Luottamuksella

PAMin kaksipäiväinen edustajisto on ohi. Kevään neuvottelut olivat aivan ehdottomasti kokouksen ykkösaihe, niin salissa kuin kahvitauoillakin. Huolestuttavinta oli, että useimmat toivat terveisiä kuinka työnantajien toimesta jo nyt haetaan tapoja vesittää sopimuksia ja kiertää uusia ehtoja. Yhtään työehtosopimusta ei siis ole vielä saatu edes painosta ulos, kun jo luottamusta murennetaan. Moneen otteeseen on neuvottelukierroksen aikana huomattu, että kummallista ilmaa on liikkeellä. Syvällä järjestelmässämme on ollut aina ajatus, että asioista sovitaan, kumppaneihin luotetaan ja tehdyille päätöksille ollaan lojaaleja. Nyt on yhteiskunnallinen henki kuitenkin eri. Ja sanon tarkoituksella henki. Mitään konkreettista on vaikea sormella osoittaa, mutta keskusteluiden sävy, käytetyt puheenvuorot, yksittäiset esitykset ja ennekaikkea käyttämättömät puheenvuorot viestittävät vahvasti, että yhteiskunnallinen luottamus on heikentynyt ja heikentyy koko ajan.

Luottamuspula tietysti aiheuttaa työpaikoilla paljon käytännön ongelmia, mutta on myös paljon suurempi uhka. European social survey 2002 tutkimuksessa yhtenä mittarina tarkasteltiin yhteiskunnallista luottamusta suhteessa rakenteelliseen kilpailukykyyn. Tutkimustulosten parhaimmistoa jälleen kerran olivat sopimiseen perustuvat pohjoismaat ja aivan hännän huippuna jo tuolloin oli Kreikka. Valtiontalous, elinkeinoelämä, kunnat ja asukkaat itse voivat paremmin ja olot ovat vakaammat maissa, joissa eri osapuolten välinen luottamus on vahva. Mistään uutisesta ei ole kyse. Tammikuun kihlaus solmittiin yli 60 vuotta sitten, kun huomattiin, että Suomi pärjää vain, jos suuntamme on yhteinen ja toisen sana pitää. Jostain käsittämättömästä syystä nyt ollaan kuitenkin murentamassa menestyksemme pohjaa.

Ilmeisesti porvaristomme luottamus omaan kaikkivoipaisuuteensa on pohjaton tai sitten ymmärrys elämän realiteeteista on aivan hukassa. Kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin hyvä tai kestävä. Lyhytnäköisen omahyväisyyden laskun maksavat ensimmäisenä pienempi tuloiset ja viime kädessä myös rikkaimpien menestymisen mahdollisuudet hupenevat. Pienessä kansakunnassa, mutta ei oikein muuallakaan, ole mahdollista tuottaa kasvua jättämällä osa porukasta pihalle käsiä heiluttelemaan.

Liittokierroksella ei tietenkään kolmas kanta neuvottelupöydässä istunut, mutta tässä tullaankin nimenomaan siihen henkeen. Miten maan hallitus on työmarkkinoiden vaikeuksiin suhtautunut, mihin ministerit ovat reagoineet tai olleet reagoimatta? Kesken neuvottelukierrosta käydyt keskustelut lakko-oikeuden rajoittamisesta ja eläkejärjestelmän heikentämisestä olivat omiaan kasvattamaan epäluuloa. Sen sijaan, että neuvotteluita olisi poliittisesti tuettu, haluttiin vain vetäytyä korostuneen sivuun ja ulkopuolisina tarkkailijoina arvostella työntekijöiden toimia.

