Aulailija

Vapaalla

2011-12-09T12:43:00.001+02:00

PAMin vaikuttamistyö ei ole lainkaan hiipunut, eikä aulailijakaan ole irtisanoutunut, mutta lukijoille tiedoksi, että blogi viettää hiljaiseloa syksyyn 2012 asti. Kyseessähän on työblogi ja erilaiset kabinetit ovat vaihtuneet osaltani hetkeksi vauvantuoksuiseen kotiin, joten jätän suosiolla ajankohtaisen kommentoinnin niille, jotka arkeansa toimistolla viettävät. Palaillaan asiaan siis jonkin ajan päästä!

Rehellisen yrittäjän puolesta - ja työntekijän

2011-02-09T14:12:00.002+02:00

Maan hallitus ei enää yhtään esitystä anna ja eduskuntakin jo laskee päiviä vaalivapaaseen, mutta erilaiset työryhmät porskuttavat hiki hatussa. Niin myös harmaata taloutta rakennus- ja majoitus- ja ravintola-alalla pohtiva ryhmä työ- ja elinkeinoministeriössä. Työryhmään kuuluu edustajia useammasta ministeriöstä, kaikista työmarkkinakeskusjärjestöistä ja sitten alakohtaisina edustajina olemme me, Rakennusliitto ja työnantajakumppanimme. Toimeksiantona on valmistella konkreettisia toimenpide-ehdotuksia tuleviin hallitusohjelmaneuvotteluihin. Mielessä on käynyt parikin kertaa, että miksei hommia hoidettu kuluneen neljän vuoden aikana ripeämmin, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Tulevan hallituksen - väristä riippumatta - on pakko huomioida nämäkin kysymykset jotenkin. On kestämätöntä, että valtio menettää vuosittain 4-5 miljardia euroa epärehellisen yritystoiminnan takia. Kaiken kaikkiaan harmaan talouden laajuden arvioidaan olevan jo 10-14 miljardia, siis suurin piirtein saman verran kuin koko sosiaali- ja terveysministeriön budjetti!

Toimenpiteitä nimittäin löytyy. Pitää vaan päättää mitä lakeja lähdetään ensimmäisenä sorvaamaan. Majoitus- ja ravintola-alalla olemme työnantajien kanssa yksimielisiä kaikista esitetyistä toimista. Sinällään harvinaista, mutta loogista, kaikki muutokset parantavat myös työntekijän turvaa niin työsuojelun kuin palkkojen tai eläkekertymien osalta. Meidän listamme olisi seuraavanlainen:

1) Tilaajavastuulaki on laajennettava koskemaan myös majoitus- ja ravintola-alaa
2) Käyttöön on otettava sertifioitu kassajärjestelmä ja kuitinantopakko (kassakoneeseen ns. musta laatikko, joka rekisteröi kaikki suoritukset)
3) Varastokirjanpidossa osalta tulisi edellyttää se, että alkoholin alkuperä pystytään osoittamaan tositteellisesti tarkastuksen yhteydessä (kassajärjetelmä hoitaa tämän automaattisesti, eli liittyy kohtaan 2)
4) Alkohotarkastajien valtuuksia on laajennettava siten, että he voivat myös tarkastaa kohteita, joilla ei ole anniskelulupaa, mutta epäillään, että alkoholia silti myydään ja luvalle olisi tarvetta
5) Omistussuhteiden muutokset on ilmoitettava ja laiminlyömisestä seuraisi sakko
6) Kaikki alkoholiostot tulisi tehdä lupanumerolla
7) Alkoholilain hallinnollisen seuraamusjärjestelmän kehittäminen. Lisättäisiin keinovalikoimaan hallinnollinen laiminlyöntimaksu, väliaikainen luvan peruuttaminen ja uhkasakko.

Ehdoton ykkönen kuitenkin koko hommassa on valvonta- ja tarkastusresurssien lisääminen. Lait voivat olla vaikka kuinka hyviä, mutta jos kiinnijäämisenriski on miinuksen puolella, niin koko homma on yhtä tyhjän kanssa. Tällä hetkellä Valvirassa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan on 1 virka! Viimeisen neljän vuoden aikana virkoja on vähennetty niin Valvirasta kuin aluehallinnostakin ja lisätarve olisi pienimmillään nyt 8 henkeä. Karkeasti voi kuitenkin laskea, että yksi tarkasta saa työllään valtiolle tuloja noin puolen miljoonan edestä ja palkkaan ei todellaakaan kulu samaa summaa. Yhtä lailla lisävoimia kaipaavat verottaja, poliisi, syyttäjä, ulkomaalaisviranomaiset ja tulli. Rikollista toimintaa pyörittäviä ei saada kiinni ja juttujen eteenpäin vieminen vie vuosia, kun tutkintapyynnöt kasautuvat pöydille.

Julkista keskustelua on syytä pitää yllä, jotta harmaan talouden torjunta ei unohdu vaalien jälkeisissä neuvotteluissa. Talousrikollisuus on meiltä kaikilta pois.

Perusturvaa

2010-12-16T11:40:00.000+02:00

Eilisen iltapäivän vietin kuunnellen työelämä tutkija, dosentti Raija Julkusta SAK:ssa. Pohjana oli Yksin sovittu-kirja, johon myös puheenjohtajamme Selin on kirjoittanut puheenvuoron. Julkunen on erittäin selkeä ja mielenkiintoinen puhuja ja olisi ollut mielenkiintoista kuunnella pidempäänkin hänen näkemyksiään suomalaisen perusturvan kehityksestä, mutta jo pätkäkin herätti ajatuksia. Tai oikeastaan selkeytti.

Viime viikkoina sosiaaliturvastamme on käyty paljon keskustelua ja monen syyttävä sormi on osoittanut ay-liikkeen suuntaan. Erityisesti Osmo Soininvaara on kohdentanut turhautumisensa SAK:öön ja samoilla linjoilla on ollut Heikki Hiilamo. Molempien kritiikki pohjautuu pieleen menneen sata-komitean työskentelyn nollatuloksiin. Ihmeelliseltä tuntuu, että pyyhkeitä ei saa päättäjät, vaan ammattiliitot, mutta kyllä tämäkin kestetään. On aivan totta, että Suomessa perusturva on jäänyt erittäin pahasti jälkeen ja toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavista puolestaan vain 3 % on köyhyysrajan alapuolella. Pohjoismaille tyypillistä onkin, että sosiaaliturvajärjestelmämme rakentuu voimakkaasti ansiosidonnaisten etujen varaan. Ongelma meillä vaan on, että 90-luvun laman vaatimien leikkausten jäljiltä ehdot ovat heikentyneet siten, että yhä harvempi on tosiasiallisesti ansisidonnaisiin etuihin oikeutettu. Tämä ei silti tarkoita sitä, että meidän tulisi luopua esimerkiksi ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, vaan päinvastoin pyrkiä palauttamaan ehdot vastaamaan tämän päivän pätkittyä työn teettämistä.

Yksittäisenä syynä peruspäivärahan korottamisen ongelmiin on mainittu kytkös ansisidonnaiseen. Molemmat nousevat, jos peruspäivärahaa korotetaan. Sinällään väite on täysin harhaanjohtava. Jos peruspäiväraha nousee euron, nousee ansiosidonnainen 55 senttiä. Siten esimerkiksi peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuukaudessa maksaisi tällä hetkellä bruttona 250 miljoona, jakaantuen ansisidonnaisen puolelle 90 miljoonaa ja perusturvaan 160 miljoonaa. Nettokustannus olisi valtiolla 140 miljoonaa vuodessa. Vertailuna vaikkapa työnantajien kela-maksun poisto, joka vähensi valtion tuloja 800 miljoonalla. Kyse ei siis ole kytköksestä, vaan valinnoista.

Eikä kyse ole ainoastaan rahasta, vaan hyvin syvästä periaatteesta. Sata vuotta sitten ihmistä suojasi ainoastaan oma omaisuus ja siihen liitetyt edut. Sittemmin luotiin sosiaaliturvajärjestelmä, jossa työ ja siitä saatu ansio oikeuttaa suojaan työttömyyden, sairauden, vanhemmuuden ja esimerkiksi opiskelun ajaksi. On tänä päivänä universaali oikeus olla turvattuna myös taloudellisesti, mikäli muita tuloja ei ole. Meillä tämän subjektiivisen oikeuden on realisoinut viimesijassa toimeentulotuki. Ihmisen ei ole tarvinnut erikseen ansaita oikeutustaan tulla toimeen. Nyt elämme kuitenkin ajassa, jossa hallituksen päätöksillä alle 25-vuotiaiden osalta tätä kaikille kuuluvaa perusturvaa murennetaan. 250 euroa kuukaudessa ei riitä elämiseen. Kannustamisen nimissä tehtiin valtava arvovalinta; onko ihminen arvokas vain tuottavana toimijana, vai tuleeko kaikista huolehtia humaanein perustein? Onko oikein, että nuorista huolehditaan vähän vähemmän kuin muista? Olisi ollut erittäin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa, kun perustuslakivaliokunta asiaa eduskunnassa käsitteli. Jo aiemmin vajaasta ihmisten yksilöllisistä syrjimättömyyden ja sosiaalisten oikeuksien suojasta annetaan koko ajan periksi.

Työ on ollut aiempina vuosikymmeninä paras tuloerojen tasaaja ja ansiosidonnaisilla etuisuuksilla on ehkäisty syrjäytymisriskejä, niin meillä kuin muissa Pohjoismaissa. Työn tuottamien verotulojen oikeudenmukainen jakaminen on ollut toinen merkittävä kansalaisten yhdenvertaisuutta tasaava tekijä. PAMin vaateet sosiaalisesti oikeudenmukaisesta verotuksesta, perusturvan parantamisesta sekä työllisyysasteen kasvattamisesta 75 %:iin ovatkin aivan avainkysymyksiä, kun pohdimme turvallisempaa ja paremmin voivaa Suomea ja ennen kaikkea suomalaisia.

Työvoimapula korjaantuu rahalla

2010-11-09T12:11:00.001+02:00

Taksikuskit tunnetusti havainnoivat hiljaisia signaaleja hyvin tarkasti. Niin tekin myös hän, jonka kyytiin puheenjohtajamme sattui samaan aikaan, kun PAMin ja Kiinteistöpalveluiden solmiman ansiokehitysohjelman uutisointi oli terävimmillään. Keskustelun aiheeksi oli luonnollisesti nousseet siivoojien palkat, tulevat korotukset ja erityisesti puheet työvoimapulasta. ”Ei täällä koskaan tule pulaa työntekijöistä, vaan pienipalkkaisista työntekijöistä”, kuului kuskin analyysi. Aivan oikeaan osui.

Mielikuva alhaisista tai epävarmoista ansioista ja aliarvostetusta työstä ei houkuttele uusia työntekijöitä. Mielikuva on onneksi pitkälti väärä, sillä nimenomaan kiinteistöpalvelut selvisivät viimeisimmästäkin taantumasta kuivin jaloin. Työsuhteet ovat pitkälti vakinaisia, työn tulevaisuus turvattua ja etenemismahdollisuudet lisääntyvät koko ajan työnkuvien monipuolistumisen myötä. Pienet palkat sen sijaan ovat aivan totta. On lähes mystiikkaa, miten pääkaupunkiseudulla asuva siivooja saa tulonsa riittämään ilman, että kokisi koko ajan tinkivänsä perusasioista. Kuka vaan voi kokeilla, miten taiteilla vaikkapa yhden lapsen kanssa Vantaalla reilun tuhannen euron kuukausitulojen ja vajaan kuuden sadan euron vuokran välillä. Ei tarvitse ihmetellä miksi niin moni työssäkäyvä joutuu turvautumaan asumistukeen.

