä hetkellä bruttona 250 miljoona, jakaantuen ansisidonnaisen puolelle 90 miljoonaa ja perusturvaan 160 miljoonaa. Nettokustannus olisi valtiolla 140 miljoonaa vuodessa. Vertailuna vaikkapa työnantajien kela-maksun poisto, joka vähensi valtion tuloja 800 miljoonalla. Kyse ei siis ole kytköksestä, vaan valinnoista.
Eikä kyse ole ainoastaan rahasta, vaan hyvin syvästä periaatteesta. Sata vuotta sitten ihmistä suojasi ainoastaan oma omaisuus ja siihen liitetyt edut. Sittemmin luotiin sosiaaliturvajärjestelmä, jossa työ ja siitä saatu ansio oikeuttaa suojaan työttömyyden, sairauden, vanhemmuuden ja esimerkiksi opiskelun ajaksi. On tänä päivänä universaali oikeus olla turvattuna myös taloudellisesti, mikäli muita tuloja ei ole. Meillä tämän subjektiivisen oikeuden on realisoinut viimesijassa toimeentulotuki. Ihmisen ei ole tarvinnut erikseen ansaita oikeutustaan tulla toimeen. Nyt elämme kuitenkin ajassa, jossa hallituksen päätöksillä alle 25-vuotiaiden osalta tätä kaikille kuuluvaa perusturvaa murennetaan. 250 euroa kuukaudessa ei riitä elämiseen. Kannustamisen nimissä tehtiin valtava arvovalinta; onko ihminen arvokas vain tuottavana toimijana, vai tuleeko kaikista huolehtia humaanein perustein? Onko oikein, että nuorista huolehditaan vähän vähemmän kuin muista? Olisi ollut erittäin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa, kun perustuslakivaliokunta asiaa eduskunnassa käsitteli. Jo aiemmin vajaasta ihmisten yksilöllisistä syrjimättömyyden ja sosiaalisten oikeuksien suojasta annetaan koko ajan periksi.
Työ on ollut aiempina vuosikymmeninä paras tuloerojen tasaaja ja ansiosidonnaisilla etuisuuksilla on ehkäisty syrjäytymisriskejä, niin meillä kuin muissa Pohjoismaissa. Työn tuottamien verotulojen oikeudenmukainen jakaminen on ollut toinen merkittävä kansalaisten yhdenvertaisuutta tasaava tekijä. PAMin vaateet sosiaalisesti oikeudenmukaisesta verotuksesta, perusturvan parantamisesta sekä työllisyysasteen kasvattamisesta 75 %:iin ovatkin aivan avainkysymyksiä, kun pohdimme turvallisempaa ja paremmin voivaa Suomea ja ennen kaikkea suomalaisia.
tiistai, 9. marraskuuta 2010
Työvoimapula korjaantuu rahalla
Taksikuskit tunnetusti havainnoivat hiljaisia signaaleja hyvin tarkasti. Niin tekin myös hän, jonka kyytiin puheenjohtajamme sattui samaan aikaan, kun PAMin ja Kiinteistöpalveluiden solmiman ansiokehitysohjelman uutisointi oli terävimmillään. Keskustelun aiheeksi oli luonnollisesti nousseet siivoojien palkat, tulevat korotukset ja erityisesti puheet työvoimapulasta. ”Ei täällä koskaan tule pulaa työntekijöistä, vaan pienipalkkaisista työntekijöistä”, kuului kuskin analyysi. Aivan oikeaan osui.
Mielikuva alhaisista tai epävarmoista ansioista ja aliarvostetusta työstä ei houkuttele uusia työntekijöitä. Mielikuva on onneksi pitkälti väärä, sillä nimenomaan kiinteistöpalvelut selvisivät viimeisimmästäkin taantumasta kuivin jaloin. Työsuhteet ovat pitkälti vakinaisia, työn tulevaisuus turvattua ja etenemismahdollisuudet lisääntyvät koko ajan työnkuvien monipuolistumisen myötä. Pienet palkat sen sijaan ovat aivan totta. On lähes mystiikkaa, miten pääkaupunkiseudulla asuva siivooja saa tulonsa riittämään ilman, että kokisi koko ajan tinkivänsä perusasioista. Kuka vaan voi kokeilla, miten taiteilla vaikkapa yhden lapsen kanssa Vantaalla reilun tuhannen euron kuukausitulojen ja vajaan kuuden sadan euron vuokran välillä. Ei tarvitse ihmetellä miksi niin moni työssäkäyvä joutuu turvautumaan asumistukeen.