Hyvinvointi- ja terveyserojen kasvattaminen on jo omiaan lisäämään laajaa tyytymättömyyttä, mutta kun päälle lisätään vielä muutaman miljoonan palkansaajan jatkuva kyräily, niin pommi on viritetty. Itse arvioisin, että ainoa tapa torjua rajähdys, on saada maahan toisenlainen hallitus. Johtoon on saatava puolueita, joissa arvot ovat jotain muutakin kuin kulloisenkiin kampanjaan sopiva strateginen valinta, sillä arvoista tulee totta vain, jos niiden merkitys on sisäistetty.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat arvoja, joita ilman ei yhteiskunnallista tasapainoa ja tulevaisuuden positiivista kehitystä luoda. Tasa-arvon toteutuminen taas vaatii luottamusta, neuvottelemista ja kunnioitusta. Työnsä loppusuoralla olevalla Saloniuksen johtamalla työmarkkinajärjestöjen työryhmällä, joka pohtii koko sopimus- ja työrauhajärjestelmän kehittämistä, on kovat paineet. Pikkulinnut kertovat, että henki ryhmässä on ollut hyvä. Ratkaisuhalukuutta löytyy ja erilaisista asioista on pystytty avoimesti keskustelemaan. Kunhan maan hallitus vaan pysyisi hommasta irrallaan hamaan loppuun saakka.

Vaikuttava esite

PAMin yhteiskuntavaikuttamisen esite alkaa olla loppusuoralla! Eilen aloitettiin kuvaukset, jotka jatkuvat tänään ja ensi viikolla parina päivänä. Tekstejä ja taulukoita on luonnollisesti kasattu ja kirjoitettu jo ajat sitten.

Tiimityö on tässäkin hommassa korvaamatonta. Kuten kuvasta näkyy, tuli mm. Vanha-Ahon Matista vuosien tauon jälkeen lihamestari. Kuvattavien mallien haku on ollut lähinnä luovaa kaaosta, mutta lopputulos on varmasti loistava. Keskellä kuikuilee kuvaajamme Enriso ja vasemmalla kuvausmallimme Jaana (yökerhoemäntä).

Esitteen päätarkoitus on tuoda esille PAMin tavoitteet seuraavia eduskuntavaaleja ja hallitusohjelmaneuvotteluita silmälläpitäen. Neitsytmatkansa esite saa SDP:n puoluekokouksessa ja sen jälkeen ovat vuorossa Vasemmistiliittolaiset ja Keskustan puoluekokousväki. Pitkin syksyä vaalien lähestyessä vuorossa ovat istuvat kansanedustajat, ehdokkaat jne.

Esite koostuu muutamasta isommasta kokonaisuudesta, joissa otetaan kantaa erityisesti alojemme kasvumahdollisuuksien tukemiseen. Hyvin menestyvä toimiala työllistää, mutta tietenkin kaiken läpileikkaa huoli työntekijöiden jaksamisesta, tulo- ja terveyserojen kasvusta ja ylipäätänsä toimeentulon riittävydestä. Yksittäisinä asioina voisi esiin nostaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon turvaamisen, työteveyshuollon laajentamisen ja kattavuuden varmistamisen, maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden koulutustarpeet ja sovitellun päivärahan oikeudenmukaistamisen.

Painosta lehdykkä siis sapuu noin 23.5., joten sitten sitä voi käsiinsä kiinnostuneet hakea. Tai laitella vaikka tätä kautta postitustoiveen näytekappaleesta.

Hauskaa työväenjuhlaa kaikille!

Vpj:n nopeat liikkeet

1. varapuheenjohtajamme Anssi Vuorio siirtyi tänään uusiin hommiin. Aikamoinen pommihan ilmoitus oli. Eilisessä hallituksessa ensin hyväksyttiin Majoitus- ja ravintola-alan sekä Kaupan tessit ja muissa asioissa Anssi kertoi aloittavansa uudessä työssä Toimihenkilöunionissa. Myöhemmin iltapäivällä selvisi, että uusi työ odotti jo tänään klo 8.30 tekijäänsä. Anssilla on pitkä pamilainen ura takanaan. Päätös ei varmasti ollut helppo ja sen toki näkikin kosteista silmäkulmista, kun hän hallitukselle asiansa esitti ja anoi työvapaata. Tehtävä TU:n ICT- ja viestintäalan sektorijohtajana on siis määräaikainen, kunnes Suoran ja TU:n yhdistyminen on paketissa. PAMin varapuheenjohtajan tehtävät jäivät toki samassa rytäkässä.