Työnantajille todellisuuden myöntäminen ei ole ollut helppoa, mutta hieno avaus ansiokehitysohjelmamme silti on. Ensi vuoden alusta astuvat ensimmäiset alimpien taulukkopalkkojen korotukset voimaan, ja viiden vuoden aikana on tarkoitus kuroa umpeen eroa muihin palveluammatteihin. Kaiken kaikkiaan palkat nousevat noin 20 prosenttia. Nouseva ansiotaso yhdistettynä vakaisiin työsuhteisiin lisää varmasti mielenkiintoa alaa kohtaan. Väittäisin, että työntekijöitä löytyy, kunhan kokopäivätyöstä maksetaan kohtuullista korvausta. Omalla työllä on voitava tulla toimeen, joten nyt saatu sopu on vähintä mitä pitikin saada aikaiseksi. Silti vielä ensi vuonna lähes kaikki siivoojat saavat alle 1 500 euroa kuukaudessa, eli alle 60 prosenttia suomalaisten keskiansioista.

Tärkeintä on oikea suunta. Työmarkkinaosapuolten kesken on löydetty selkeästi yhteinen tahto kiinteistöpalvelualan kehittämiseksi, ja vastuu sopimuksen etenemisestä on nyt paikallisissa käsissä. Yrityksissä on iso työ palkkausjärjestelmän uudistamisessa ja työntekijöiden jatkokoulutuksessa. Pelkän rahan lisäksi tarvitaan panostuksia yrityskohtaiseen koulutukseen ja eri henkilöstöryhmien johtamiseen. Uudesta kiinteistöpalvelualan perustutkinnosta huolimatta vaaditaan yhä enemmän talokohtaista perehdyttämistä ja jatkuvaa työn ohessa tapahtuvaa lisäkoulutusta. Teknisestä kehityksestä huolimatta työ on hyvin fyysistä, joten ikääntyneiden työntekijöiden huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. On vaarallista ajatella lyhytjänteisesti, että työperäisen maahanmuuton lisäämisellä paikataan siivouspuolen sudenkuopat. Yhtä lailla maahanmuuttajataustaistenkin työntekijöiden kuuluu saada reilu palkka ja terveet eläkepäivät.

Pimeetä hommaa

2010-10-01T15:08:00.000+03:00

Juuri tänään tuli tiedote, jonka mukaan valtionvarainministeriö esittää uuden harmaan talouden selvittämisyksikön perustamista. Hienoa! Tosin ihmetyttää miksi kaksi vuotta sitten piti ensin lopettaa harmaan talouden setvintään erikoistunut poliisiyksikkö. Nyt yksikön vuosittaisiksi kuluiksi arvioidaan 2,5 miljoonaa euroa. Vain murto-osa siitä, mitä vuosittain menetetään verotuloina pimeiden töiden johdosta. Arviothan liikkuvat 2,5-5 miljardin välillä, eli ihan pienillä ei pelailla.

Valvirassa on tänä vuonna ollut käynnissä erityinen ravintolapuolen hanke, jossa erilaisissa kriteetereillä valikoitui sattumanvaraiset 160 yritystä erityistarkastuksen kohteeksi. Jo tästä joukosta menetetyt suorat ja välilliset verot nousivat kymmeniin miljooniin. Menetyksissä on lisäksi tarkasteltu asiaa vain valtion ja kuntien näkökulmasta, ei esimerkiksi työntekijältä kertymättä jääneinä työttömyysturva- ja eläke-etuuksina. Ilmiö on jo todella laaja tietyillä aloilla ja hyvä, että huoli harmaan talouden kasvusta on tavoittanut lähes kaikki päättäjät. Toki vieläkin on tahoja, joiden mielestä ongelmaa ei ole, eikä siihen voida puuttua. Tilastot vaan valitettavasti murskaavat nämä kuvitelmat.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta tilasi viime keväänä tutkimuksen kansainvälistyvästä harmaasta taloudesta ja samaten tänään lähetin PAMinkin lausunnon asiasta. Korostamme muun muassa tilaajavastuun kehittämistä, valvonnan tehostamista, rikosvastuun parempaa toimivuutta käytännössä ja rikoksella saadun hyödyn menettämistä. Toimialakohtaisten toimenpiteiden huomioiminen ja kirjaaminen on tärkeää pysyvien tulosten aikaansaamiseksi. Ravintola-alalla on esimerkiksi jo pitkään pohdittu tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden käyttöönottoa ja hankintaerän näkymistä asiakkaan kuitissa. Laaja-alainen kuluttajakampanjointi on lisäksi kannatettavaa.

Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi ehdottomasti harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta. Konkreettiseen valvontaan käytettäviä henkilöresursseja on kasvatettava, tämä tarkoittaa niin työsuojeluviranomaisia (ml. ulkomaalaistarkastajat), alkoholiviranomaisia kuin poliisiakin. Ammattiliitoille on vihdoin ja viimein saatava kanneoikeus, jotta päästään käsiksi myös niihin tapauksiin, joissa työntekijät eivät halua itse olla asiaa esiin nostamassa.

Tietosuojalaki on ymmärtääkseni työn alla ja viranomaisten tiedonsaantimahdollisuudet helpottuvat jo ensi vuoden alusta. Tietohakuja yhdistelemällä on mahdollista luoda ns. riskiyrityksen profiili, jolloin puuttuminen kohdentuu paremmin ja tehokkaammin. Riskitekijöiksi esimerkiksi ravintola-alalla muodostuu negatiivinen oma pääoma ja alle 50 % kate alkoholimyynnissä. Verottajalle tulisikin löytyä nyt resurssit aloittaa 2011 valtakunnallinen valvontahanke, kuten he ovat esittäneet. Edellisen kerran majoitus- ja ravintola-alaan on kunnolla pureuduttu vuosia sitten.

Valtion tuottavuusohjelmaa kannattaa näiltäkin osin tarkastella edelleen kriittisesti. Tekemättä jätetyt leikkaukset henkilötyövuosissa maksaisivat itsensä nopeasti takaisin kunnolla toteutuvan harmaan talouden valvonnan kautta. Ja vaikka itsekin kuvailen asiaa pitkälti talouden näkökulmasta, niin on muistettava, että useimmiten pimeästä työstä maksaa kalleimman kautta työntekijä. Vakavimmissa tapauksissa puhutaan ihmiskaupasta ja korvaamatta jääneistä, joskus vakavistakin, työtapaturmista. Pienimmillä vahingoilla selviävät jäävät kuitenkin ilman työtodistuksia, jo mainittuja etuuskertymiä ja alipalkkaus on lähes sääntö. Harmaan talouden kitkeminen on niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin katsoen ensi arvoisen tärkeää.

VM:n tiedotteeseen tästä
Tarkastusvaliokunnan tutkimukseen tästä

Kylmää kyytiä

2010-08-19T23:31:00.000+03:00

Budjettiriihi käytiin ennätysnopeasti läpi ja hallituksen yksimielinen esitys on valmiina. Varsinaista tulo- ja menoarviota en vielä valtionvarainministeriön sivuilta löytynyt, mutta yksittäisten kohtien osalta voisi jo todeta, että kylmää kyytiä on palkansaajille luvassa. Ensimmäistä kertaa koko 2000-luvulla ostovoima jää nollille tai menee jopa miinukselle. Veronmaksajien keskusliiton laskelmien mukaan keskituloisen 2 933 euroa ansaitsevan veroprosentti nousee 29,5 prosentista 29,8 prosenttiin. Ostovoiman muutokseen vaikuttaa tuloverotuksen ohella inflaation kiihtyminen, liitto arvioi. Ministeriö arvioi ensi vuoden inflaatiotasoksi 2,5 %. Veronmaksajien keskusliiton arvioissa on veroratkaisujen lisäksi huomioitu odotetut korotukset sosiaalivakuutusmaksuihin ja kunnallisveroon.

Käytännössä keskiverto pamilaisella on vielä paljon enemmän murheita tiedossa. Energiaverotusta kiristettiin 700 miljoonalla eurolla siten, että esimerkiksi kerrostaloasujalla vuokran korotus tullee olemaan noin 7 %:n luokkaa. Talonsa sähköllä tai öljyllä lämmittäviä houkutellaan luopumisiin pienellä korvauksella, mutta harva vuokra-asuja porkkanasta mitään hyötyy, varsinkaan suurempien kaupunkien keskustoissa. Energiaverojen kiristyminen iskee kipeästi pääkaupunkiseudulla asuviin. Vantaan ja Helsingin sähkötarpeesta valtaosa tuotetaan maakaasun ja kivihiilen yhteistuotannolla vielä tovin. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo sähkön ja lämmön yhteistuotannolle kaavaillun energiaveron nostavan helsinkiläisten kaukolämpökuluja yli 20 prosenttia. Hiilestä luopuminen nostaa jo itsessään lähivuosina sähkölaskuja ja nyt suuntaa vahvistetaan hallituksen toimin.

Indeksiin vuonna 2008 sidotut asiakasmaksut, kuten lasten päivähoitomaksu ja terveydenhoitomaksut nousevat jälleen vuoden alussa ihan tarpeeksi tuntuvasti. Vuoden 2010 alussahan päivähoidon täysipäiväisen hoidon maksu nousi kerralla 33euroa. Päälle tulevat vielä odotettavissa olevat kunnallisverojen korotukset. Helsingissä Vihreät ja Kokoomus kieltäytyivät viime vuonna edes ajattelemasta veroäyrien muutoksia ja nyt kiristyvän valtion talouslinjan lisäksi tulevat kuntapuolen veronostot ja todennäköiset menoleikkaukset. Kaiken kaikkiaan hiljainen hivuttautuminen kohti tasa-veroa jatkuu. Oikeudenmukaisesta taakanjaosta ei kannata puhua, kun pienituloisimmat palkansaajat laitetaan suhteellisesti maksumiehiksi.
Hallituksen esityksessä leikattiin työttömyyden hoitoon varattuja veroja 60 miljoonalla ja nuorten työpajojen määrärahoja 2 miljoonalla eurolla. Kuntapuolellahan kuntouttava työtoiminta ja nuorten työllistämisprojektit hoidetaan, joten vaihtoehtona on jättää ihmiset oman onnensa nojaan tai löytää väkisin rahat muilta momenteilta. Selvää kuitenkin on, että vaikka työllisyys ja talouskasvu osoittavat elpymisen merkkejä, ei nuoriso- tai pitkäaikaistyöttömyys korjaannu muutamassa kuukaudessa. Rakenteellista työttömyyttä on jopa 90-luvun laman jäljiltä edelleen ja 2000-luvun alun notkahduksen korjaamiseen kului nuorten puolella 3 vuotta ennenkuin tilastojen käyrät kääntyivät nousuun. Kuntatalouden kurjistuminen siis jatkuu.

Matalapalkkatuki ei saanut myöskään armoa. Vaikka kokeilun todettiin selkeästi parantaneen yli 54-vuotiaiden työmarkkina-asemaa, ei tukea haluttu jatkaa. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan kauniisti ikääntyneiden työntekijöiden työllistymismahdollisuuksien parantamisesta. Kumpaa tässä pitäisi uskoa, suoraan silmiin katsovaa puhuvaa päätä vai mustaa valkoisella? Pieni kiitos on kuitenkin annettava. Kiinteistöpalveluiden oman käytön arvolisäverotuksen alaraja noussee 50 000 euroon. Talonmiehet kiittävät työpaikkojensa puolesta. Ja toisaalta leikkattuaan aiempina vuosina kymmeniä miljoonia harmaan talouden torjunnasta, hallitus osoitti nyt ko. toimintaan 6 miljoonaa. Onhan se parempi kuin ei mitään, vaikkei vaikuttavuutta vielä tuolla rahalla kovin paljon saadakaan. Ennaltaehkäisevän ajattelun mukaan nimenomaan harmaata taloutta pitäisi ehkäistä ja karsia suurilla summilla, valtio kun menettää arvioitsijasta riippuen 2-4,5 miljardia euroa verotuloja vuosittain pimeiden markkinoiden takia.