Työnantajille todellisuuden myöntäminen ei ole ollut helppoa, mutta hieno avaus ansiokehitysohjelmamme silti on. Ensi vuoden alusta astuvat ensimmäiset alimpien taulukkopalkkojen korotukset voimaan, ja viiden vuoden aikana on tarkoitus kuroa umpeen eroa muihin palveluammatteihin. Kaiken kaikkiaan palkat nousevat noin 20 prosenttia. Nouseva ansiotaso yhdistettynä vakaisiin työsuhteisiin lisää varmasti mielenkiintoa alaa kohtaan. Väittäisin, että työntekijöitä löytyy, kunhan kokopäivätyöstä maksetaan kohtuullista korvausta. Omalla työllä on voitava tulla toimeen, joten nyt saatu sopu on vähintä mitä pitikin saada aikaiseksi. Silti vielä ensi vuonna lähes kaikki siivoojat saavat alle 1 500 euroa kuukaudessa, eli alle 60 prosenttia suomalaisten keskiansioista.
Tärkeintä on oikea suunta. Työmarkkinaosapuolten kesken on löydetty selkeästi yhteinen tahto kiinteistöpalvelualan kehittämiseksi, ja vastuu sopimuksen etenemisestä on nyt paikallisissa käsissä. Yrityksissä on iso työ palkkausjärjestelmän uudistamisessa ja työntekijöiden jatkokoulutuksessa. Pelkän rahan lisäksi tarvitaan panostuksia yrityskohtaiseen koulutukseen ja eri henkilöstöryhmien johtamiseen. Uudesta kiinteistöpalvelualan perustutkinnosta huolimatta vaaditaan yhä enemmän talokohtaista perehdyttämistä ja jatkuvaa työn ohessa tapahtuvaa lisäkoulutusta. Teknisestä kehityksestä huolimatta työ on hyvin fyysistä, joten ikääntyneiden työntekijöiden huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. On vaarallista ajatella lyhytjänteisesti, että työperäisen maahanmuuton lisäämisellä paikataan siivouspuolen sudenkuopat. Yhtä lailla maahanmuuttajataustaistenkin työntekijöiden kuuluu saada reilu palkka ja terveet eläkepäivät.
Mielikuva alhaisista tai epävarmoista ansioista ja aliarvostetusta työstä ei houkuttele uusia työntekijöitä. Mielikuva on onneksi pitkälti väärä, sillä nimenomaan kiinteistöpalvelut selvisivät viimeisimmästäkin taantumasta kuivin jaloin. Työsuhteet ovat pitkälti vakinaisia, työn tulevaisuus turvattua ja etenemismahdollisuudet lisääntyvät koko ajan työnkuvien monipuolistumisen myötä. Pienet palkat sen sijaan ovat aivan totta. On lähes mystiikkaa, miten pääkaupunkiseudulla asuva siivooja saa tulonsa riittämään ilman, että kokisi koko ajan tinkivänsä perusasioista. Kuka vaan voi kokeilla, miten taiteilla vaikkapa yhden lapsen kanssa Vantaalla reilun tuhannen euron kuukausitulojen ja vajaan kuuden sadan euron vuokran välillä. Ei tarvitse ihmetellä miksi niin moni työssäkäyvä joutuu turvautumaan asumistukeen.
Työnantajille todellisuuden myöntäminen ei ole ollut helppoa, mutta hieno avaus ansiokehitysohjelmamme silti on. Ensi vuoden alusta astuvat ensimmäiset alimpien taulukkopalkkojen korotukset voimaan, ja viiden vuoden aikana on tarkoitus kuroa umpeen eroa muihin palveluammatteihin. Kaiken kaikkiaan palkat nousevat noin 20 prosenttia. Nouseva ansiotaso yhdistettynä vakaisiin työsuhteisiin lisää varmasti mielenkiintoa alaa kohtaan. Väittäisin, että työntekijöitä löytyy, kunhan kokopäivätyöstä maksetaan kohtuullista korvausta. Omalla työllä on voitava tulla toimeen, joten nyt saatu sopu on vähintä mitä pitikin saada aikaiseksi. Silti vielä ensi vuonna lähes kaikki siivoojat saavat alle 1 500 euroa kuukaudessa, eli alle 60 prosenttia suomalaisten keskiansioista.