Tilanne on siis se, että toukokuun puolessa välissä kokoontuva PAMin edustajisto valitsee loppukaudelle uuden ensimmäisen varapuheenjohtajan. Kausi on tynkä. Jo marraskuussa kokoontuu liittokokous, joka valitsee puheenjohtajiston, hallituksen ja edustajiston. Arvelisin kuitenkin nyt toukokuussa valittavalla vpj:lla olevan suhteellisen hyvät asetelmat syksyä silmällä pitäen. Edunvalvontalinjamme on ilman linjajohtajaa nyt määräämättömän ajan, eiköhän johtoryhmä kuitenkin piakkoin jotain päätä. Hetki henkilöstöasioiden pohdinnalle ei tietenkään ole suotuisin, kun moni sopimuksistamme on vielä auki, mutta minkäs teet. Arjen on sujuttava mahdollisimman normaalisti ja tilanne on saatava tasapainoon ilman ylimääräistä draamaa.

Kuka sitten varapuheenjohtajan pallille olisi valmis? Valinta tehdään vajaan kuukauden päästä, joten on aika lailla selvää, että joku jo liiton keskustoimistolla työskentelevistä tullee nousemaan kyseiselle paikalle. Muualla työsuhteessa olevan tai muualla Suomessa asuvan on aika haasteellista järjestää asiansa kuukaudessa siten, että on valmis ottamaan vastuun 1. varapuheenjohtajan töistä, joihin on nykyisellään kuulunut mm. vastuu koko edunvalvontalinjan johtamisesta. Vastuualue muotoutuu ja painottuu toki aina henkilön mukaan, mutta nyt on aika lailla pakko mennä liittokokoukseen asti vanhoilla kaavoilla.

Onhan meillä ehdokkaita. Erittäin päteviä neuvottelupäälliköitä on useampia. Varsinaisena nimenä esiin on nostettu ainoastaan erityisalojen neuvottelupäällikkö Jaana Ylitalo. Ei yhtään hullumpi vaihtoehto. Jaanalla on kokemusta puheenjohtajan tehtävistä ja pitkä työhistoria liitossa ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, hän on varsin suosittu työtovereiden parissa. Spekulaatiota käydään varmasti myös maran neuvottelupäällikkö Annika Rönni-Sällisen osalta ja varmasti olisikin räväkkä ja asiantunteva valinta. Tosin kuulin jo, ettei Annika ole käytettävissä, joten se siitä. Kiinteistöpuolelta Hannu Sirosella tulee ikä vastaan ja sitten jäljelle jää kaupan neuvottelupäällikkö Juha Ojala. Työmyyrä, jonka sarkasmi on pettämätöntä, mutta riittääkö hänelläkään mielenkiinto? Eppäilenpä. Aluepäälliköistä tai muiden linjojen johtajista ei taida ehdokkaita löytyä. Näin ollen minä pelaisin rahani Jaana Ylitalon puolesta. Saatan olla karkeasti pielessä potentiaalisen ehdokasjoukon koostumuksesta, mutta omanihan häviän.

Lakko puree

Lakkovuorokausi on jo yli puolenvälin. Aikamoinen viikko on takana. PAMin hallitus hylkäsi maanantaina valtakunnansovittelijan esityksen ja varsinainen propagandasota alkoi. Itse yritin seurata erityisesti facebookia, mutta myös muuta sosiaalista mediaa ja tiukkaa on tehnyt. Aktiivinen toiminta verkossa vie uskomattoman määrän aikaa ja energiaa, mutta toisaalta antaa myös uskoa voimavaroihimme. Faceen nousi Eetu Komsin toimesta hetkessä työtaistelu-tapahtuma ja tähän mennessä siihen on liittynyt reilusti yli 7000 jäsentä. Toki paljon vastustajiakin. Ja se erityisesti on minua mietityttänytkin. Normaalisti ihmisiä ei kiinnosta pätkän vertaa miten naapurilla menee, mutta työtaistelun koittaessa on yhdellä jos toisellakin painava sanansa sanottavanaan.

