Itsensä työllistävien turva

Pari päivää olen ollut uppoutuneena itsensä työllistävien syviin vesiin. Pääsyynä oli eilen iltäpäivällä Journalistiliiton järjestämä paneelikeskustelu, johon osallistuin. Monimuotoinen tiedonkeruu herätti itse asiassa vain enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta myös mielenkiintoisia pohdintoja. Ylipäätänsä määrittely kenestä puhutaan, kun puhutaan itsensä työllistävistä on hankalaa. Ja juuri siksi kyseinen ryhmä jää järjestelmän sokeaksi pisteeksi, kun mietitään vaikkapa työttömyysturvaa. Monen itsensä työllistävän kohdalla eivät täyty yrittäjyyden tunnusmerkit, mutta ei myöskään työsuhteisen palkansaajan tunnusmerkit. Hankalimmassa asemassa ovat he, jotka vaihtavat "statusta" jopa saman työpäivän sisällä.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana. 1996 Suomessa oli noin 160 000 yritystä, kun nyt ollaan jo yli 260 000: n. Esimerkiksi 80 % Helsingissä toimivista yrityksistä työllistää 1-5 henkeä. Yksinyrittäjiä suurin osa. Toki suurin osa on omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen ja haaveena on ainoastaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustanussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia.

Suurimmaksi kipukohdaksi tuntuu nousevan sosiaaliturva. Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää kuitenkin itsensä vakuuttamatta esimerkiksi työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Yhdenvertaisuuden nimissä ei ongelmaa voi kuitata ainoastaan sanomalla, että oma moka, mitäs ei aikanaan laskenut ja maksanut. Oman työn hinnoittelu ei useimmilla ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu, tilaajan määrittämä budjetti jne. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi 383,40 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

Ensimmäisenä korjausliikkeenä tulisi työttömyyskassalakia muuttaa siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Ketä muutos sitten koskisi? Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät (lähes sama kuin vuokratuolilaiset) määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsoittaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdolllisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön.

Seuraava ja hankalampi asia onkin miten kehitystä voitaisiin hidastaa. Irtisanomisten osalta laki määrittelee tarkastikin milloin esimerkiksi tuotannolliset- ja taloudelliset syyt toteutuvat ja löytyy kirjauksia takaisinottovelvollisuudesta. Toimintojen ulkoistamisesta ei puhuta mitään. Jos siis kunta esimerkiksi päättää irtisanoa perhepäivähoitajien tai siivoojien sopimukset ja sen jälkeen ostaa saman työn samalta ihmiseltä, joka toimiikin yht´äkkiä toiminimellä, niin jotain mätäähän siinä on. Maksuvelvotteiden siirtäminen yksittäisten ihmisten kannettaviksi on moraalitonta.