Tärkeintä on oikea suunta. Työmarkkinaosapuolten kesken on löydetty selkeästi yhteinen tahto kiinteistöpalvelualan kehittämiseksi, ja vastuu sopimuksen etenemisestä on nyt paikallisissa käsissä. Yrityksissä on iso työ palkkausjärjestelmän uudistamisessa ja työntekijöiden jatkokoulutuksessa. Pelkän rahan lisäksi tarvitaan panostuksia yrityskohtaiseen koulutukseen ja eri henkilöstöryhmien johtamiseen. Uudesta kiinteistöpalvelualan perustutkinnosta huolimatta vaaditaan yhä enemmän talokohtaista perehdyttämistä ja jatkuvaa työn ohessa tapahtuvaa lisäkoulutusta. Teknisestä kehityksestä huolimatta työ on hyvin fyysistä, joten ikääntyneiden työntekijöiden huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. On vaarallista ajatella lyhytjänteisesti, että työperäisen maahanmuuton lisäämisellä paikataan siivouspuolen sudenkuopat. Yhtä lailla maahanmuuttajataustaistenkin työntekijöiden kuuluu saada reilu palkka ja terveet eläkepäivät.
perjantai, 1. lokakuuta 2010
Pimeetä hommaa
Juuri tänään tuli tiedote, jonka mukaan valtionvarainministeriö esittää uuden harmaan talouden selvittämisyksikön perustamista. Hienoa! Tosin ihmetyttää miksi kaksi vuotta sitten piti ensin lopettaa harmaan talouden setvintään erikoistunut poliisiyksikkö. Nyt yksikön vuosittaisiksi kuluiksi arvioidaan 2,5 miljoonaa euroa. Vain murto-osa siitä, mitä vuosittain menetetään verotuloina pimeiden töiden johdosta. Arviothan liikkuvat 2,5-5 miljardin välillä, eli ihan pienillä ei pelailla.
Valvirassa on tänä vuonna ollut käynnissä erityinen ravintolapuolen hanke, jossa erilaisissa kriteetereillä valikoitui sattumanvaraiset 160 yritystä erityistarkastuksen kohteeksi. Jo tästä joukosta menetetyt suorat ja välilliset verot nousivat kymmeniin miljooniin. Menetyksissä on lisäksi tarkasteltu asiaa vain valtion ja kuntien näkökulmasta, ei esimerkiksi työntekijältä kertymättä jääneinä työttömyysturva- ja eläke-etuuksina. Ilmiö on jo todella laaja tietyillä aloilla ja hyvä, että huoli harmaan talouden kasvusta on tavoittanut lähes kaikki päättäjät. Toki vieläkin on tahoja, joiden mielestä ongelmaa ei ole, eikä siihen voida puuttua. Tilastot vaan valitettavasti murskaavat nämä kuvitelmat.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta tilasi viime keväänä tutkimuksen kansainvälistyvästä harmaasta taloudesta ja samaten tänään lähetin PAMinkin lausunnon asiasta. Korostamme muun muassa tilaajavastuun kehittämistä, valvonnan tehostamista, rikosvastuun parempaa toimivuutta käytännössä ja rikoksella saadun hyödyn menettämistä. Toimialakohtaisten toimenpiteiden huomioiminen ja kirjaaminen on tärkeää pysyvien tulosten aikaansaamiseksi. Ravintola-alalla on esimerkiksi jo pitkään pohdittu tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden käyttöönottoa ja hankintaerän näkymistä asiakkaan kuitissa. Laaja-alainen kuluttajakampanjointi on lisäksi kannatettavaa.
Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi ehdottomasti harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta. Konkreettiseen valvontaan käytettäviä henkilöresursseja on kasvatettava, tämä tarkoittaa niin työsuojeluviranomaisia (ml. ulkomaalaistarkastajat), alkoholiviranomaisia kuin poliisiakin. Ammattiliitoille on vihdoin ja viimein saatava kanneoikeus, jotta päästään käsiksi myös niihin tapauksiin, joissa työntekijät eivät halua itse olla asiaa esiin nostamassa.