"Ilolla katselin ja juttelin tänään Prisman myyjien kanssa.Siellä kuulemma oli vain muutama umpikommari joka oli jäänyt lakkoon.Kamalaa kun valtakunnassa on työhaluttomia ihmisiä." Tämä yhtenä hyvin maltillisena maistiaisena. Edelleen ihminen, joka haluaa puolustaa omaa hyvinvointiaan leimataan kommariksi, järjestelmän ohjaamaksi, arvostelukyvyttömäksi tai vain idiootiksi. Omaisuutensa saa turvata miten lystää ja puolustautua saa haluamallaan tavallaan, mutta työehdot ja palkka pitäisi niellä annettuina totuuksina, kiltisti odotellen.

Ymmärrettävintä kuluneen viikon keskusteluissa onkin ollut työtaistelun syiden etsiminen. On vaikea selittää miksi juuri nyt on toimittava, kun iso osa neuvottelupöydän asioista on ainoastaan neuvottelijoiden tiedossa. Muutamia tietoja on vuotanut, mutta pääosin on vain tiedote toistaan vastaan. Ammattiliitot julkistavat neuvotelutavoitteensa aina ennen kierroksen alkua, mutta tätä tapaa tai odotetta ei ole työnantajaliitoille. Neuvotteluiden symmetria ei siis lähes sadan vuoden harjoittelunkaan jälkeen ole tasapainossa. Jo lähtökohtaisesti asetelma on se, että pöydässä on yksi pyytämässä ja toinen armosta antamassa. Aitoa ja laajan joukon arvioitavissa olevaa neuvottelua ei siis käydä, vaan avausten tekijän rooli on jätetty aina työntekijäjärjestöille, joka automaattisesti aiheuttaa sen, että julkisuuden koittaessa myös puolustajan ja selittäjän rooli on työntekijöillä. Heikompi hoitakoon. Taisto julkisen mielipiteen voittamisesta on raaka, sen kokivat kipeimmin taatusti tänä keväänä ahtaajat.

Tämän päivän taiston kärjeksi nousivat palkat, joka on ihan luonnollista pienipalkkaisella alalla. Pelkästään Stockmann, Kesko ja S-ryhmä tekivät omien pörssi-ilmoitustensa mukaan viime vuonna taantuman aikaan voittoa 46 miljoona kuukaudessa. PAMin palkankorotusvaade kustantaisi 1,5 miljoonaa kuukaudessa. Taitaa ratkaisu olla enemmän kiinni tahdosta kuin maksukyvystä. Ja tuntuu, että kyse on arvovallasta, eikä edes neuvottelijoiden, vaan taustatahojen. Palkka-ankkuri on osoittautunut vedenalaiseksi miinaksi ja Esa Lonkan pitäisi tehdä "Pohjanmaan" työ, vaan ei taida oikein luonnistua.

Toivottavaa on, että kutsu neuvotteluiden jatkamiseen tulee kuitenkin heti alkuviikosta. Seuraavaa kolmen päivän taistoa ei kannata päästää syntymään. EK on jo tulehduttanut osaltaan ilmapiiriä ja murentanut osapuolten luottamusta. Luottamuksen rakentaminen uudelleen, niin meille kuin koko työmarkkinakentälle, on hidas prosessi ja Suomella ei ole varaa sopimusyhteiskunnan rampautumiseen edes määräaikaisesti - se kun  tuppaa vielä ketjuuntumaan.

