Luottamuksella

PAMin kaksipäiväinen edustajisto on ohi. Kevään neuvottelut olivat aivan ehdottomasti kokouksen ykkösaihe, niin salissa kuin kahvitauoillakin. Huolestuttavinta oli, että useimmat toivat terveisiä kuinka työnantajien toimesta jo nyt haetaan tapoja vesittää sopimuksia ja kiertää uusia ehtoja. Yhtään työehtosopimusta ei siis ole vielä saatu edes painosta ulos, kun jo luottamusta murennetaan. Moneen otteeseen on neuvottelukierroksen aikana huomattu, että kummallista ilmaa on liikkeellä. Syvällä järjestelmässämme on ollut aina ajatus, että asioista sovitaan, kumppaneihin luotetaan ja tehdyille päätöksille ollaan lojaaleja. Nyt on yhteiskunnallinen henki kuitenkin eri. Ja sanon tarkoituksella henki. Mitään konkreettista on vaikea sormella osoittaa, mutta keskusteluiden sävy, käytetyt puheenvuorot, yksittäiset esitykset ja ennekaikkea käyttämättömät puheenvuorot viestittävät vahvasti, että yhteiskunnallinen luottamus on heikentynyt ja heikentyy koko ajan.

Luottamuspula tietysti aiheuttaa työpaikoilla paljon käytännön ongelmia, mutta on myös paljon suurempi uhka. European social survey 2002 tutkimuksessa yhtenä mittarina tarkasteltiin yhteiskunnallista luottamusta suhteessa rakenteelliseen kilpailukykyyn. Tutkimustulosten parhaimmistoa jälleen kerran olivat sopimiseen perustuvat pohjoismaat ja aivan hännän huippuna jo tuolloin oli Kreikka. Valtiontalous, elinkeinoelämä, kunnat ja asukkaat itse voivat paremmin ja olot ovat vakaammat maissa, joissa eri osapuolten välinen luottamus on vahva. Mistään uutisesta ei ole kyse. Tammikuun kihlaus solmittiin yli 60 vuotta sitten, kun huomattiin, että Suomi pärjää vain, jos suuntamme on yhteinen ja toisen sana pitää. Jostain käsittämättömästä syystä nyt ollaan kuitenkin murentamassa menestyksemme pohjaa.

Ilmeisesti porvaristomme luottamus omaan kaikkivoipaisuuteensa on pohjaton tai sitten ymmärrys elämän realiteeteista on aivan hukassa. Kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin hyvä tai kestävä. Lyhytnäköisen omahyväisyyden laskun maksavat ensimmäisenä pienempi tuloiset ja viime kädessä myös rikkaimpien menestymisen mahdollisuudet hupenevat. Pienessä kansakunnassa, mutta ei oikein muuallakaan, ole mahdollista tuottaa kasvua jättämällä osa porukasta pihalle käsiä heiluttelemaan.

Liittokierroksella ei tietenkään kolmas kanta neuvottelupöydässä istunut, mutta tässä tullaankin nimenomaan siihen henkeen. Miten maan hallitus on työmarkkinoiden vaikeuksiin suhtautunut, mihin ministerit ovat reagoineet tai olleet reagoimatta? Kesken neuvottelukierrosta käydyt keskustelut lakko-oikeuden rajoittamisesta ja eläkejärjestelmän heikentämisestä olivat omiaan kasvattamaan epäluuloa. Sen sijaan, että neuvotteluita olisi poliittisesti tuettu, haluttiin vain vetäytyä korostuneen sivuun ja ulkopuolisina tarkkailijoina arvostella työntekijöiden toimia.

Hyvinvointi- ja terveyserojen kasvattaminen on jo omiaan lisäämään laajaa tyytymättömyyttä, mutta kun päälle lisätään vielä muutaman miljoonan palkansaajan jatkuva kyräily, niin pommi on viritetty. Itse arvioisin, että ainoa tapa torjua rajähdys, on saada maahan toisenlainen hallitus. Johtoon on saatava puolueita, joissa arvot ovat jotain muutakin kuin kulloisenkiin kampanjaan sopiva strateginen valinta, sillä arvoista tulee totta vain, jos niiden merkitys on sisäistetty.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat arvoja, joita ilman ei yhteiskunnallista tasapainoa ja tulevaisuuden positiivista kehitystä luoda. Tasa-arvon toteutuminen taas vaatii luottamusta, neuvottelemista ja kunnioitusta. Työnsä loppusuoralla olevalla Saloniuksen johtamalla työmarkkinajärjestöjen työryhmällä, joka pohtii koko sopimus- ja työrauhajärjestelmän kehittämistä, on kovat paineet. Pikkulinnut kertovat, että henki ryhmässä on ollut hyvä. Ratkaisuhalukuutta löytyy ja erilaisista asioista on pystytty avoimesti keskustelemaan. Kunhan maan hallitus vaan pysyisi hommasta irrallaan hamaan loppuun saakka.