Tietosuojalaki on ymmärtääkseni työn alla ja viranomaisten tiedonsaantimahdollisuudet helpottuvat jo ensi vuoden alusta. Tietohakuja yhdistelemällä on mahdollista luoda ns. riskiyrityksen profiili, jolloin puuttuminen kohdentuu paremmin ja tehokkaammin. Riskitekijöiksi esimerkiksi ravintola-alalla muodostuu negatiivinen oma pääoma ja alle 50 % kate alkoholimyynnissä. Verottajalle tulisikin löytyä nyt resurssit aloittaa 2011 valtakunnallinen valvontahanke, kuten he ovat esittäneet. Edellisen kerran majoitus- ja ravintola-alaan on kunnolla pureuduttu vuosia sitten.
Valtion tuottavuusohjelmaa kannattaa näiltäkin osin tarkastella edelleen kriittisesti. Tekemättä jätetyt leikkaukset henkilötyövuosissa maksaisivat itsensä nopeasti takaisin kunnolla toteutuvan harmaan talouden valvonnan kautta. Ja vaikka itsekin kuvailen asiaa pitkälti talouden näkökulmasta, niin on muistettava, että useimmiten pimeästä työstä maksaa kalleimman kautta työntekijä. Vakavimmissa tapauksissa puhutaan ihmiskaupasta ja korvaamatta jääneistä, joskus vakavistakin, työtapaturmista. Pienimmillä vahingoilla selviävät jäävät kuitenkin ilman työtodistuksia, jo mainittuja etuuskertymiä ja alipalkkaus on lähes sääntö. Harmaan talouden kitkeminen on niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin katsoen ensi arvoisen tärkeää.
VM:n tiedotteeseen tästä
Tarkastusvaliokunnan tutkimukseen tästä
Valvirassa on tänä vuonna ollut käynnissä erityinen ravintolapuolen hanke, jossa erilaisissa kriteetereillä valikoitui sattumanvaraiset 160 yritystä erityistarkastuksen kohteeksi. Jo tästä joukosta menetetyt suorat ja välilliset verot nousivat kymmeniin miljooniin. Menetyksissä on lisäksi tarkasteltu asiaa vain valtion ja kuntien näkökulmasta, ei esimerkiksi työntekijältä kertymättä jääneinä työttömyysturva- ja eläke-etuuksina. Ilmiö on jo todella laaja tietyillä aloilla ja hyvä, että huoli harmaan talouden kasvusta on tavoittanut lähes kaikki päättäjät. Toki vieläkin on tahoja, joiden mielestä ongelmaa ei ole, eikä siihen voida puuttua. Tilastot vaan valitettavasti murskaavat nämä kuvitelmat.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta tilasi viime keväänä tutkimuksen kansainvälistyvästä harmaasta taloudesta ja samaten tänään lähetin PAMinkin lausunnon asiasta. Korostamme muun muassa tilaajavastuun kehittämistä, valvonnan tehostamista, rikosvastuun parempaa toimivuutta käytännössä ja rikoksella saadun hyödyn menettämistä. Toimialakohtaisten toimenpiteiden huomioiminen ja kirjaaminen on tärkeää pysyvien tulosten aikaansaamiseksi. Ravintola-alalla on esimerkiksi jo pitkään pohdittu tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden käyttöönottoa ja hankintaerän näkymistä asiakkaan kuitissa. Laaja-alainen kuluttajakampanjointi on lisäksi kannatettavaa.
Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi ehdottomasti harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta. Konkreettiseen valvontaan käytettäviä henkilöresursseja on kasvatettava, tämä tarkoittaa niin työsuojeluviranomaisia (ml. ulkomaalaistarkastajat), alkoholiviranomaisia kuin poliisiakin. Ammattiliitoille on vihdoin ja viimein saatava kanneoikeus, jotta päästään käsiksi myös niihin tapauksiin, joissa työntekijät eivät halua itse olla asiaa esiin nostamassa.
Tietosuojalaki on ymmärtääkseni työn alla ja viranomaisten tiedonsaantimahdollisuudet helpottuvat jo ensi vuoden alusta. Tietohakuja yhdistelemällä on mahdollista luoda ns. riskiyrityksen profiili, jolloin puuttuminen kohdentuu paremmin ja tehokkaammin. Riskitekijöiksi esimerkiksi ravintola-alalla muodostuu negatiivinen oma pääoma ja alle 50 % kate alkoholimyynnissä. Verottajalle tulisikin löytyä nyt resurssit aloittaa 2011 valtakunnallinen valvontahanke, kuten he ovat esittäneet. Edellisen kerran majoitus- ja ravintola-alaan on kunnolla pureuduttu vuosia sitten.