Itsensä työllistävien turva

Pari päivää olen ollut uppoutuneena itsensä työllistävien syviin vesiin. Pääsyynä oli eilen iltäpäivällä Journalistiliiton järjestämä paneelikeskustelu, johon osallistuin. Monimuotoinen tiedonkeruu herätti itse asiassa vain enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta myös mielenkiintoisia pohdintoja. Ylipäätänsä määrittely kenestä puhutaan, kun puhutaan itsensä työllistävistä on hankalaa. Ja juuri siksi kyseinen ryhmä jää järjestelmän sokeaksi pisteeksi, kun mietitään vaikkapa työttömyysturvaa. Monen itsensä työllistävän kohdalla eivät täyty yrittäjyyden tunnusmerkit, mutta ei myöskään työsuhteisen palkansaajan tunnusmerkit. Hankalimmassa asemassa ovat he, jotka vaihtavat "statusta" jopa saman työpäivän sisällä.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana. 1996 Suomessa oli noin 160 000 yritystä, kun nyt ollaan jo yli 260 000: n. Esimerkiksi 80 % Helsingissä toimivista yrityksistä työllistää 1-5 henkeä. Yksinyrittäjiä suurin osa. Toki suurin osa on omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen ja haaveena on ainoastaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustanussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia.

Suurimmaksi kipukohdaksi tuntuu nousevan sosiaaliturva. Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää kuitenkin itsensä vakuuttamatta esimerkiksi työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Yhdenvertaisuuden nimissä ei ongelmaa voi kuitata ainoastaan sanomalla, että oma moka, mitäs ei aikanaan laskenut ja maksanut. Oman työn hinnoittelu ei useimmilla ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu, tilaajan määrittämä budjetti jne. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi 383,40 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

Ensimmäisenä korjausliikkeenä tulisi työttömyyskassalakia muuttaa siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Ketä muutos sitten koskisi? Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät (lähes sama kuin vuokratuolilaiset) määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsoittaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdolllisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön.

Seuraava ja hankalampi asia onkin miten kehitystä voitaisiin hidastaa. Irtisanomisten osalta laki määrittelee tarkastikin milloin esimerkiksi tuotannolliset- ja taloudelliset syyt toteutuvat ja löytyy kirjauksia takaisinottovelvollisuudesta. Toimintojen ulkoistamisesta ei puhuta mitään. Jos siis kunta esimerkiksi päättää irtisanoa perhepäivähoitajien tai siivoojien sopimukset ja sen jälkeen ostaa saman työn samalta ihmiseltä, joka toimiikin yht´äkkiä toiminimellä, niin jotain mätäähän siinä on. Maksuvelvotteiden siirtäminen yksittäisten ihmisten kannettaviksi on moraalitonta.

Huomisen ruoka, ekologisempaa ja eettisempää

Maailma ei pysähdy, vaikka PAM neuvottelee parhaillaan yli kahtakymmentä sopimusta. Minä hoitelen vähän mitä sattuu hommia, kun neuvottelupäälliköt ja puheenjohtajat ovat kiinni kuka missäkin. Eikä haittaa. Aamupäivällä istuin Säätytalolla mielenkiintoisessa Maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä Huomisen ruoka- seminaarissa. Valmisteilla on kansallinen ruokastrategia ja keskusteluun voi perinteisten kuulemisten ja seminaarien lisäksi osallistua netissä. http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/100301_verkkokeskustelu_ruoka.html

Seminaarissa pitämäni puheenvuoro oli otsikon Ruoka ja kilpailukyky alla ja se mukaili tietenkin syksyllä aiheesta antamaamme lausuntoa. Haluamme kiinnittää erityisempää huomiota strategiassa esiin nostettuun eri toimijoiden koulutukseen. Strategiaehdotuksen tiivistelmässä kysytään, miten kotimaisten ruokatuotteiden menestystekijöistä viestitään kuluttajille? Ideoina on heitetty esimerkiksi tuottajien kuvien liittäminen kauppojen hyllyihin tai yhteystietoja, joista asiakas voi halutessaan hakea lisätietoa. Kaikki toimenpiteet ovat tervetulleita, mutta väittämäni on kuitenkin, että helpompaa ja joustavampaa asiakaspalvelua on, että vieressä seisovalta myyjältä saa tarvitsemansa tuotetiedon.


