Kolmikanta kovilla

Pahin paine on toki keskusjärjestön neuvottelijoilla, mutta kyllä muidenkin työpäivät ovat saaneet säpinää kriisiytyneistä työuraneuvotteluista. Itsekin aloitin eilisen seitsemältä, kun kokoonnuimme pikakutsulla pohtimaan PAMin näkemyksiä työryhmien tuoreimpiin käänteisiin. Pöydällä lötköttävät edelleen työnantajien esitykset 40 vuoden työhistorian edellytyksestä vanhuuseläkeikään 63-vuotiaana sekä ikääntyneiden työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistaminen. Eläkeputken poisto olisi lähinnä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien simputusta. Edellisen laman jälkeen yritettiin hyvin moninaisin keinoin työllistää, uudelleenkouluttaa ja motivoida vanhuuseläkeikää lähestyviä, usein osatyökykyisiä ihmisiä. Tulokset olivat aika lailla surkeita. Ainoa suuri saavutus oli arkikieleemme pysyvästi jäänyt termi rakennetyöttömyys. Vuonna 2005 onneksi voimaan tuli kertaratkaisuna niin sanottu Lex Taipale. Myöhemmillä ratkaisuilla on inhimillinen siirtyminen työttömyydestä eläkkeelle mahdollistettu lisäpäivien ja varhennetun vanhuuseläkkeen avulla.

Nyt, työurien pidentämisen varjolla, työnantajat haluaisivat lisää helpotuksia omaan vastuuseensa. Vaikea on ymmärtää miten ikääntyneiden työttömyysturvan heikentäminen pidentäisi työuraa? Väittäisin, että hyvin harvoin kolmekymmentä vuotta yritystä palvellut 59-vuotias työntekijä itse pyytää työnantajalta irtisanomista. Erityisesti taloustaantuma on vauhdittanut ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisia, työuran jatkaminen ei ole siis työntekijän omasta halusta kiinni. Samaa todistavat tietysti tilastotkin. Vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana - mikäli työnantaja suo. Ja useimmat täysin työkykyiset alle kuusikymppiset toivoisivat löytävänsä vielä oman alansa töitä, mutta kun avoimet markkinat eivät vedä. Tilastokeskuksen mukaan 55-64 vuotiaiden työllisyysaste oli vuoden 2009 lopulla 54,9. Ehkäpä olisi syytä myös pohtia eläkevastuun keventämistä viimeisen työnantajan osalta. Älkää kysykö miten, mutta kai joku todellinen asiantuntija osaisi esittää malleja ikääntyneiden työllistymisen esteiden poistamiseksi muutoinkin kuin työttömyysturvaa leikkaamalla.

Viikko on vielä vääntöä jäljellä. Oma arvioni valitettavasti on, ettei sopua synny. Hallitus on irtisanoutunut työryhmissä olleista esityksistä, mutta silti hallituskorttia on väläytelty neuvotteluvalttina, eivätkä valtiosihteerit yleensä ole olleet kolmikantaisissa neuvotteluissa yksityishenkilöinä. Kansalainen Sailas on nyt kuitenkin valtionvarainministeriön puolesta jätetty puhumaan vain omalla suullaan, mikä kieltämättä antaa kummallisen kuvan hallituksen osallistumisesta kolmikantaan. Vai onko päässyt unohtumaan, ettei OECD ole se kolmas kanta. Väkisinkin hiipii mieleen ajatus, että koko näytelmän opetus on, että näin huonosti työmarkkinajärjestöt saavat hommat hoitumaan. Ensin haudattiin tupo ja näin hyvästellään kolmikanta. Toivottavasti ei. Varmaa kuitenkin on, että työskentely on politisoitunut ja pian joutuvat Katainen ja Vanhanen sanomaan kantansa.

Nuorten työllisyysaste on vuodessa laskenut 7,2 prosenttiyksikköä. Kaikki resurssit olisi suunnattava ehdottomasti työuran alkupäähän, siis nuorten nopean työllistymisen turvaamiseen. Nuorten koulutus- ja työpaikkatakuu ei ole mitään utopiaa, vaan siitä on onnistuneita esimerkkejä kunnista, joissa eri tahojen yhteistyöllä on kaikki "poimittu talteen". Ilman rahaa ja ammattitaitoista työvoimaa ei kuitenkaan mikään onnistu. Valtion tuottavuusohjelma olisi jäädytettävä ja annettava työvoimahallinnon rauhassa työskennellä nyt kun tarvetta kipeästi on. Kuten aiemminkin kirjoitin, on yhdentekevää työskenteleekö ihminen vuoden tai kaksi pidempään ennen vanhuuseläkettä, jos työelämään on päässyt vasta nelikymppisenä.