Liikenneratkaisut onneksi tukevat pohjoisen matkailuelinkeinojen kehittämistä ja toki suuret investoinnit tuovat työtä. Pohjoisen ratahankkeilla on suuri vaikutus palvelualojen kehitykselle. Samaten pyrkimykset helpottaa nuorten jatko-opiskelupaikkojen saantia ovat oikeansuuntaisia muutoksia.

Lentävä lompakko

2010-07-18T11:00:00.002+03:00

Maailman suurin vientiala herää todenteolla henkiin kesällä. Turistit vaeltavat kuka minnekin, mutta valitettavan harva Suomeen. Matkailutoimialat työllistivät silti ennen taantumaa yli 130 000 henkeä ja kasvu on ollut vahvan tasaista yli kymmenen vuotta. Pienillä panostuksilla olisikin aivan realistista odottaa alan työllistävän vuonna 2020 noin 171 000 henkeä ja valtion verotulojen kasvavan neljästä miljardista hieman yli seitsemään. Suomen nostaminen todelliseksi matkailumaaksi vaatii kuitenkin matkailuelinkeinon omaa strategiaohjelmaa jo 2011-2015. Ei riitä, että työ- ja elinkeinoministeriöstä osoitetaan muutama turisti pohtimaan Lapin markkinointia matkamessuilla, vaan työhön on valjastettava parhaat voimat ja kaikki asianosaiset ministeriöt. Matkailu on ainoa vientiala, jonka kulutus tapahtuu kotimaassa ja joka maksaa arvonlisäveroa.

Suomen heikkoudet on helppo jokaisen nimetä. Hankala tavoitettavuus nostaa matkakustannuksia, hintatasomme on korkea ja mielikuva ilmastostamme ei ole kaikkein houkuttelevin. Vertailuksi voidaan kuitenkin todeta, että Norjassa matkailualan osuus BKT:sta on 4,7 %, kun se meillä on ainoastaan 2,3 %. Empiirinen kokemukseni kuitenkin kertoo, että Helsinki on jopa halpa Osloon verrattuna, eikä vuonoilla erityisen paljon lämpimämpääkään ole.
Suurin ongelmamme näyttäisi kuitenkin olevan tuntemattomuus. Vuoden 2008 Tourist destination brand – tutkimuksessa tämä tuhansien järvien ja tonttujen maamme jäi sijalle 27. Valitettavan harva lähtee, varsinkaan perheen kanssa, lomalle kohteeseen, josta ei ole koskaan kuullut. Kansainvälistyäkseen suomalainen matkailuelinkeino tarvitsee ennen kaikkea lisää myyntiä. Palvelukonseptit, niiden modulointi, jakelutieratkaisujen hallinta (ml. sekä perinteinen matkatoimistoille myynti että elektroniset jakelutiet) ja hintakuri ovat osa menestyksen edellyttämää kehitystyötä. Kotimaiset matkailualan yrittäjät ovat varmasti valmiita tiiviiseen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen, mikäli sektori halutaan nähdä yhtenä ”uutena Nokiana”.
Niin, ja tietysti ne vahvuudet. Kaikki trendit ja jo tilastotkin kertovat eettisen ja ekologisen matkailun lisääntymisestä. Materialistinen hedonismi on väistymässä ja puhtaus, rauha, turvallisuus ja luotettavuus ovat nousseet top vitoseen. Meillä on runsaasti houkuttelevia luontokohteita, vilkas tapahtumatarjonta, omaleimainen ruokakulttuuri ja kielitaitoista henkilökuntaa ympäri maan. Hitaasti matkaava karavaanarikaan ei siis välttämättä ole tietä tukkiva, raivostuttava pihtailija, vaan aluepoliittisesti merkittävä vientituote, jonka viihtymiseen kannattaa panostaa.

Tolkkua tupakkalakiin!

2010-06-15T22:16:00.000+03:00

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti tupakkalain uudistamisen jo reilusti yli vuosi sitten. Vuosi sitten keväällä vierailimme valtiosihteereiden luona keskustelemassa lain ongelmakohdista, vaan eipä pysy vesi hanhen selässä. Lain suurin ongelma, joka ei liity mitenkään tavoiteltaviin muutoksiin, kuten nuorten tupakoinnin vähentämiseen, on ja pysyy tekstissä. Toissa viikolla meidät oli vielä kutsuttu sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavaksi, mutta ei. Nyt käsittely on siirtynyt viimeiseen vaiheeseensa, eli eduskunnan suureen saliin. Viimeiset vetoomukset rustasimme tänään PTY:n Osmo Laineen kanssa. Jaa, että mikä se ongelma on? Alla kapulakielisenä homman ydin:

"PAM pitää ehdotettuja myyntikiellon rikkomista koskevien sääntöjen muutosta kohtuuttomina. Myyjä voi työssään joutua esimerkiksi uhkaavassa tilanteessa myymään tupakkatuotteita, ostaja käyttää väärennettyjä henkilöpapereita tai alaikäinen väittää ostaneensa itse tupakkaa suojellakseen välittäjää. Tällaisissa tapauksissa ei ole kohtuullista rangaista myyjää millään tavoin.
Myyntikiellon rikkomisen rangaistavuuden edellytyksenä tulee olla myyjien osalta riittävä perehdytys tupakkatuotteiden myyntiä koskeviin rajoituksiin. Perehdytyksessä on alalla olemassa hyviä käytäntöjä mm. ikärajapassi ja tällaisilla asiakirjoilla voidaan osoittaa työntekijän perehdytys tupakkatuotteiden myynnin sääntelyyn. Mikäli tällaista perehdytystä ei voida osoittaa, ei teko olisi rangaistava.
Lakiesityksen pykälä 31 c:n mukaan vähittäismyyntikiellon rikkomisesta ensisijainen vastuu on myyjällä. Myyntirikoksesta rangaistaessa tulisi kuitenkin olla yksiselitteistä, että teko on ollut tahallinen. Lisäksi on kokonaisuutena arvioitava, mikä on rikosoikeudellisten ja hallinnollisten seuraamusten suhde, ettei tilanne johda kohtuuttomaan sanktioiden kumuloitumiseen."

Ja koko ajan meille on vastattu, että eihän myyjää tietenkään rangaista. Ainoastaan teon ollessa tahallinen ja sellaisista rikoksista halutaan rangaistuksia koventaa jopa kahden vuoden vankeustuomioihin saakka. Maalaisjärkeä kuulemma pitäisi käyttää. Laki on kuitenkin laki. Jollei yleis- tai yksityiskohtaisissa perusteluissa ole sanakaan pykälän tulkinnasta tai tarkoitusperistä, niin aika vaikea on vain luottaa 2009 tai 2010 erään virkamiehen sanomaan sanaan. Lähtökohta ymmärtääkseni kuitenkin on, että laki on niinkuin se on kirjoitettu. Tässä tapauksessa pykälässä lukee aivan selkokielellä, että myyntirikoksesta vastaa myyjä ja poikkeustapauksissa hallinnolliset sanktiot voidaan kohdistaa ainoastaan myyntiluvan haltijaan. Eikä mitään mainintaa maalaisjärjestä tai "lieventävistä asianhaaroista" ole perusteluosissa. Odotetaanko tästä sitten vain ennakkotapausta, vai jätetäänkö lain pykälä vain kylmästi huomioimatta, kun jonkinlainen myyntirikos tapahtuu? Ja niitä muuten tapahtuu, päivittäin. Aika harvoin tosin tarkoituksella.

Luottamuksella

2010-05-20T11:51:00.000+03:00

PAMin kaksipäiväinen edustajisto on ohi. Kevään neuvottelut olivat aivan ehdottomasti kokouksen ykkösaihe, niin salissa kuin kahvitauoillakin. Huolestuttavinta oli, että useimmat toivat terveisiä kuinka työnantajien toimesta jo nyt haetaan tapoja vesittää sopimuksia ja kiertää uusia ehtoja. Yhtään työehtosopimusta ei siis ole vielä saatu edes painosta ulos, kun jo luottamusta murennetaan. Moneen otteeseen on neuvottelukierroksen aikana huomattu, että kummallista ilmaa on liikkeellä. Syvällä järjestelmässämme on ollut aina ajatus, että asioista sovitaan, kumppaneihin luotetaan ja tehdyille päätöksille ollaan lojaaleja. Nyt on yhteiskunnallinen henki kuitenkin eri. Ja sanon tarkoituksella henki. Mitään konkreettista on vaikea sormella osoittaa, mutta keskusteluiden sävy, käytetyt puheenvuorot, yksittäiset esitykset ja ennekaikkea käyttämättömät puheenvuorot viestittävät vahvasti, että yhteiskunnallinen luottamus on heikentynyt ja heikentyy koko ajan.

Luottamuspula tietysti aiheuttaa työpaikoilla paljon käytännön ongelmia, mutta on myös paljon suurempi uhka. European social survey 2002 tutkimuksessa yhtenä mittarina tarkasteltiin yhteiskunnallista luottamusta suhteessa rakenteelliseen kilpailukykyyn. Tutkimustulosten parhaimmistoa jälleen kerran olivat sopimiseen perustuvat pohjoismaat ja aivan hännän huippuna jo tuolloin oli Kreikka. Valtiontalous, elinkeinoelämä, kunnat ja asukkaat itse voivat paremmin ja olot ovat vakaammat maissa, joissa eri osapuolten välinen luottamus on vahva. Mistään uutisesta ei ole kyse. Tammikuun kihlaus solmittiin yli 60 vuotta sitten, kun huomattiin, että Suomi pärjää vain, jos suuntamme on yhteinen ja toisen sana pitää. Jostain käsittämättömästä syystä nyt ollaan kuitenkin murentamassa menestyksemme pohjaa.

Ilmeisesti porvaristomme luottamus omaan kaikkivoipaisuuteensa on pohjaton tai sitten ymmärrys elämän realiteeteista on aivan hukassa. Kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin hyvä tai kestävä. Lyhytnäköisen omahyväisyyden laskun maksavat ensimmäisenä pienempi tuloiset ja viime kädessä myös rikkaimpien menestymisen mahdollisuudet hupenevat. Pienessä kansakunnassa, mutta ei oikein muuallakaan, ole mahdollista tuottaa kasvua jättämällä osa porukasta pihalle käsiä heiluttelemaan.

Liittokierroksella ei tietenkään kolmas kanta neuvottelupöydässä istunut, mutta tässä tullaankin nimenomaan siihen henkeen. Miten maan hallitus on työmarkkinoiden vaikeuksiin suhtautunut, mihin ministerit ovat reagoineet tai olleet reagoimatta? Kesken neuvottelukierrosta käydyt keskustelut lakko-oikeuden rajoittamisesta ja eläkejärjestelmän heikentämisestä olivat omiaan kasvattamaan epäluuloa. Sen sijaan, että neuvotteluita olisi poliittisesti tuettu, haluttiin vain vetäytyä korostuneen sivuun ja ulkopuolisina tarkkailijoina arvostella työntekijöiden toimia.