Valtion tuottavuusohjelmaa kannattaa näiltäkin osin tarkastella edelleen kriittisesti. Tekemättä jätetyt leikkaukset henkilötyövuosissa maksaisivat itsensä nopeasti takaisin kunnolla toteutuvan harmaan talouden valvonnan kautta. Ja vaikka itsekin kuvailen asiaa pitkälti talouden näkökulmasta, niin on muistettava, että useimmiten pimeästä työstä maksaa kalleimman kautta työntekijä. Vakavimmissa tapauksissa puhutaan ihmiskaupasta ja korvaamatta jääneistä, joskus vakavistakin, työtapaturmista. Pienimmillä vahingoilla selviävät jäävät kuitenkin ilman työtodistuksia, jo mainittuja etuuskertymiä ja alipalkkaus on lähes sääntö. Harmaan talouden kitkeminen on niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin katsoen ensi arvoisen tärkeää.
VM:n tiedotteeseen tästä
Tarkastusvaliokunnan tutkimukseen tästä
torstai, 19. elokuuta 2010
Kylmää kyytiä
Budjettiriihi käytiin ennätysnopeasti läpi ja hallituksen yksimielinen esitys on valmiina. Varsinaista tulo- ja menoarviota en vielä valtionvarainministeriön sivuilta löytynyt, mutta yksittäisten kohtien osalta voisi jo todeta, että kylmää kyytiä on palkansaajille luvassa. Ensimmäistä kertaa koko 2000-luvulla ostovoima jää nollille tai menee jopa miinukselle. Veronmaksajien keskusliiton laskelmien mukaan keskituloisen 2 933 euroa ansaitsevan veroprosentti nousee 29,5 prosentista 29,8 prosenttiin. Ostovoiman muutokseen vaikuttaa tuloverotuksen ohella inflaation kiihtyminen, liitto arvioi. Ministeriö arvioi ensi vuoden inflaatiotasoksi 2,5 %. Veronmaksajien keskusliiton arvioissa on veroratkaisujen lisäksi huomioitu odotetut korotukset sosiaalivakuutusmaksuihin ja kunnallisveroon.
Käytännössä keskiverto pamilaisella on vielä paljon enemmän murheita tiedossa. Energiaverotusta kiristettiin 700 miljoonalla eurolla siten, että esimerkiksi kerrostaloasujalla vuokran korotus tullee olemaan noin 7 %:n luokkaa. Talonsa sähköllä tai öljyllä lämmittäviä houkutellaan luopumisiin pienellä korvauksella, mutta harva vuokra-asuja porkkanasta mitään hyötyy, varsinkaan suurempien kaupunkien keskustoissa. Energiaverojen kiristyminen iskee kipeästi pääkaupunkiseudulla asuviin. Vantaan ja Helsingin sähkötarpeesta valtaosa tuotetaan maakaasun ja kivihiilen yhteistuotannolla vielä tovin. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo sähkön ja lämmön yhteistuotannolle kaavaillun energiaveron nostavan helsinkiläisten kaukolämpökuluja yli 20 prosenttia. Hiilestä luopuminen nostaa jo itsessään lähivuosina sähkölaskuja ja nyt suuntaa vahvistetaan hallituksen toimin.
Indeksiin vuonna 2008 sidotut asiakasmaksut, kuten lasten päivähoitomaksu ja terveydenhoitomaksut nousevat jälleen vuoden alussa ihan tarpeeksi tuntuvasti. Vuoden 2010 alussahan päivähoidon täysipäiväisen hoidon maksu nousi kerralla 33euroa. Päälle tulevat vielä odotettavissa olevat kunnallisverojen korotukset. Helsingissä Vihreät ja Kokoomus kieltäytyivät viime vuonna edes ajattelemasta veroäyrien muutoksia ja nyt kiristyvän valtion talouslinjan lisäksi tulevat kuntapuolen veronostot ja todennäköiset menoleikkaukset. Kaiken kaikkiaan hiljainen hivuttautuminen kohti tasa-veroa jatkuu. Oikeudenmukaisesta taakanjaosta ei kannata puhua, kun pienituloisimmat palkansaajat laitetaan suhteellisesti maksumiehiksi.
