Uupuminen kiellettävä lailla

Hakaniemen harmaudessa ajattelin kirjoittaa työilon ja elämän merkityksellisyyden katoamisesta. Ei sillä, että itse olisin jotenkin erityisen allapäin ja ahdistunut, mutta moni muu on. Viime päivinä on jälleen uutisoitu alle 25-vuotiaiden sairauspoissaolojen lisääntymisestä, päällimmäisenä syynä masennus. Vastausta vaille jää tässä kirjoituksessa, miten olemme onnistuneet sössimään vanhemmuuden, koulutusjärjestelmämme ja nuorten työntekijöiden rekrytoinnin niin, että ihmisten mielenterveys järkkyy jo ennen itsenäisen elämisen kunnollista käynnistymistä. Sen sijaan keskityn pohtimaan samaan aihepiiriin liittyvää hallitusohjelmatavoitetta työurien pidentämisestä kolmella vuodella.

Niin sanotut työuraneuvottelut käynnistyivät alkuvuodesta. Vanhasen esittämä vanhuuseläkeiän nosto 65 vuoteen aiheutti aikamoisen kansanliikkeen ja lopputuloksena oli kahden rinnakkain ratkaisuja etsivän työryhmän perustaminen. Eri osapuolet ovat siis kokoontuneet jo kuukausia eläkeneuvotteluryhmän (ENR) ja työelämäryhmän (TER) puitteissa. Eikä yhteisymmärrystä oikein löydy. Hiekka tiimalasissa on valunut lähes loppuun, sillä esitykset on jätettävä hallitukselle 31.12. mennessä.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että vastakkain ovat ajattelumallit, joissa a) katsotaan koko elinkaarta tai b) katsotaan työuran muutamaa viimeistä vuotta. Maalaisjärkeen b-vaihtoehto ei oikein sovi, kun nykyisellään vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana ja työkyvyttömyyseläkkeelle jo keskimäärin 52-vuotiaana. Tästä syystä kokonaisuudessaan eläkkeellejäämisen keski-ikä on reilusti alle tavoitellun. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ykkössyy on tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja kakkosena - valitettavasti - mielenterveyssairaudet. Uusi kansantautimme on viime aikoina ohittanut sydän- ja verisuonitaudit, joten sanotaanko Pohjois-Karjala projektille heipat ja aloitetaan kansallinen Yläpää kuntoon-kampanja? Ehei. Etla, sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtionvarainminmisteriö ovat laskeskelleet, että ongelman tehokkain ratkaisu on tukea EK:n esittämiä malleja, joilla vanhuuseläkkeelle siirtymista myöhennetään ja varhaiseläkkeet poistetaan.

Lasse Laatusen johdolla EK siis esittää, että osa-aikaeläke ja lisäpäivärahaoikeus poistetaan, varhennettu vanhuuseläke poistetaan, normaalia parempi eläkekarttuma alkaisi vasta 60 vuoden täyttämisen jälkeen (nyt 53), 63 ikäisenä vanhuuseläkkeelle pääsisi vain 40 vuoden työhistorialla tai vaihtoehtoisesti eläkeikä sidottaisiin elinajan odotteen kehitykseen. Viimeinen vaihtoehto olisi kaikista mielenkiintoisin. Lakia toki ehditään vielä vuosien varrella muuttaa moneen kertaan, mutta periaatteessa minun lapseni pääsisi esityksen mukaan eläkkeelle noin 80 vuotiaana. Ei huono, jos tykkää työstään. 40 vuoden työhistoriaankaan ei taida moni yltää. Jos tekee lapsia, jää työttömäksi, sairastuu jossain elämän vaiheessa, pitää vuorotteluvapaata, opiskelee pidempään tai on pätkätyöläinen, niin voi hyvillä mielin unohtaa vireät vanhuuspäivät.

Takaisin kuitenkin aiheeseen. Itse näkisin, että olennaisempaa olisi etsiä kaikin voimin keinoja pidentää koko elinkaarelle ajoittuvaa työuraa. On aivan se ja sama, jääkö ihminen vanhuuseläkkeelle 62- vai 67-vuotiaana, jos työelämään on kunnolla päässyt käsiksi vasta nelikymppisenä tai pienenkin taantuman kohdatessa työnantaja tuuppaa kortistoon/eläkeputkeen. Nykyinen lepsuilu nuorisotyöttömyyden kanssa johtaa valtaviin tappioihin. Vastavalmistuneiden nuorten osaamisen rapautuminen, turhautuminen ja pidentyvää työttömyyttä helposti seuraavat sosiaaliset ongelmat lyhentävät työuraa enemmän kuin muutaman vuoden vanhuuseläkeiän nostolla pystytään korjaamaan. Ja ne, jotka töihin ovat kiinni päässeet, palavat loppuun ennätysnopeasti. Kaikkien työllistymistä nopeuttavien toimien sekä työterveyshuollon kehittämisen pitäisi olla listalla ykkösenä.

Pätkätyöntekijöille on saatava työterveyskortti, joka turvaa hoitoketjun katkeamattomuuden, vaikka työnantajat silppuilisivatkin. Rakennuspuolella vastaava järjestelmä on jo ollut kauan, joten innovointiin ei aikaa kulu. Työterveyshuollolle tulisi myös määrittää laatukriteerit, joiden porkkanana olisi selkeästi korkeampi korvausprosentti. Työttömille työnhakijoille olisi säädettävä lakisääteinen oikeus työkykyä ylläpitäviin tukipalveluihin. Moniammatillisuus astuu nykyään kuvaan vasta kun puhutaan kuntouttavasta työtoiminnasta, ja sitten ollaan jo aika kaukana avoimille markkinoille suoraan työllistymisestä.

Työelämässä olevien osalta olisi työnantajienkin jo korkea aika huolestua. Esimiesten koulutuksella on lisättävä työhyvinvointia, omaan työhön vaikuttamisen kanavia ja parannettava henkilöstöjohtamista. Työaikasuojelu on otettava tosissaan. Ja päinvastoin kuin EK esittää, osa-aikaisuuteen on luotava entistä enemmän mahdollisuuksia niille, jotka lyhyempää päivää tai viikkoa haluavat tehdä. On käsittämätöntä, että kuusikymppinen tarjoilija ei saisi jäädä osa-aikaeläkkeelle, mutta kaksikymppiselle asuntovelalliselle ei lisätunteja löydy. Siis ikääntyville, pienten lasten vanhemmille, osatyökykyisille ja monille muillekin suotakoon mahdollisuus työskennellä omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Toinen vaihtoehtohan on, että he ovat kokonaan työelämän ulkopuolella.

Työelämän laatuun ja ennaltaehkäisevään toimintaan panostaminen on tietysti poliittisesti vaikeampaa. Ei ole osoittaa hetkessä mitään konkreettista toimenpidettä, jolla taikatempun omaisesti pelastetaan kansantalous. Hidas tie on kuitenkin ainoa inhimillinen tie.