Hyvinvointi- ja terveyserojen kasvattaminen on jo omiaan lisäämään laajaa tyytymättömyyttä, mutta kun päälle lisätään vielä muutaman miljoonan palkansaajan jatkuva kyräily, niin pommi on viritetty. Itse arvioisin, että ainoa tapa torjua rajähdys, on saada maahan toisenlainen hallitus. Johtoon on saatava puolueita, joissa arvot ovat jotain muutakin kuin kulloisenkiin kampanjaan sopiva strateginen valinta, sillä arvoista tulee totta vain, jos niiden merkitys on sisäistetty.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat arvoja, joita ilman ei yhteiskunnallista tasapainoa ja tulevaisuuden positiivista kehitystä luoda. Tasa-arvon toteutuminen taas vaatii luottamusta, neuvottelemista ja kunnioitusta. Työnsä loppusuoralla olevalla Saloniuksen johtamalla työmarkkinajärjestöjen työryhmällä, joka pohtii koko sopimus- ja työrauhajärjestelmän kehittämistä, on kovat paineet. Pikkulinnut kertovat, että henki ryhmässä on ollut hyvä. Ratkaisuhalukuutta löytyy ja erilaisista asioista on pystytty avoimesti keskustelemaan. Kunhan maan hallitus vaan pysyisi hommasta irrallaan hamaan loppuun saakka.

Vaikuttava esite

2010-04-30T14:09:00.001+03:00

PAMin yhteiskuntavaikuttamisen esite alkaa olla loppusuoralla! Eilen aloitettiin kuvaukset, jotka jatkuvat tänään ja ensi viikolla parina päivänä. Tekstejä ja taulukoita on luonnollisesti kasattu ja kirjoitettu jo ajat sitten.

Tiimityö on tässäkin hommassa korvaamatonta. Kuten kuvasta näkyy, tuli mm. Vanha-Ahon Matista vuosien tauon jälkeen lihamestari. Kuvattavien mallien haku on ollut lähinnä luovaa kaaosta, mutta lopputulos on varmasti loistava. Keskellä kuikuilee kuvaajamme Enriso ja vasemmalla kuvausmallimme Jaana (yökerhoemäntä).

Esitteen päätarkoitus on tuoda esille PAMin tavoitteet seuraavia eduskuntavaaleja ja hallitusohjelmaneuvotteluita silmälläpitäen. Neitsytmatkansa esite saa SDP:n puoluekokouksessa ja sen jälkeen ovat vuorossa Vasemmistiliittolaiset ja Keskustan puoluekokousväki. Pitkin syksyä vaalien lähestyessä vuorossa ovat istuvat kansanedustajat, ehdokkaat jne.

Esite koostuu muutamasta isommasta kokonaisuudesta, joissa otetaan kantaa erityisesti alojemme kasvumahdollisuuksien tukemiseen. Hyvin menestyvä toimiala työllistää, mutta tietenkin kaiken läpileikkaa huoli työntekijöiden jaksamisesta, tulo- ja terveyserojen kasvusta ja ylipäätänsä toimeentulon riittävydestä. Yksittäisinä asioina voisi esiin nostaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon turvaamisen, työteveyshuollon laajentamisen ja kattavuuden varmistamisen, maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden koulutustarpeet ja sovitellun päivärahan oikeudenmukaistamisen.

Painosta lehdykkä siis sapuu noin 23.5., joten sitten sitä voi käsiinsä kiinnostuneet hakea. Tai laitella vaikka tätä kautta postitustoiveen näytekappaleesta.

Hauskaa työväenjuhlaa kaikille!

Vpj:n nopeat liikkeet

2010-04-21T13:01:00.001+03:00

1. varapuheenjohtajamme Anssi Vuorio siirtyi tänään uusiin hommiin. Aikamoinen pommihan ilmoitus oli. Eilisessä hallituksessa ensin hyväksyttiin Majoitus- ja ravintola-alan sekä Kaupan tessit ja muissa asioissa Anssi kertoi aloittavansa uudessä työssä Toimihenkilöunionissa. Myöhemmin iltapäivällä selvisi, että uusi työ odotti jo tänään klo 8.30 tekijäänsä. Anssilla on pitkä pamilainen ura takanaan. Päätös ei varmasti ollut helppo ja sen toki näkikin kosteista silmäkulmista, kun hän hallitukselle asiansa esitti ja anoi työvapaata. Tehtävä TU:n ICT- ja viestintäalan sektorijohtajana on siis määräaikainen, kunnes Suoran ja TU:n yhdistyminen on paketissa. PAMin varapuheenjohtajan tehtävät jäivät toki samassa rytäkässä.

Tilanne on siis se, että toukokuun puolessa välissä kokoontuva PAMin edustajisto valitsee loppukaudelle uuden ensimmäisen varapuheenjohtajan. Kausi on tynkä. Jo marraskuussa kokoontuu liittokokous, joka valitsee puheenjohtajiston, hallituksen ja edustajiston. Arvelisin kuitenkin nyt toukokuussa valittavalla vpj:lla olevan suhteellisen hyvät asetelmat syksyä silmällä pitäen. Edunvalvontalinjamme on ilman linjajohtajaa nyt määräämättömän ajan, eiköhän johtoryhmä kuitenkin piakkoin jotain päätä. Hetki henkilöstöasioiden pohdinnalle ei tietenkään ole suotuisin, kun moni sopimuksistamme on vielä auki, mutta minkäs teet. Arjen on sujuttava mahdollisimman normaalisti ja tilanne on saatava tasapainoon ilman ylimääräistä draamaa.

Kuka sitten varapuheenjohtajan pallille olisi valmis? Valinta tehdään vajaan kuukauden päästä, joten on aika lailla selvää, että joku jo liiton keskustoimistolla työskentelevistä tullee nousemaan kyseiselle paikalle. Muualla työsuhteessa olevan tai muualla Suomessa asuvan on aika haasteellista järjestää asiansa kuukaudessa siten, että on valmis ottamaan vastuun 1. varapuheenjohtajan töistä, joihin on nykyisellään kuulunut mm. vastuu koko edunvalvontalinjan johtamisesta. Vastuualue muotoutuu ja painottuu toki aina henkilön mukaan, mutta nyt on aika lailla pakko mennä liittokokoukseen asti vanhoilla kaavoilla.

Onhan meillä ehdokkaita. Erittäin päteviä neuvottelupäälliköitä on useampia. Varsinaisena nimenä esiin on nostettu ainoastaan erityisalojen neuvottelupäällikkö Jaana Ylitalo. Ei yhtään hullumpi vaihtoehto. Jaanalla on kokemusta puheenjohtajan tehtävistä ja pitkä työhistoria liitossa ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, hän on varsin suosittu työtovereiden parissa. Spekulaatiota käydään varmasti myös maran neuvottelupäällikkö Annika Rönni-Sällisen osalta ja varmasti olisikin räväkkä ja asiantunteva valinta. Tosin kuulin jo, ettei Annika ole käytettävissä, joten se siitä. Kiinteistöpuolelta Hannu Sirosella tulee ikä vastaan ja sitten jäljelle jää kaupan neuvottelupäällikkö Juha Ojala. Työmyyrä, jonka sarkasmi on pettämätöntä, mutta riittääkö hänelläkään mielenkiinto? Eppäilenpä. Aluepäälliköistä tai muiden linjojen johtajista ei taida ehdokkaita löytyä. Näin ollen minä pelaisin rahani Jaana Ylitalon puolesta. Saatan olla karkeasti pielessä potentiaalisen ehdokasjoukon koostumuksesta, mutta omanihan häviän.

Lakko puree

2010-04-16T21:46:00.001+03:00

Lakkovuorokausi on jo yli puolenvälin. Aikamoinen viikko on takana. PAMin hallitus hylkäsi maanantaina valtakunnansovittelijan esityksen ja varsinainen propagandasota alkoi. Itse yritin seurata erityisesti facebookia, mutta myös muuta sosiaalista mediaa ja tiukkaa on tehnyt. Aktiivinen toiminta verkossa vie uskomattoman määrän aikaa ja energiaa, mutta toisaalta antaa myös uskoa voimavaroihimme. Faceen nousi Eetu Komsin toimesta hetkessä työtaistelu-tapahtuma ja tähän mennessä siihen on liittynyt reilusti yli 7000 jäsentä. Toki paljon vastustajiakin. Ja se erityisesti on minua mietityttänytkin. Normaalisti ihmisiä ei kiinnosta pätkän vertaa miten naapurilla menee, mutta työtaistelun koittaessa on yhdellä jos toisellakin painava sanansa sanottavanaan.

"Ilolla katselin ja juttelin tänään Prisman myyjien kanssa.Siellä kuulemma oli vain muutama umpikommari joka oli jäänyt lakkoon.Kamalaa kun valtakunnassa on työhaluttomia ihmisiä." Tämä yhtenä hyvin maltillisena maistiaisena. Edelleen ihminen, joka haluaa puolustaa omaa hyvinvointiaan leimataan kommariksi, järjestelmän ohjaamaksi, arvostelukyvyttömäksi tai vain idiootiksi. Omaisuutensa saa turvata miten lystää ja puolustautua saa haluamallaan tavallaan, mutta työehdot ja palkka pitäisi niellä annettuina totuuksina, kiltisti odotellen.

Ymmärrettävintä kuluneen viikon keskusteluissa onkin ollut työtaistelun syiden etsiminen. On vaikea selittää miksi juuri nyt on toimittava, kun iso osa neuvottelupöydän asioista on ainoastaan neuvottelijoiden tiedossa. Muutamia tietoja on vuotanut, mutta pääosin on vain tiedote toistaan vastaan. Ammattiliitot julkistavat neuvotelutavoitteensa aina ennen kierroksen alkua, mutta tätä tapaa tai odotetta ei ole työnantajaliitoille. Neuvotteluiden symmetria ei siis lähes sadan vuoden harjoittelunkaan jälkeen ole tasapainossa. Jo lähtökohtaisesti asetelma on se, että pöydässä on yksi pyytämässä ja toinen armosta antamassa. Aitoa ja laajan joukon arvioitavissa olevaa neuvottelua ei siis käydä, vaan avausten tekijän rooli on jätetty aina työntekijäjärjestöille, joka automaattisesti aiheuttaa sen, että julkisuuden koittaessa myös puolustajan ja selittäjän rooli on työntekijöillä. Heikompi hoitakoon. Taisto julkisen mielipiteen voittamisesta on raaka, sen kokivat kipeimmin taatusti tänä keväänä ahtaajat.

Tämän päivän taiston kärjeksi nousivat palkat, joka on ihan luonnollista pienipalkkaisella alalla. Pelkästään Stockmann, Kesko ja S-ryhmä tekivät omien pörssi-ilmoitustensa mukaan viime vuonna taantuman aikaan voittoa 46 miljoona kuukaudessa. PAMin palkankorotusvaade kustantaisi 1,5 miljoonaa kuukaudessa. Taitaa ratkaisu olla enemmän kiinni tahdosta kuin maksukyvystä. Ja tuntuu, että kyse on arvovallasta, eikä edes neuvottelijoiden, vaan taustatahojen. Palkka-ankkuri on osoittautunut vedenalaiseksi miinaksi ja Esa Lonkan pitäisi tehdä "Pohjanmaan" työ, vaan ei taida oikein luonnistua.

Toivottavaa on, että kutsu neuvotteluiden jatkamiseen tulee kuitenkin heti alkuviikosta. Seuraavaa kolmen päivän taistoa ei kannata päästää syntymään. EK on jo tulehduttanut osaltaan ilmapiiriä ja murentanut osapuolten luottamusta. Luottamuksen rakentaminen uudelleen, niin meille kuin koko työmarkkinakentälle, on hidas prosessi ja Suomella ei ole varaa sopimusyhteiskunnan rampautumiseen edes määräaikaisesti - se kun tuppaa vielä ketjuuntumaan.