Hallituksen esityksessä leikattiin työttömyyden hoitoon varattuja veroja 60 miljoonalla ja nuorten työpajojen määrärahoja 2 miljoonalla eurolla. Kuntapuolellahan kuntouttava työtoiminta ja nuorten työllistämisprojektit hoidetaan, joten vaihtoehtona on jättää ihmiset oman onnensa nojaan tai löytää väkisin rahat muilta momenteilta. Selvää kuitenkin on, että vaikka työllisyys ja talouskasvu osoittavat elpymisen merkkejä, ei nuoriso- tai pitkäaikaistyöttömyys korjaannu muutamassa kuukaudessa. Rakenteellista työttömyyttä on jopa 90-luvun laman jäljiltä edelleen ja 2000-luvun alun notkahduksen korjaamiseen kului nuorten puolella 3 vuotta ennenkuin tilastojen käyrät kääntyivät nousuun. Kuntatalouden kurjistuminen siis jatkuu.
Matalapalkkatuki ei saanut myöskään armoa. Vaikka kokeilun todettiin selkeästi parantaneen yli 54-vuotiaiden työmarkkina-asemaa, ei tukea haluttu jatkaa. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan kauniisti ikääntyneiden työntekijöiden työllistymismahdollisuuksien parantamisesta. Kumpaa tässä pitäisi uskoa, suoraan silmiin katsovaa puhuvaa päätä vai mustaa valkoisella? Pieni kiitos on kuitenkin annettava. Kiinteistöpalveluiden oman käytön arvolisäverotuksen alaraja noussee 50 000 euroon. Talonmiehet kiittävät työpaikkojensa puolesta. Ja toisaalta leikkattuaan aiempina vuosina kymmeniä miljoonia harmaan talouden torjunnasta, hallitus osoitti nyt ko. toimintaan 6 miljoonaa. Onhan se parempi kuin ei mitään, vaikkei vaikuttavuutta vielä tuolla rahalla kovin paljon saadakaan. Ennaltaehkäisevän ajattelun mukaan nimenomaan harmaata taloutta pitäisi ehkäistä ja karsia suurilla summilla, valtio kun menettää arvioitsijasta riippuen 2-4,5 miljardia euroa verotuloja vuosittain pimeiden markkinoiden takia.
Liikenneratkaisut onneksi tukevat pohjoisen matkailuelinkeinojen kehittämistä ja toki suuret investoinnit tuovat työtä. Pohjoisen ratahankkeilla on suuri vaikutus palvelualojen kehitykselle. Samaten pyrkimykset helpottaa nuorten jatko-opiskelupaikkojen saantia ovat oikeansuuntaisia muutoksia.
Käytännössä keskiverto pamilaisella on vielä paljon enemmän murheita tiedossa. Energiaverotusta kiristettiin 700 miljoonalla eurolla siten, että esimerkiksi kerrostaloasujalla vuokran korotus tullee olemaan noin 7 %:n luokkaa. Talonsa sähköllä tai öljyllä lämmittäviä houkutellaan luopumisiin pienellä korvauksella, mutta harva vuokra-asuja porkkanasta mitään hyötyy, varsinkaan suurempien kaupunkien keskustoissa. Energiaverojen kiristyminen iskee kipeästi pääkaupunkiseudulla asuviin. Vantaan ja Helsingin sähkötarpeesta valtaosa tuotetaan maakaasun ja kivihiilen yhteistuotannolla vielä tovin. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo sähkön ja lämmön yhteistuotannolle kaavaillun energiaveron nostavan helsinkiläisten kaukolämpökuluja yli 20 prosenttia. Hiilestä luopuminen nostaa jo itsessään lähivuosina sähkölaskuja ja nyt suuntaa vahvistetaan hallituksen toimin.
Indeksiin vuonna 2008 sidotut asiakasmaksut, kuten lasten päivähoitomaksu ja terveydenhoitomaksut nousevat jälleen vuoden alussa ihan tarpeeksi tuntuvasti. Vuoden 2010 alussahan päivähoidon täysipäiväisen hoidon maksu nousi kerralla 33euroa. Päälle tulevat vielä odotettavissa olevat kunnallisverojen korotukset. Helsingissä Vihreät ja Kokoomus kieltäytyivät viime vuonna edes ajattelemasta veroäyrien muutoksia ja nyt kiristyvän valtion talouslinjan lisäksi tulevat kuntapuolen veronostot ja todennäköiset menoleikkaukset. Kaiken kaikkiaan hiljainen hivuttautuminen kohti tasa-veroa jatkuu. Oikeudenmukaisesta taakanjaosta ei kannata puhua, kun pienituloisimmat palkansaajat laitetaan suhteellisesti maksumiehiksi.