Siksipä avainkysymys on, miten kaikki ruokaketjun toimijat tuntevat käsittelemänsä ja myymänsä tuotteet? Hahmotetaanko tuotteiden menestystekijät ja tiedetäänkö niiden alkuperä tai jäljitettävyys, jotta niistä voidaan ja osataan kertoa kuluttajille. Tuotetuntemuksen lisääminen on iso koulutuskysymys. Ruokasektorin nelikenttäanalyysissä yhtenä menestystekijänä on mainittu korkea koulutustaso, mutta se ei nykyisellään koske ruokaketjun eri osissa toimivia kuin pieneltä osin. Korkeaksi koulutustasoksi täytyy myös mieltää jatkuva työn ohessa kouluttautuminen, ei ainoastaan pohjakoulutus. Tutkimuksen ja tuotekehityksen mukana pysyminen vaatii ruokaketjun joka kohdassa jatkuvaa tietojen päivittämistä sekä motivaatiota palvella kuluttajia mahdollisimman laajasti. Toisen asteen koulutusta tulee monipuolistaa ruokatuotteiden tuntemuksen sekä kuluttajaneuvonnan osalta ja lisäksi erityistä huomiota pitää kiinnittää sekä maahanmuuttajien että vähäisen koulutuksen varassa olevien aikuisten täydennyskoulutukseen. Vastuullisuus- ja ympäristökysymykset tulevat jatkossa vaikuttamaan nykyistä vahvemmin ostopäätöksen tekoon ja vastuu kuluttajien ohjaamisesta on yhdessä niin työnantajilla, yrittäjillä kuin työntekijöillä.

PAM teetti kesällä 2009 Suomen gallupilla eettistä kuluttamista selvittäneen tutkimuksen, jonka mukaan tällä hetkellä ainoastaan 52 % myyjistä koki pystyvänsä auttamaan asiakasta tuotteiden alkuperän selvittämisessä joko erittäin tai melko hyvin. Lähes 60 % vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut perehdytystä tuotteiden taustoihin. Kuluttajista 47 % piti alkuperää tai tuotantoa koskevaa tietoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä hankintaperusteena. Olisi selvittämisen arvoista, voitaisiinko erilaisilla tuotemerkinöillä ja yhteisten kansainvälisten standardien laajemmalla käytöllä helpottaa kuluttajien valintaa ja toisaalta turvata tuotteiden mahdollisimman ekologinen ja eettinen tuotanto.

Yksi maailman suurimmista vientialoista on valitettavasti jäänyt koko ruokastrategiaehdotuksesta pois. Johtuen ehkä siitä, että elinkeino on niin lapsenkengissä meillä. Nimittäin turismi. Matkailun edistämisessä ehdoton valttikorttimme on nimenomaan puhdas, turvallinen ja vahvasti omaleimainen ruoka ja korkea ravintola-alan osaaminen. Luonnon markkinoinnin rinnalle on meidän rohkaistuttava nostamaan loistava raaka-aine omavaraisuutemme ja huippukokkimme. Viimeksi viime viikolla tämä linja sai tukea, kun Suomen uusimman Michelin-tähden sai ravintola Luomo, jonka liiketoiminnan ydin perustuu ekologisuuteen ja eettisyyteen. Kuluttajien käyttäytymistä ohjaa yhä enemmän eettisyys, niin matkailun kuin syömisenkin osalta ja meidän pitäisi ymmärtää tarttua tilaisuuteen.

Yhteenvetona voisi todeta, että kaupan alalla sekä majoitus- ja ravintola-alalla keskeiset kilpailuetumme tulevaisuudessa ovat laatu, lähituotanto ja tuotetuntemus. Korkeatasoisen asiakaspalvelun varmistamiseksi on panostettava henkilöstön ammattitaidon jatkuvaan päivittämiseen.