Itsensä työllistävien turva

2010-04-09T14:26:00.000+03:00

Pari päivää olen ollut uppoutuneena itsensä työllistävien syviin vesiin. Pääsyynä oli eilen iltäpäivällä Journalistiliiton järjestämä paneelikeskustelu, johon osallistuin. Monimuotoinen tiedonkeruu herätti itse asiassa vain enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta myös mielenkiintoisia pohdintoja. Ylipäätänsä määrittely kenestä puhutaan, kun puhutaan itsensä työllistävistä on hankalaa. Ja juuri siksi kyseinen ryhmä jää järjestelmän sokeaksi pisteeksi, kun mietitään vaikkapa työttömyysturvaa. Monen itsensä työllistävän kohdalla eivät täyty yrittäjyyden tunnusmerkit, mutta ei myöskään työsuhteisen palkansaajan tunnusmerkit. Hankalimmassa asemassa ovat he, jotka vaihtavat "statusta" jopa saman työpäivän sisällä.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana. 1996 Suomessa oli noin 160 000 yritystä, kun nyt ollaan jo yli 260 000: n. Esimerkiksi 80 % Helsingissä toimivista yrityksistä työllistää 1-5 henkeä. Yksinyrittäjiä suurin osa. Toki suurin osa on omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen ja haaveena on ainoastaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustanussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia.

Suurimmaksi kipukohdaksi tuntuu nousevan sosiaaliturva. Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää kuitenkin itsensä vakuuttamatta esimerkiksi työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Yhdenvertaisuuden nimissä ei ongelmaa voi kuitata ainoastaan sanomalla, että oma moka, mitäs ei aikanaan laskenut ja maksanut. Oman työn hinnoittelu ei useimmilla ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu, tilaajan määrittämä budjetti jne. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi 383,40 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

Ensimmäisenä korjausliikkeenä tulisi työttömyyskassalakia muuttaa siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Ketä muutos sitten koskisi? Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät (lähes sama kuin vuokratuolilaiset) määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsoittaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdolllisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön.

Seuraava ja hankalampi asia onkin miten kehitystä voitaisiin hidastaa. Irtisanomisten osalta laki määrittelee tarkastikin milloin esimerkiksi tuotannolliset- ja taloudelliset syyt toteutuvat ja löytyy kirjauksia takaisinottovelvollisuudesta. Toimintojen ulkoistamisesta ei puhuta mitään. Jos siis kunta esimerkiksi päättää irtisanoa perhepäivähoitajien tai siivoojien sopimukset ja sen jälkeen ostaa saman työn samalta ihmiseltä, joka toimiikin yht´äkkiä toiminimellä, niin jotain mätäähän siinä on. Maksuvelvotteiden siirtäminen yksittäisten ihmisten kannettaviksi on moraalitonta.

Huomisen ruoka, ekologisempaa ja eettisempää

2010-03-22T15:49:00.000+02:00

Maailma ei pysähdy, vaikka PAM neuvottelee parhaillaan yli kahtakymmentä sopimusta. Minä hoitelen vähän mitä sattuu hommia, kun neuvottelupäälliköt ja puheenjohtajat ovat kiinni kuka missäkin. Eikä haittaa. Aamupäivällä istuin Säätytalolla mielenkiintoisessa Maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä Huomisen ruoka- seminaarissa. Valmisteilla on kansallinen ruokastrategia ja keskusteluun voi perinteisten kuulemisten ja seminaarien lisäksi osallistua netissä. http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/100301_verkkokeskustelu_ruoka.html

Seminaarissa pitämäni puheenvuoro oli otsikon Ruoka ja kilpailukyky alla ja se mukaili tietenkin syksyllä aiheesta antamaamme lausuntoa. Haluamme kiinnittää erityisempää huomiota strategiassa esiin nostettuun eri toimijoiden koulutukseen. Strategiaehdotuksen tiivistelmässä kysytään, miten kotimaisten ruokatuotteiden menestystekijöistä viestitään kuluttajille? Ideoina on heitetty esimerkiksi tuottajien kuvien liittäminen kauppojen hyllyihin tai yhteystietoja, joista asiakas voi halutessaan hakea lisätietoa. Kaikki toimenpiteet ovat tervetulleita, mutta väittämäni on kuitenkin, että helpompaa ja joustavampaa asiakaspalvelua on, että vieressä seisovalta myyjältä saa tarvitsemansa tuotetiedon.

Siksipä avainkysymys on, miten kaikki ruokaketjun toimijat tuntevat käsittelemänsä ja myymänsä tuotteet? Hahmotetaanko tuotteiden menestystekijät ja tiedetäänkö niiden alkuperä tai jäljitettävyys, jotta niistä voidaan ja osataan kertoa kuluttajille. Tuotetuntemuksen lisääminen on iso koulutuskysymys. Ruokasektorin nelikenttäanalyysissä yhtenä menestystekijänä on mainittu korkea koulutustaso, mutta se ei nykyisellään koske ruokaketjun eri osissa toimivia kuin pieneltä osin. Korkeaksi koulutustasoksi täytyy myös mieltää jatkuva työn ohessa kouluttautuminen, ei ainoastaan pohjakoulutus. Tutkimuksen ja tuotekehityksen mukana pysyminen vaatii ruokaketjun joka kohdassa jatkuvaa tietojen päivittämistä sekä motivaatiota palvella kuluttajia mahdollisimman laajasti. Toisen asteen koulutusta tulee monipuolistaa ruokatuotteiden tuntemuksen sekä kuluttajaneuvonnan osalta ja lisäksi erityistä huomiota pitää kiinnittää sekä maahanmuuttajien että vähäisen koulutuksen varassa olevien aikuisten täydennyskoulutukseen. Vastuullisuus- ja ympäristökysymykset tulevat jatkossa vaikuttamaan nykyistä vahvemmin ostopäätöksen tekoon ja vastuu kuluttajien ohjaamisesta on yhdessä niin työnantajilla, yrittäjillä kuin työntekijöillä.

PAM teetti kesällä 2009 Suomen gallupilla eettistä kuluttamista selvittäneen tutkimuksen, jonka mukaan tällä hetkellä ainoastaan 52 % myyjistä koki pystyvänsä auttamaan asiakasta tuotteiden alkuperän selvittämisessä joko erittäin tai melko hyvin. Lähes 60 % vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut perehdytystä tuotteiden taustoihin. Kuluttajista 47 % piti alkuperää tai tuotantoa koskevaa tietoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä hankintaperusteena. Olisi selvittämisen arvoista, voitaisiinko erilaisilla tuotemerkinöillä ja yhteisten kansainvälisten standardien laajemmalla käytöllä helpottaa kuluttajien valintaa ja toisaalta turvata tuotteiden mahdollisimman ekologinen ja eettinen tuotanto.

Yksi maailman suurimmista vientialoista on valitettavasti jäänyt koko ruokastrategiaehdotuksesta pois. Johtuen ehkä siitä, että elinkeino on niin lapsenkengissä meillä. Nimittäin turismi. Matkailun edistämisessä ehdoton valttikorttimme on nimenomaan puhdas, turvallinen ja vahvasti omaleimainen ruoka ja korkea ravintola-alan osaaminen. Luonnon markkinoinnin rinnalle on meidän rohkaistuttava nostamaan loistava raaka-aine omavaraisuutemme ja huippukokkimme. Viimeksi viime viikolla tämä linja sai tukea, kun Suomen uusimman Michelin-tähden sai ravintola Luomo, jonka liiketoiminnan ydin perustuu ekologisuuteen ja eettisyyteen. Kuluttajien käyttäytymistä ohjaa yhä enemmän eettisyys, niin matkailun kuin syömisenkin osalta ja meidän pitäisi ymmärtää tarttua tilaisuuteen.

Yhteenvetona voisi todeta, että kaupan alalla sekä majoitus- ja ravintola-alalla keskeiset kilpailuetumme tulevaisuudessa ovat laatu, lähituotanto ja tuotetuntemus. Korkeatasoisen asiakaspalvelun varmistamiseksi on panostettava henkilöstön ammattitaidon jatkuvaan päivittämiseen.

Oma koti kullan kallis, kirjaimellisesti

2010-03-10T09:27:00.000+02:00

Ympäristöministeriö asetti 1. helmikuuta 2010 alkaen työryhmän selvittämään valtiovallan roolia yhteiskunnan ja eri väestöryhmien tarpeita vastaavan asuntotarjonnan turvaamisessa sekä tasapainoisten asuntomarkkinoiden edistämisessä 2010-luvun Suomessa. SAK:sta on kutsuttu edustaja 18.3. järjestettävään kuulemistilaisuuteen ja hienosti taas tuli heti meillekin kommenttipyyntö. Yleensä aina aikataulu on tiukka, mutta silti täytyy antaa keskusjärjestölle kiitosta siitä, että liitoilta aina kysytään ennenkuin mennään jotakin lausumaan koko SAK:laisen kentän suulla. Eilen sitten kirjoittelin joitain huomioita pamilaisten näkökulmasta liittyen asumiseen, asuntotuotantoon sekä maankäytön suunnitteluun.

Kohtuuhintaisten asuntojen, niin vuokra- kuin omistusasuntojenkin puute kasvukeskuksissa on jo este työvoiman liikkuvuudelle. Suurimman ongelman muodostaa pääkaupunkiseutu. Uhkana on, että yhdyskuntarakenne hajautuu siten, että työpaikat ja asunnot sijaitsevat kohtuuttoman matkan päässä toisistaan. Julkisten ja yksityisten palvelualojen työntekijöillä on jo nyt suuria vaikeuksia maksaa esimerkiksi keskimääräisiä neliövuokria PKS4-alueella. Pulaa on edelleen pienistä kaksioista ja yksiöistä.

Asumisen hintaan tulee voida vaikuttaa alueiden monimuotoisella suunnittelulla, esimerkiksi autottomien alueiden kokeiluilla ja sekamuotoisilla (osaomistusta, vuokraa, omistusta) taloyhtiöillä. Kiinteistöhuollon ja isännöinnin ammattimaisuuden lisäämisellä ja oikea-aikaisten pienkorjausten, optimoidun jätehuollon ja automaation hyödyntämisellä pystytään myös tehokkaasti ehkäisemään jatkuvaa neliövuokrien nousua.

Tukku- ja vähittäiskauppa on selkeästi suurin työllistäjä metropolialueella, jonne arvioidaan muuttavan vielä noin 200 000 ihmistä muutaman vuosikymmenen säteellä. Maakuntatasoinen maankäytön suunnittelu ja kaavoitus olisi käynnistettävä viipymättä. Uusien asuinalueiden, kaupan suuryksiköiden ja teollisuuden sijoittumisen suunnittelussa on kiinnitettävä erityishuomiota työmatka- ja asiointiliikenteen sujuvuuteen. Sosiaaliselle asuntotuotannolle on osoitettava rakennuspaikkoja työvoimavaltaisten työpaikkakeskittymien läheisyydestä.

Metropolialueen aiesopimuksen toteutumisen varmistamiseksi ja nopeuttamiseksi alueen kunnille olisi tarjottava ”porkkana-rahaa”. Ylimääräisen ja määräaikaisen, suoraan kunnille osoitetun tuen tulisi määräytyä etupainotteisesti joko vahvistettujen kaavojen tai alkaneiden rakennuskohteiden mukaan.

Julkisen, eli ARA:n tuen on pysyttävä vähintään vuoden 2009 tasolla. Korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden lisäämiseen on panostettava nykyistä enemmän, mutta yhtä tärkeää on pitää sosiaalinen asuntotuotanto käynnissä investointiavustusten tuella. Erityisryhmien asumisen osalta nuorisoasumisen alin tuki olisi nostettava 10 %:iin ja tuetun asumisen kohteiden osalta tukeen olisi hyväksyttävä mukaan myös yleisten tilojen kustannuksia.