Hallituksen esityksessä leikattiin työttömyyden hoitoon varattuja veroja 60 miljoonalla ja nuorten työpajojen määrärahoja 2 miljoonalla eurolla. Kuntapuolellahan kuntouttava työtoiminta ja nuorten työllistämisprojektit hoidetaan, joten vaihtoehtona on jättää ihmiset oman onnensa nojaan tai löytää väkisin rahat muilta momenteilta. Selvää kuitenkin on, että vaikka työllisyys ja talouskasvu osoittavat elpymisen merkkejä, ei nuoriso- tai pitkäaikaistyöttömyys korjaannu muutamassa kuukaudessa. Rakenteellista työttömyyttä on jopa 90-luvun laman jäljiltä edelleen ja 2000-luvun alun notkahduksen korjaamiseen kului nuorten puolella 3 vuotta ennenkuin tilastojen käyrät kääntyivät nousuun. Kuntatalouden kurjistuminen siis jatkuu.
Matalapalkkatuki ei saanut myöskään armoa. Vaikka kokeilun todettiin selkeästi parantaneen yli 54-vuotiaiden työmarkkina-asemaa, ei tukea haluttu jatkaa. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan kauniisti ikääntyneiden työntekijöiden työllistymismahdollisuuksien parantamisesta. Kumpaa tässä pitäisi uskoa, suoraan silmiin katsovaa puhuvaa päätä vai mustaa valkoisella? Pieni kiitos on kuitenkin annettava. Kiinteistöpalveluiden oman käytön arvolisäverotuksen alaraja noussee 50 000 euroon. Talonmiehet kiittävät työpaikkojensa puolesta. Ja toisaalta leikkattuaan aiempina vuosina kymmeniä miljoonia harmaan talouden torjunnasta, hallitus osoitti nyt ko. toimintaan 6 miljoonaa. Onhan se parempi kuin ei mitään, vaikkei vaikuttavuutta vielä tuolla rahalla kovin paljon saadakaan. Ennaltaehkäisevän ajattelun mukaan nimenomaan harmaata taloutta pitäisi ehkäistä ja karsia suurilla summilla, valtio kun menettää arvioitsijasta riippuen 2-4,5 miljardia euroa verotuloja vuosittain pimeiden markkinoiden takia.
Liikenneratkaisut onneksi tukevat pohjoisen matkailuelinkeinojen kehittämistä ja toki suuret investoinnit tuovat työtä. Pohjoisen ratahankkeilla on suuri vaikutus palvelualojen kehitykselle. Samaten pyrkimykset helpottaa nuorten jatko-opiskelupaikkojen saantia ovat oikeansuuntaisia muutoksia.
sunnuntai, 18. heinäkuuta 2010
Lentävä lompakko
Maailman suurin vientiala herää todenteolla henkiin kesällä. Turistit vaeltavat kuka minnekin, mutta valitettavan harva Suomeen. Matkailutoimialat työllistivät silti ennen taantumaa yli 130 000 henkeä ja kasvu on ollut vahvan tasaista yli kymmenen vuotta. Pienillä panostuksilla olisikin aivan realistista odottaa alan työllistävän vuonna 2020 noin 171 000 henkeä ja valtion verotulojen kasvavan neljästä miljardista hieman yli seitsemään. Suomen nostaminen todelliseksi matkailumaaksi vaatii kuitenkin matkailuelinkeinon omaa strategiaohjelmaa jo 2011-2015. Ei riitä, että työ- ja elinkeinoministeriöstä osoitetaan muutama turisti pohtimaan Lapin markkinointia matkamessuilla, vaan työhön on valjastettava parhaat voimat ja kaikki asianosaiset ministeriöt. Matkailu on ainoa vientiala, jonka kulutus tapahtuu kotimaassa ja joka maksaa arvonlisäveroa.