Oma koti kullan kallis, kirjaimellisesti

Ympäristöministeriö asetti 1. helmikuuta 2010 alkaen työryhmän selvittämään valtiovallan roolia yhteiskunnan ja eri väestöryhmien tarpeita vastaavan asuntotarjonnan turvaamisessa sekä tasapainoisten asuntomarkkinoiden edistämisessä 2010-luvun Suomessa. SAK:sta on kutsuttu edustaja 18.3. järjestettävään kuulemistilaisuuteen ja hienosti taas tuli heti meillekin kommenttipyyntö. Yleensä aina aikataulu on tiukka, mutta silti täytyy antaa keskusjärjestölle kiitosta siitä, että liitoilta aina kysytään ennenkuin mennään jotakin lausumaan koko SAK:laisen kentän suulla. Eilen sitten kirjoittelin joitain huomioita pamilaisten näkökulmasta liittyen asumiseen, asuntotuotantoon sekä maankäytön suunnitteluun.

Kohtuuhintaisten asuntojen, niin vuokra- kuin omistusasuntojenkin puute kasvukeskuksissa on jo este työvoiman liikkuvuudelle. Suurimman ongelman muodostaa pääkaupunkiseutu. Uhkana on, että yhdyskuntarakenne hajautuu siten, että työpaikat ja asunnot sijaitsevat kohtuuttoman matkan päässä toisistaan. Julkisten ja yksityisten palvelualojen työntekijöillä on jo nyt suuria vaikeuksia maksaa esimerkiksi keskimääräisiä neliövuokria PKS4-alueella. Pulaa on edelleen pienistä kaksioista ja yksiöistä.


Asumisen hintaan tulee voida vaikuttaa alueiden monimuotoisella suunnittelulla, esimerkiksi autottomien alueiden kokeiluilla ja sekamuotoisilla (osaomistusta, vuokraa, omistusta) taloyhtiöillä. Kiinteistöhuollon ja isännöinnin ammattimaisuuden lisäämisellä ja oikea-aikaisten pienkorjausten, optimoidun jätehuollon ja automaation hyödyntämisellä pystytään myös tehokkaasti ehkäisemään jatkuvaa neliövuokrien nousua.

Tukku- ja vähittäiskauppa on selkeästi suurin työllistäjä metropolialueella, jonne arvioidaan muuttavan vielä noin 200 000 ihmistä muutaman vuosikymmenen säteellä. Maakuntatasoinen maankäytön suunnittelu ja kaavoitus olisi käynnistettävä viipymättä. Uusien asuinalueiden, kaupan suuryksiköiden ja teollisuuden sijoittumisen suunnittelussa on kiinnitettävä erityishuomiota työmatka- ja asiointiliikenteen sujuvuuteen. Sosiaaliselle asuntotuotannolle on osoitettava rakennuspaikkoja työvoimavaltaisten työpaikkakeskittymien läheisyydestä.

Metropolialueen aiesopimuksen toteutumisen varmistamiseksi ja nopeuttamiseksi alueen kunnille olisi tarjottava ”porkkana-rahaa”. Ylimääräisen ja määräaikaisen, suoraan kunnille osoitetun tuen tulisi määräytyä etupainotteisesti joko vahvistettujen kaavojen tai alkaneiden rakennuskohteiden mukaan.

Julkisen, eli ARA:n tuen on pysyttävä vähintään vuoden 2009 tasolla. Korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden lisäämiseen on panostettava nykyistä enemmän, mutta yhtä tärkeää on pitää sosiaalinen asuntotuotanto käynnissä investointiavustusten tuella. Erityisryhmien asumisen osalta nuorisoasumisen alin tuki olisi nostettava 10 %:iin ja tuetun asumisen kohteiden osalta tukeen olisi hyväksyttävä mukaan myös yleisten tilojen kustannuksia.

Vanhojen asuinalueiden, eli lähiöiden vetovoimaisuus ja palvelutarjonta on turvattava täydennysrakentamisella, peruskorjaussuunnitelmilla ja aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Kasvukeskuksissa on pitkäjänteisellä suunnittelulla ehkäistävä segrekaatiota, jota on nyt jo havaittavissa paikoitellen. Kaupungin/kunnan omistuspohjaa tulee jatkossakin olla asuntomarkkinoilla riittävästi, jotta aluekehitystä pystytään tarvittaessa ohjaamaan halutumpaan suuntaan.