Vanhojen asuinalueiden, eli lähiöiden vetovoimaisuus ja palvelutarjonta on turvattava täydennysrakentamisella, peruskorjaussuunnitelmilla ja aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Kasvukeskuksissa on pitkäjänteisellä suunnittelulla ehkäistävä segrekaatiota, jota on nyt jo havaittavissa paikoitellen. Kaupungin/kunnan omistuspohjaa tulee jatkossakin olla asuntomarkkinoilla riittävästi, jotta aluekehitystä pystytään tarvittaessa ohjaamaan halutumpaan suuntaan.

Kontaktin kaipuu

2010-03-02T13:56:00.001+02:00

Vuorokausi täyspäiväistä työskentelyä sosiaalisessa mediassa ja julistaudun vanhojen kunnon aikojen kannattajaksi. Miten ihanaa olisi jutella kasvotusten, käydä debattia nähden mitä toinen tarkoittaa. Puhuessamme sanojen osuus viestinnästä on muistaakseni noin 30 % ja loppu perustuu non-verbaalisuuteen, siis elekieleen, äänenpainoihin, katseeseen. Ja mites se toteutuu kommunikaation pelastavassa sosiaalisessa mediassa? Ei yhtään mitenkään. Tuijotan kirjoittajan nimen vieressä olevaa tyhjää aukkoa, jossa voisi olla kuva, ja mietin miksi emme pääse asiassa eteenpäin.

Sosiaalisen median yksi kultaisista säännöistä on kaksisuuntaisuus. Ei ole tarkoitus vain kaataa tietoa jostain johonkin tai vaihdella linkkejä. Olen kuitenkin lyhyellä oppimäärällä jo turhautunut aidon keskusteluyhteyden puutteesta. Aloitimme eilen PAMin tavoiteohjelmatyön Ning-verkostossa, joka alustana vaikuttaa kyllä kaikin puolin lupaavalta. On mahdollisuus pidemmille blogeille, foorumi-keskustelulle, chatille, kuvan ja tekstin linkittämiselle jne. Minkään ei siis pitäisi estää eri puolilla Suomea asuvien pamilaisten säkenöivää työskentelyä. Vaan pahoin pekään, että kuitenkin teknisistä edellytyksistä huolimatta, esteeksi muodostunee, että todellakin ymmärrämme vain 30 % siitä, mitä toinen yrittää sanoa.

Haenkin nyt siis uusia lähestymiskulmia. Miten avata aiheet niin, että viesti olisi mahdollisimman yksiselitteinen, mutta kuitenkin provosoisi keskusteluun? Miten johdatella keskustelua siten, että aina aukeaisi uusi näkökulma, emmekä junnaisi yhdessä lokerossa. "Out of the box"-ajattelu ei siis lainkaan tarkoita uusien työvälineiden käyttöönottoa, vaan kokonaan uuden keskustelukulttuurin luomista. Kulttuurin, jossa ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla ei ole roolia. Pohdin siis luultavasti uuden, ainoastaan sanojen varassa kommunikoivan ihmistyypin kehittelyä.

Kirves ei tietenkään ole vielä lentämässä kaivoon, vaan vakaasti uskon ja vielä hartaammin toivon, että tulevan kahden kuukauden aikana aktiivikeskustelijat oppivat toistensa kirjallisen ilmaisun nyanssit ja verkkokeskustelu lähenee kasvokkain käytävää keskustelua. Aiheet eivät ole helppoja ja tavoiteltava päämäärä suuri. PAMin visiona on kuitenkin olla Suomen uudenaikaisin ammattiliitto 2015 ja se edellyttää, että meillä on aidosti jäsenten kanssa työstetty tavoiteohjelma 2010-2014 - aivan kuten ammattiliitoilla oli viime vuosisadan alussa.

Mukaan tavoiteohjelma työhön, PAMin rohkeimpaan ryhmään pääset kirjautumalla Ning-ryhmäämme, tervetuloa! Ryhmän sivuilla on tarkemmin tietoa työskentelytavasta ja ohjelmalle pohjaa antavista strategisista linjauksistamme. Minun turhaumiani ei tarvitse jakaa, vaan antaa palaa rohkeilla mielipiteillä!

Puuroa ja buranaa

2010-02-11T15:44:00.000+02:00

Parhaillaan yritän hioa loppuun lausuntoamme itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamisesta, eli vapauttamisesta päivittäistavarakauppaan. Voisiko siis lähitulevaisuudessa Suomessakin ostaa maitokaupasta tavallisimpia särky-, allergia- tai vaikkapa vatsan hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä? Päivittäistavarakauppa PTY on tilannut aiheesta kyselytutkimuksen ja järjestää 16.2. kuulemistilaisuuden. Heidän kantansa on jo vuosia ollut selvä: itsehoitolääkkeet kauppojen hyllyille. Muissa Pohjoismaissa linja on ollut samaan suuntaan. Viimeisimpänä Ruotsi purki apteekkien monopolin viime syksynä. Kaikilla on joitain rajoituksia, kuten korkeammat ikärajat, tuotesijoittelu on tarkkaan ohjeistettua jne., mutta silti ongelmia tarkastuksissa on ilmennyt aika lailla. Huolestuttavimpina Tanskan epäviralliset terveiset, joiden mukaan erityisesti särkylääkkeiden väärinkäyttö nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Valtaosassa muuta Eurooppaa kaikki lääketuotteet ovat tiukasti apteekkien hallussa, mistään yleismaailmallisesta kehitystrendistä ei siis ole kyse.

Yleinen uskomushan on, ettei itsehoitolääkkeistä ole mitään vaaraa. Vaikuttavat ainesosat ovat kuitenkin aivan samoja kuin reseptilääkkeissä ja yhteisvaikutukset osaamattoman käsissä arvaamattomia. Vahingot siis lisääntyvät kun käyttökin lisääntyy ja niinhän väistämättä käy, kun tarjonta laajenee. Maalaisjärjellä ajatellen esimerkiksi parasetamoli on ihan tavallinen ja vaaraton aine. Sen vakavin haitta on kuitenkin liian suuren kerta-annoksen tai jatkuvasti otettujen pienten annosten aiheuttama myrkytys, joka voi johtaa kuolemaan tai maksavaurioon. Yhdysvalloissa 75 % lääkkeiden aiheuttamista maksan toimintahäiriöistä johtuu parasetamolista. Puhumattakaan riskeistä, jos lääkkeen yhteyteen liitetään jokin muu maksaa rasittava aine, kuten alkoholi, joka ei olisi ihan epätyypillistä Suomessa. Mikäänhän ei tietenkään nykyäänkään estä väärinkäyttämästä itsehoitolääkkeitä, mutta pienemmissä apteekeissa henkilökunta kyllä panee merkille asiakkaan ostokset tai toistuvat käynnit. Lääkeneuvontaahan ei saa antaa kuin farmaseutti tai proviisori, joita ei tietenkään lähimarketista löydy.

Osaltaan apteekki on toki omaa kuoppaansa kaivanut laajentamalla tuotevalikoimaansa lotosta meikkeihin ja ohjaamalla asiakkaita itsepalveluun. Ääriesimerkkejä on kuitenkin vähän, ainoastaan isojen kaupunkien keskustoissa. Valtaosa apteekeista on edelleen pieniä, tiskin takaa palvelunsa hoitavia. Apteekkiverkostomme on nykyisellään pohjoismaiden kattavin ja sellaisena se olisi pidettäväkin. Kyseessä ovat tietenkin myös apteekkien teknisen henkilökunnan työpaikat. Mikäli itsehoitolääkkeiden vapauttaminen rapauttaa verkostoa, kuten Norjassa on käynyt, on uhkana, että reseptilääkkeiden saanti hankaloituu liiaksi. Useamman vuoden ajan on syrjäseuduilla ollut mahdollista ylläpitää kaupan yhteydessä ns. lääkekaappia. Lääkekaappijärjestelmää pitäisikin kehittää pidemmälle ja laajentaa vaikkapa siten, että kerran viikossa paikalla olisi myös farmauseuttista henkilökuntaa, jolloin olisi mahdollista hoitaa myös reseptilääketoimituksia.

Kuluttajien kanta on ymmärrettävästi se, että tavallisimpia itsehoitolääkkeitä tulisi saada päivittäistavarakaupoista. Ongelma on vaan se, ettei haittoja tunneta niin hyvin kuin luullaan ja entistä enemmän siirrytään diagnosoimaan vaivoja itse. Näin uskoisin tapahtuvan erityisesti vanhuksilla ja miehillä. Arvelullani ei ole mitään feminististä takapirua, vaan ainoastaan tilastot siitä, että jo nykyisellään työikäiset miehet hakeutuvat keskimääräistä myöhemmin vaivojensa kanssa lääkärin vastaanotolle. Väärä hoito tai hoidon viivästyminen on yksilön kannalta usein kohtalokasta, mutta myös kansantaloudellisesti haitallista.

Ja toisaalta useimmiten asiat menevät hyvin ja tuntuu lähes turhalta kiusanteolta, ettei kyypakkausta tai heinänuhasumutetta saa mökkireissulla lähikaupasta, vaan on lähdettävä kylille apteekkia etsimään. Välimallin ratkaisu voisi olla hyvin suppean valikoiman vapauttaminen päivittäistavarakauppaan. Toisaalta voitaisiin myös vaatia apteekkien vielä aktiivisempaa otetta lääkeneuvonnan suhteen. Hyllyistä pois kosmetiikka ja tilalle roimasti valistusta ja henkilökohtaista otetta.

Kolmikanta kovilla

2010-01-26T13:28:00.000+02:00

Pahin paine on toki keskusjärjestön neuvottelijoilla, mutta kyllä muidenkin työpäivät ovat saaneet säpinää kriisiytyneistä työuraneuvotteluista. Itsekin aloitin eilisen seitsemältä, kun kokoonnuimme pikakutsulla pohtimaan PAMin näkemyksiä työryhmien tuoreimpiin käänteisiin. Pöydällä lötköttävät edelleen työnantajien esitykset 40 vuoden työhistorian edellytyksestä vanhuuseläkeikään 63-vuotiaana sekä ikääntyneiden työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistaminen. Eläkeputken poisto olisi lähinnä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien simputusta. Edellisen laman jälkeen yritettiin hyvin moninaisin keinoin työllistää, uudelleenkouluttaa ja motivoida vanhuuseläkeikää lähestyviä, usein osatyökykyisiä ihmisiä. Tulokset olivat aika lailla surkeita. Ainoa suuri saavutus oli arkikieleemme pysyvästi jäänyt termi rakennetyöttömyys. Vuonna 2005 onneksi voimaan tuli kertaratkaisuna niin sanottu Lex Taipale. Myöhemmillä ratkaisuilla on inhimillinen siirtyminen työttömyydestä eläkkeelle mahdollistettu lisäpäivien ja varhennetun vanhuuseläkkeen avulla.

Nyt, työurien pidentämisen varjolla, työnantajat haluaisivat lisää helpotuksia omaan vastuuseensa. Vaikea on ymmärtää miten ikääntyneiden työttömyysturvan heikentäminen pidentäisi työuraa? Väittäisin, että hyvin harvoin kolmekymmentä vuotta yritystä palvellut 59-vuotias työntekijä itse pyytää työnantajalta irtisanomista. Erityisesti taloustaantuma on vauhdittanut ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisia, työuran jatkaminen ei ole siis työntekijän omasta halusta kiinni. Samaa todistavat tietysti tilastotkin. Vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana - mikäli työnantaja suo. Ja useimmat täysin työkykyiset alle kuusikymppiset toivoisivat löytävänsä vielä oman alansa töitä, mutta kun avoimet markkinat eivät vedä. Tilastokeskuksen mukaan 55-64 vuotiaiden työllisyysaste oli vuoden 2009 lopulla 54,9. Ehkäpä olisi syytä myös pohtia eläkevastuun keventämistä viimeisen työnantajan osalta. Älkää kysykö miten, mutta kai joku todellinen asiantuntija osaisi esittää malleja ikääntyneiden työllistymisen esteiden poistamiseksi muutoinkin kuin työttömyysturvaa leikkaamalla.