Suomen heikkoudet on helppo jokaisen nimetä. Hankala tavoitettavuus nostaa matkakustannuksia, hintatasomme on korkea ja mielikuva ilmastostamme ei ole kaikkein houkuttelevin. Vertailuksi voidaan kuitenkin todeta, että Norjassa matkailualan osuus BKT:sta on 4,7 %, kun se meillä on ainoastaan 2,3 %. Empiirinen kokemukseni kuitenkin kertoo, että Helsinki on jopa halpa Osloon verrattuna, eikä vuonoilla erityisen paljon lämpimämpääkään ole.
Suurin ongelmamme näyttäisi kuitenkin olevan tuntemattomuus. Vuoden 2008 Tourist destination brand – tutkimuksessa tämä tuhansien järvien ja tonttujen maamme jäi sijalle 27. Valitettavan harva lähtee, varsinkaan perheen kanssa, lomalle kohteeseen, josta ei ole koskaan kuullut. Kansainvälistyäkseen suomalainen matkailuelinkeino tarvitsee ennen kaikkea lisää myyntiä. Palvelukonseptit, niiden modulointi, jakelutieratkaisujen hallinta (ml. sekä perinteinen matkatoimistoille myynti että elektroniset jakelutiet) ja hintakuri ovat osa menestyksen edellyttämää kehitystyötä. Kotimaiset matkailualan yrittäjät ovat varmasti valmiita tiiviiseen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen, mikäli sektori halutaan nähdä yhtenä ”uutena Nokiana”.
Niin, ja tietysti ne vahvuudet. Kaikki trendit ja jo tilastotkin kertovat eettisen ja ekologisen matkailun lisääntymisestä. Materialistinen hedonismi on väistymässä ja puhtaus, rauha, turvallisuus ja luotettavuus ovat nousseet top vitoseen. Meillä on runsaasti houkuttelevia luontokohteita, vilkas tapahtumatarjonta, omaleimainen ruokakulttuuri ja kielitaitoista henkilökuntaa ympäri maan. Hitaasti matkaava karavaanarikaan ei siis välttämättä ole tietä tukkiva, raivostuttava pihtailija, vaan aluepoliittisesti merkittävä vientituote, jonka viihtymiseen kannattaa panostaa.
Suomen heikkoudet on helppo jokaisen nimetä. Hankala tavoitettavuus nostaa matkakustannuksia, hintatasomme on korkea ja mielikuva ilmastostamme ei ole kaikkein houkuttelevin. Vertailuksi voidaan kuitenkin todeta, että Norjassa matkailualan osuus BKT:sta on 4,7 %, kun se meillä on ainoastaan 2,3 %. Empiirinen kokemukseni kuitenkin kertoo, että Helsinki on jopa halpa Osloon verrattuna, eikä vuonoilla erityisen paljon lämpimämpääkään ole.
Suurin ongelmamme näyttäisi kuitenkin olevan tuntemattomuus. Vuoden 2008 Tourist destination brand – tutkimuksessa tämä tuhansien järvien ja tonttujen maamme jäi sijalle 27. Valitettavan harva lähtee, varsinkaan perheen kanssa, lomalle kohteeseen, josta ei ole koskaan kuullut. Kansainvälistyäkseen suomalainen matkailuelinkeino tarvitsee ennen kaikkea lisää myyntiä. Palvelukonseptit, niiden modulointi, jakelutieratkaisujen hallinta (ml. sekä perinteinen matkatoimistoille myynti että elektroniset jakelutiet) ja hintakuri ovat osa menestyksen edellyttämää kehitystyötä. Kotimaiset matkailualan yrittäjät ovat varmasti valmiita tiiviiseen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen, mikäli sektori halutaan nähdä yhtenä ”uutena Nokiana”.
Niin, ja tietysti ne vahvuudet. Kaikki trendit ja jo tilastotkin kertovat eettisen ja ekologisen matkailun lisääntymisestä. Materialistinen hedonismi on väistymässä ja puhtaus, rauha, turvallisuus ja luotettavuus ovat nousseet top vitoseen. Meillä on runsaasti houkuttelevia luontokohteita, vilkas tapahtumatarjonta, omaleimainen ruokakulttuuri ja kielitaitoista henkilökuntaa ympäri maan. Hitaasti matkaava karavaanarikaan ei siis välttämättä ole tietä tukkiva, raivostuttava pihtailija, vaan aluepoliittisesti merkittävä vientituote, jonka viihtymiseen kannattaa panostaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