Viikko on vielä vääntöä jäljellä. Oma arvioni valitettavasti on, ettei sopua synny. Hallitus on irtisanoutunut työryhmissä olleista esityksistä, mutta silti hallituskorttia on väläytelty neuvotteluvalttina, eivätkä valtiosihteerit yleensä ole olleet kolmikantaisissa neuvotteluissa yksityishenkilöinä. Kansalainen Sailas on nyt kuitenkin valtionvarainministeriön puolesta jätetty puhumaan vain omalla suullaan, mikä kieltämättä antaa kummallisen kuvan hallituksen osallistumisesta kolmikantaan. Vai onko päässyt unohtumaan, ettei OECD ole se kolmas kanta. Väkisinkin hiipii mieleen ajatus, että koko näytelmän opetus on, että näin huonosti työmarkkinajärjestöt saavat hommat hoitumaan. Ensin haudattiin tupo ja näin hyvästellään kolmikanta. Toivottavasti ei. Varmaa kuitenkin on, että työskentely on politisoitunut ja pian joutuvat Katainen ja Vanhanen sanomaan kantansa.

Nuorten työllisyysaste on vuodessa laskenut 7,2 prosenttiyksikköä. Kaikki resurssit olisi suunnattava ehdottomasti työuran alkupäähän, siis nuorten nopean työllistymisen turvaamiseen. Nuorten koulutus- ja työpaikkatakuu ei ole mitään utopiaa, vaan siitä on onnistuneita esimerkkejä kunnista, joissa eri tahojen yhteistyöllä on kaikki "poimittu talteen". Ilman rahaa ja ammattitaitoista työvoimaa ei kuitenkaan mikään onnistu. Valtion tuottavuusohjelma olisi jäädytettävä ja annettava työvoimahallinnon rauhassa työskennellä nyt kun tarvetta kipeästi on. Kuten aiemminkin kirjoitin, on yhdentekevää työskenteleekö ihminen vuoden tai kaksi pidempään ennen vanhuuseläkettä, jos työelämään on päässyt vasta nelikymppisenä.

Yleisön pyynnöstä - liikeaikalaki

2009-12-22T10:31:00.004+02:00

Uusi vähittäiskaupan aukioloja säätelevä laki astui voimaan vasta kolme viikkoa sitten, mutta tuntuu, että keskustelu olisi käyty loppuun jo vuosi sitten. No näinhän ei tietenkään ole, vaan kysymysmerkkejä on paljon ja pelkoja vielä enemmän. Ajattelinpa siis - osittain pyynnöstä - kerrata vielä hieman mitä lain valmistelun kannalta tapahtui ja mitä lakimuutos toi tullessaan.

Taustaa
Hallitusohjelmaan kirjattiin 2007 tavoite kaupan aukioloaikojen selkeyttämisestä. Mitään muuta selkeyttämisellä ei tarkoitettu kuin kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. Kaupan liiton tavoitteena on ollut jo vuosikausia kaiken aukioloja säätelevän lainsäädännön purkaminen ja ajatus on saanut muun muassa eduskunnassa tukea Kokoomuslaisilta. Liikeaikalaki alkoi pikkuhiljaa edetä työministeriössä ja syksyllä 2008 Kaupan liitto kutsui PAMin neuvotteluihin. Tilanne oli sillä tavalla historiallinen, että työmarkkinaosapuolet istuivat samaan pöytään jo ennenkuin yhtään esitystä oli tehty. Näin ollen siis myös työntekijöiden ääni saatiin kuuluviin alusta asti. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä odottamaan mitä meille esitetään ja yrittää vaikuttaa valmiiseen lakiesitykseen, joka tunnetusti on hyvin hankalaa.

Yhteinen kompromissi löytyi neuvotteluiden jälkeen marraskuussa 2008. Sitten alkoi poliittinen jahkailu ja lopulta toukokuussa 2009 työministeri toi esityksensä eduskunnalle, joka jäikin lähes samantien kesälomille.
Syksyllä asiaan palattiin. Tapasimme erilaisilla kokoonpanoilla Suomen hiusyrittäjien, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä talousvaliokunnan päättäjiä. Ministerit oli läpikäyty jo 2008. Hiusyrittäjien kanssa oli vielä yhteinen ponnistus alan palauttamisesta liikeaikalain piiriin, se kun oli poistettu (kuten vuonna 2000) esityksestä. Loppuun asti yritimme myös kaikkien järjestöosapuolten kanssa ajaa poikkeuslupien keskittämistä yhdelle viranomaiselle. Sille esitykselle ei kuitenkaan eduskunnassa lämmetty, mutta hiusala saatiin ilman kummempia vääntöjä takaisin lakitekstiin.

Toiveidemme mukaisesti käsittely meni niinkin sukkelasti, että laki astui voimaan 1.12.2009, eli ennen joulun pyhiä. Samaan aikaan astuivat voimaan PAMin ja Kaupan liiton sopimat työehtosopimusmuutokset. Tässä siis ollaan nyt. Osalle aukiolojen laajentuminen on edelleen yhtä myrkkyä ja ymmärrän hyvin. Työajat eivät ole enää samat kuin työhön tultaessa. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin ensisilmäykseltä saattaa näyttää. Kyse on enemmänkin siitä, pystytäänkö työpaikoilla asiat sopimaan niinkuin tarkoitus olisi.

Mikä muuttui?
Lain olennaisimmat muutokset koskevat yli 400 neliöisiä päivittäistavarakauppoja. Pienempien osalta ei aukiolorajoituksia enää ole lainkaan, mutta käytännössä niiden aukiolot pysyvät aikalailla samoina kuin tähänkin asti. Joidenkin kohdalla lauantai-iltaa saatetaan jatkaa, mutta esimerkiksi yöaikana aukipitäminen on valtaosalle totaalisen kannattamatonta. Liikenneasemien työntekijöiden osalta tilanne tasa-arvoistui, kun tienvarsikaupat joutuvat nyt noudattamaan samoja aukioloaikoja samoin kokorajoituksin kuin muutkin ja iltalisät saatiin MaRan kanssa sovittua kaupan tessin kanssa samalle tasolle - vihdoinkin.

Aiemmin mahdollisia kalenteriviikkoja, jolloin isot liikkeet ovat voineet olla auki seitsemän päivää, on ollut vuodessa 22. Poikkeusluvilla vielä muutama enemmänkin. Uuden lain myötä seitsemänpäiväisiä viikkoja on 38. Muille viikoille osuu jokin sellainen juhlapyhä, joka on jo laissa määritelty päiväksi, jolloin kaikkien liikkeiden on oltava suljettuina. Kaupan liiton ja PAMin sopimuksessa sovittiin uutena asiana, että työntekijällä on oikeus 22 vapaaseen sunnuntaihin. Näin ollen siis potentiaalisia sunnuntaitöitä tulee 26 päivälle. Jos tilanne on ollut se, että aiemminkin on ollut töissä silloin, kun liike on ollut sunnuntaisin auki, niin nyt vuoteen tulee 4 sunnuntaita lisää. Ihan siis kaikkia vapaapäiviä ei joudu edelleenkään käyttämään töissänsä. Ja lisäksi työntekijällä on oikeus vaatia sunnuntai vapaaksi perustellusta perhesyystä, eli merkkipäivien, lapsen hoitojärjestelyiden tms. takia. Mielenkiintoista on tietysti odotella ensimmäisiä perhekäsitteestä syntyviä erimielisyyksiä, jotka yleensä tuppaavat nousemaan pintaan tämänkaltaisten pykälien kohdalla. Ja tulkitaanko hoitojärjestelyt koskemaan vain pieniä lapsia, miten on ikääntyneiden vanhempien laita? Luottamusmiesten kannattaa siis olla hereillä, jotta käytännön toteutus ei muodostu liian yksisilmäiseksi.

Hommaa luottareille aiheuttavat toki muutkin mahdolliset muutokset. Työaikojen reilumpi muutos, kuten yötyöhön siirtyminen, edellyttää yt-neuvotteluita. Lisäksi sopimuksellamme turvattiin se, että sunnuntaityön teettämiseen tarvitaan edelleen työntekijän suostumus. Oma juttunsa onkin, onko työntekijällä aito mahdollisuus kieltäytyä sunnuntaityöstä. Mikäli kaupalle lisää aukiolotunteja tulee, niin edellyttämme tietysti, että paikallisin työaikajärjestelyin asia hoidetaan siten, että nykyiset osa-aikaiset ovat etusijalla.

Yli 400 neliöisissä liikkeissä työskentelee tällä hetkellä noin 100 000 työntekijää. Laajeneville aukioloilla on tietysti vielä vaikutuksensa muun muassa vartiointiin, kiinteistöhuoltoon, siivoukseen, varastoihin jne. Varastojahan jo tehdyt tes-muutokset koskevat, mutta muiden osalta asia nousee taatusti esille kevään neuvotteluissa, normaalin tes-kierroksen yhteydessä. Kuntapuolen palveluiden osalta kukaan ei osaa sanoa mitään. Tarve julkisen liikenteeseen ja päivähoitoon lisääntyy varmasti, mutta nykyisessä kuntien taloustilanteessa tulevaisuus ei näytä valoisalta. Yhden tavallisen päiväkodin muuttaminen vuoropäiväkodiksi on esimerkiksi Vantaalla melkein puolen miljoonan paukku. Näihin ongelmiin hallitus varmaan vastaa kevään aikana.

Joulurauha kaupoissa koittaa vihdoin kello 12, kuten suurimmalle osalle muitakin suomalaisia. Kun Turku on sanansa sanonut, on turha enää juosta unohtuneiden rosollitarpeiden perässä, seuraavan kerran ostoksille pääsee tapanina.

Rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja iloista, mutta varovaista, vuodenvaihdetta!

PS. Koko PAMin ja Kaupan liiton tes-paketin löydät tästä ja talousvaliokunnan mietinnön kaikkine perusteluineen tästä

Määräaikainen syrjintä on OK

2009-12-11T14:33:00.000+02:00

Eduskunta päätti antaa pienen joululahjan osa-aikatyöntekijöille ja alle 3000 euroa tienaaville lomautetuille. Toissapäivänä hyväksyttiin lakiesitys työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta. Tutummin kyse on sovitellusta päivärahasta. Metallin ja teknologiateollisuuden neuvotteluiden yhteydessä valtiovalta lupasi uudistuksen soviteltuun työttömyysturvaan. Kolmikantaisesti, mutta yhdessä pöydässä sovittiin toimista, jotka vaikuttavat kaikille aloille. Asia ei liiemmin puhuttanut edes Metallin valtuustossa diiliä hyväksyttäessä, joten voinen vetää johtopäätöksen, että työttömyyskassan työn sujuvoittaminen oli tärkeämpää kuin pienempi palkkaisen työkaverin työttömuuskorvauksen taso.

Lausuntonsa esitykseen antoivat perustuslakivaliokunta (PeVL), työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL) ja lopullisen mietinnön valmisti sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL). Alkusyksystä työtä pohjusti hallitusneuvos Esko Salon vetämä työryhmä. Jokaiselle taholle mekin valmistimme materiaalia ja laskelmia ja itse kävin kuultavana kahdessa viimeksi mainitussa valiokunnassa. Tunnelma valiokunnissa oli asiamme kannalta hyvä, mutta sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä päätösten kanssa.

Muutama suora lainaus. TyV:in lausunnossa todetaan seuraavasti: " Naisvaltaisilla palvelualoilla työntekijät ovat siis joissakin tilanteissa huonommassa asemassa - - Valiokunta katsoo, että lähtökohtaisesti kaikkia toimialoja ja niille soveltuvia lomautustapoja samoin kuin lomautusten kohteena olevia työntekijöitä tulee kohdella lainsäädännössä yhdenvertaisin periaattein. Valiokunta katsoo kuitenkin, että koska kyse on määräaikaisesta laista, jolla pyritään auttamaan erittäin vaikeassa tilanteessa olevaa teollisuutta, on lakiesitys hyväksyttävissä".

StVL omassa mietinnössään: "Alle 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevien päivärahan määrä sen sijaan on mainituissa tilanteissa nykyistä soviteltua päivärahaa matalampi. Työttömyyspäivärahan määrä vähenee tällöin nykyiseen verrattuna sitä enemmän, mitä pienemmät työntekijän ansiot ovat".

Kaikki lakiesityksen ongelmat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osalta olivat siis tiedossa, kun päätös tehtiin. Nyt olemme tilanteessa, jossa eri tavalla vajaatyölliset saavat korvauksia eri perustein ja osalla työttömyyskorvaus laskee jopa 80 euroa kuukaudessa. Annan muutaman esimerkin suhteellisesta ja absoluuttisesta häviämisestä.

1) Työntekijä X:n työaikaa on lyhennetty 25% siten, että hän tekee vajaata päivää maanantaista perjantaihin. Työntekijä Y:n työaikaa puolestaan on lyhennetty 20% niin, että hän työskentelee maanantaista torstaihin. Molempien kokonaistyöajan palkka on 2500 euroa kuukaudessa. Hyväksytyn lain myötä X ei saa lainkaan työttömyyskorvausta, sen sijaan Y:lle myönnetään 250 euroa.

2) Kokonaistyöajan palkka olisi 2500 euroa, mutta ihminen on lomautettuna kahdeksi päiväksi viikossa. Tällä hetkellä hän saa menetetystä työajasta korvausta n. 580 euroa kuussa. Vuoden alusta alkaen työttömyyskorvaus on 500 euroa. Samaan aikaan ihminen, jonka kokonaistyöajan palkka on 3500 euroa kuussa on nyt saanut kahden päivän lomautuksen johdosta työttömyyskorvausta n. 480 euroa ja vuoden alusta iloitsee korvauksen noususta 590 euroon.

Koko ajan esityksen tavoitteena on ollut helpottaa yritysten toiminnan sopeuttamista taloudellisen taantuman keskellä. Lama on vaikuttanut tässä vaiheessa eniten vientiteollisuuteen ja teknologiateollisuudessa noin viidennes on jo ollut lomautettuna. Kansantalouden ja työpaikkojen säilyttämisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että turhat esteet poistetaan. On järkevää taata työttömyyspäiväraha myös päiväksi lomautetuille, jottei ainoa tapa olisi työajan lyhentäminen kokonaisiksi työviikoiksi. Pienempien tilausten vastaanottaminen todennäköisesti ja toivottavasti helpottuu.

Näistä syistä jätinkin helmen pohjalle. Päiväksi lomautetuille päiväraha olisi voitu taata niinkin yksinkertaisesti kuin nostamalla nykysovitellun työaikaraja 80 %:iin ja ansioraja 95 %:iin. Näin oltaisiin vältetty kaikki epätasa-arvoisuudet ja työttömyysetuuksien laskut. Tosin ensimmäisen esimerkin työntekijä Y saisi korvausta 178 euroa. Se on toki 72 euroa vähemmän kuin lakimuutoksen jälkeen, mutta olisi ollut silti 178 enemmän kuin nyt. Tämä summako sai teollisuuden ajamaan kaikkien vähemmän työllistettyjen aseman heikentämistä? Ja tämän summan takiako eduskunta oli valmis lain säätämään?

Erityisesti Vihreät ovat syyttäneet ay-liikettä prekaaria työtä tekevien unohtamisesta. Ei tainnut omatunto huutaa tarpeeksi kovaa, kun koko ryhmä äänesti sulassa sovussa esityksen puolesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton edustajat jättivät vastalauseen, joka hävisi lopullisessa äänestyksessä 102-62. Vastalause sisälsi muotoilut nykysovitellun muuttamisesta juuri kuten yllä kirjoitin. Hauskana yhteensattumana luin samana päivänä JHL:n Motiivista Jyrki Kasvin (vihr.) haastattelua, jossa hän kertoili heidän aktivoitumisestaan ammattiyhdistystoiminnassa. Sanoisin, ettei jaan äänestäminen nostanut pisteitä kovin korkealle kunta-alan lomautusten kanssa painivien työntekijöiden silmissä. Harva kun sielläkään tienaa yli kolmen tonnin.

Määräaikainen laki astuu voimaan 1.1.2010 jatkuen vuoden loppuun. Näillä näkymin.

Uupuminen kiellettävä lailla

2009-12-09T11:17:00.000+02:00

Hakaniemen harmaudessa ajattelin kirjoittaa työilon ja elämän merkityksellisyyden katoamisesta. Ei sillä, että itse olisin jotenkin erityisen allapäin ja ahdistunut, mutta moni muu on. Viime päivinä on jälleen uutisoitu alle 25-vuotiaiden sairauspoissaolojen lisääntymisestä, päällimmäisenä syynä masennus. Vastausta vaille jää tässä kirjoituksessa, miten olemme onnistuneet sössimään vanhemmuuden, koulutusjärjestelmämme ja nuorten työntekijöiden rekrytoinnin niin, että ihmisten mielenterveys järkkyy jo ennen itsenäisen elämisen kunnollista käynnistymistä. Sen sijaan keskityn pohtimaan samaan aihepiiriin liittyvää hallitusohjelmatavoitetta työurien pidentämisestä kolmella vuodella.

Niin sanotut työuraneuvottelut käynnistyivät alkuvuodesta. Vanhasen esittämä vanhuuseläkeiän nosto 65 vuoteen aiheutti aikamoisen kansanliikkeen ja lopputuloksena oli kahden rinnakkain ratkaisuja etsivän työryhmän perustaminen. Eri osapuolet ovat siis kokoontuneet jo kuukausia eläkeneuvotteluryhmän (ENR) ja työelämäryhmän (TER) puitteissa. Eikä yhteisymmärrystä oikein löydy. Hiekka tiimalasissa on valunut lähes loppuun, sillä esitykset on jätettävä hallitukselle 31.12. mennessä.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että vastakkain ovat ajattelumallit, joissa a) katsotaan koko elinkaarta tai b) katsotaan työuran muutamaa viimeistä vuotta. Maalaisjärkeen b-vaihtoehto ei oikein sovi, kun nykyisellään vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 63-vuotiaana ja työkyvyttömyyseläkkeelle jo keskimäärin 52-vuotiaana. Tästä syystä kokonaisuudessaan eläkkeellejäämisen keski-ikä on reilusti alle tavoitellun. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ykkössyy on tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja kakkosena - valitettavasti - mielenterveyssairaudet. Uusi kansantautimme on viime aikoina ohittanut sydän- ja verisuonitaudit, joten sanotaanko Pohjois-Karjala projektille heipat ja aloitetaan kansallinen Yläpää kuntoon-kampanja? Ehei. Etla, sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtionvarainminmisteriö ovat laskeskelleet, että ongelman tehokkain ratkaisu on tukea EK:n esittämiä malleja, joilla vanhuuseläkkeelle siirtymista myöhennetään ja varhaiseläkkeet poistetaan.

Lasse Laatusen johdolla EK siis esittää, että osa-aikaeläke ja lisäpäivärahaoikeus poistetaan, varhennettu vanhuuseläke poistetaan, normaalia parempi eläkekarttuma alkaisi vasta 60 vuoden täyttämisen jälkeen (nyt 53), 63 ikäisenä vanhuuseläkkeelle pääsisi vain 40 vuoden työhistorialla tai vaihtoehtoisesti eläkeikä sidottaisiin elinajan odotteen kehitykseen. Viimeinen vaihtoehto olisi kaikista mielenkiintoisin. Lakia toki ehditään vielä vuosien varrella muuttaa moneen kertaan, mutta periaatteessa minun lapseni pääsisi esityksen mukaan eläkkeelle noin 80 vuotiaana. Ei huono, jos tykkää työstään. 40 vuoden työhistoriaankaan ei taida moni yltää. Jos tekee lapsia, jää työttömäksi, sairastuu jossain elämän vaiheessa, pitää vuorotteluvapaata, opiskelee pidempään tai on pätkätyöläinen, niin voi hyvillä mielin unohtaa vireät vanhuuspäivät.

Takaisin kuitenkin aiheeseen. Itse näkisin, että olennaisempaa olisi etsiä kaikin voimin keinoja pidentää koko elinkaarelle ajoittuvaa työuraa. On aivan se ja sama, jääkö ihminen vanhuuseläkkeelle 62- vai 67-vuotiaana, jos työelämään on kunnolla päässyt käsiksi vasta nelikymppisenä tai pienenkin taantuman kohdatessa työnantaja tuuppaa kortistoon/eläkeputkeen. Nykyinen lepsuilu nuorisotyöttömyyden kanssa johtaa valtaviin tappioihin. Vastavalmistuneiden nuorten osaamisen rapautuminen, turhautuminen ja pidentyvää työttömyyttä helposti seuraavat sosiaaliset ongelmat lyhentävät työuraa enemmän kuin muutaman vuoden vanhuuseläkeiän nostolla pystytään korjaamaan. Ja ne, jotka töihin ovat kiinni päässeet, palavat loppuun ennätysnopeasti. Kaikkien työllistymistä nopeuttavien toimien sekä työterveyshuollon kehittämisen pitäisi olla listalla ykkösenä.

Pätkätyöntekijöille on saatava työterveyskortti, joka turvaa hoitoketjun katkeamattomuuden, vaikka työnantajat silppuilisivatkin. Rakennuspuolella vastaava järjestelmä on jo ollut kauan, joten innovointiin ei aikaa kulu. Työterveyshuollolle tulisi myös määrittää laatukriteerit, joiden porkkanana olisi selkeästi korkeampi korvausprosentti. Työttömille työnhakijoille olisi säädettävä lakisääteinen oikeus työkykyä ylläpitäviin tukipalveluihin. Moniammatillisuus astuu nykyään kuvaan vasta kun puhutaan kuntouttavasta työtoiminnasta, ja sitten ollaan jo aika kaukana avoimille markkinoille suoraan työllistymisestä.

Työelämässä olevien osalta olisi työnantajienkin jo korkea aika huolestua. Esimiesten koulutuksella on lisättävä työhyvinvointia, omaan työhön vaikuttamisen kanavia ja parannettava henkilöstöjohtamista. Työaikasuojelu on otettava tosissaan. Ja päinvastoin kuin EK esittää, osa-aikaisuuteen on luotava entistä enemmän mahdollisuuksia niille, jotka lyhyempää päivää tai viikkoa haluavat tehdä. On käsittämätöntä, että kuusikymppinen tarjoilija ei saisi jäädä osa-aikaeläkkeelle, mutta kaksikymppiselle asuntovelalliselle ei lisätunteja löydy. Siis ikääntyville, pienten lasten vanhemmille, osatyökykyisille ja monille muillekin suotakoon mahdollisuus työskennellä omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Toinen vaihtoehtohan on, että he ovat kokonaan työelämän ulkopuolella.

Työelämän laatuun ja ennaltaehkäisevään toimintaan panostaminen on tietysti poliittisesti vaikeampaa. Ei ole osoittaa hetkessä mitään konkreettista toimenpidettä, jolla taikatempun omaisesti pelastetaan kansantalous. Hidas tie on kuitenkin ainoa inhimillinen tie.